2008 * 2007 * 2006 * 2005 * 2004 * 2003 *2002* 2001 *2000* 1999 * 1998 * 1997 Uutisia ulkomailta 1/2008Terry Thorn jättää tuomaritehtävätEnglannin ainoa kaikkien rotujen tuomari Terry Thorn on jättänyt hyvästit arvostelutehtäville. Hän on toiminut tuomarina vuodesta 1963, jolloin hän arvosteli ensimmäisen kerran omaa rotuaan, salukeja. Hänellä on ollut sertifikaattioikeudet kaikille Englannissa hyväksytyille roduille. Hän on ollut myös FCI:n hyväksymä kaikkien rotujen tuomari. Eroilmoituksessaan helmikuussa Terry Thorn sanoi jättävänsä tuomaritehtävät terveydellisistä syistä käytyään läpi sarjan säde- ja solumyrkkyhoitoja. Samalla hän peruutti kaikki tuomaritehtävänsä, joita hänellä oli aina vuoteen 2013. Terry Thornilla on ollut runsaasti tuomaritehtäviä ulkomailla, ja hänet nähtiin usein Pohjoismaissa, myös Suomessa. Jättäessään tuomaritehtävät hän ilmoitti jättävänsä myös Englannin päänäyttelyn Cruftsin näyttelytoimikunnan puheenjohtajuuden. Hän on vetänyt tuota Englannin suurinta näyttelyä vuodesta 2004. Liioittelut syyniin EnglannissaEnglannin kennelklubi on päättänyt aloittaa vuoden kestävän tarkkailun, jonka aikana seurataan tuomarityöskentelyä roduissa, joissa liioittelut saattavat aiheuttaa vaaraa koiran terveydelle. Erityistarkkailuun joutuvat vihikoiria, englanninbulldoggeja, clumberspanieleita, chow chow’ta, kiinanpalatsikoiria, bernhardinkoiria ja shar peitä arvostelevat tuomarit. Englannin kennelklubin mukaan tuomarit ovat avainasemassa varmistettaessa, että rotuihin ei pesiydy rodun koirien terveyttä vaarantavia piirteitä. Beagle teki historiaa WestminsterissäBeagleuros ”Uno” (viralliselta nimeltään Ch K-Run’s Park Me In First) teki rotunsa historiaa tämänvuotisessa Westminsterin näyttelyssä New Yorkin Madison Square Gardenissa. BIS -voitollaan siitä tuli ensimmäinen näyttelyn kauneimman koiran tittelin voittanut beagle. BIS-tuomarina oli Don Jones. Perinteiseen tapaan helmikuun toisena maanantaina ja tiistaina järjestetty Westminster on USA:ssa toiseksi vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty urheilutapahtuma Kentucky Derby -hevoskilpailujen jälkeen. Siihen osallistui vain runsaat 2600 koiraa, sillä näyttelyn osanottajamäärä on rajattu 2500 ilmoittautumisjärjestyksessä hyväksyttyyn koiraan sekä eri rotujen parhaimpiin koiriin. Vain valiot voivat osallistua. Näyttelyn ryhmäkilpailut televisioitiin suorana lähetyksenä USA network -kanavalla, jossa niitä seurasi 3,5 miljoonaa katsojaa. Kääpiökoiraryhmän tuomarina oli meilläkin nähty japanese chinien kasvattaja Sari Brewster Tietjen. Hänen valintansa ryhmävoittajaksi oli kääpiövillakoiranarttu Ch Smash JP Win A Victory. Ryhmän yllätyksestä vastasi toiseksi tullut petit brabanconuros, Englannissa kasvatettu Ch Cilleine Masquerade. USA:ssa griffonit kilpailevat karvanlaadusta ja väristä riippumatta yhtenä rotuna, ja lyhytkarvaisen petit brabanconin ROP-voitto saatika ryhmäsijoitus Westminsterissä ei ole aivan tavanomaista. Kolmas ryhmässä oli bichon havanais-uros Ch Yup’s Cohiba Esplendido ja neljäs mopsiuros Ch Tupelo Shoboat Tu China Tu. Mike Manningin arvosteleman seurakoiraryhmän voittaja oli valkoinen isovillakoiranarttu Ch Brighton Minimoto, josta tuli jo toisessa sukupolvessa Westminsterin ryhmävoittaja. AKC juhlii 125-vuotisjuhlaansa näyttelylläYhdysvaltain kennelklubi AKC aikoo juhlia 125-vuotistaivaltaan ensi vuonna Kaliforniassa pidettävällä AKC/Eukanuba National Championship- näyttelyllä samaan tapaan kuin se juhlisti 100-vuotissyntymäpäiväänsä vuonna 1984 pidetyllä satavuotisnäyttelyllä. Long Beachissä Kaliforniassa joulukuun 12. ja 13. päivinä pidettävä näyttely on juhlavuonna avoin kaikille koirille, kun tavallisesti näyttely järjestetään kunkin rodun voitokkaimpien koirien kutsunäyttelynä. Näyttelyyn voivat osallistua myös ei-valiot, ja niillä on mahdollisuus voittaa valionarvoon tarvittavia pisteitä. Osanottajamäärää saatetaan kuitenkin joutua rajoittamaan, jos näyttelyyn tulee osanottajaryntäys. Näyttelyyn on kutsuttu lähes 90 tuomaria, ja kun arvostelu on amerikkalaiseen tapaan kilpailuarvostelu, kukin tuomari voi arvostella jopa 165 koiraa päivässä. Rotujärjestöille on tarjottu mahdollisuutta järjestää oma erikoisnäyttelynsä tai ns. tukinäyttelynsä juhlanäyttelyn yhteydessä. Kolme kalifornialaista paikallisklubia, Los Encinosin, Long Beachin ja Beverly Hillsin kennelklubit järjestävät omat kaikkien rotujen näyttelynsä samassa paikassa 9-11.12.2009. Ulkomaiset koirat voivat kilpailla näyttelyn ohessa järjestetyssä kansainvälisessä kutsukilpailussa. AKC tarjoaa rekisteröintipalveluja ulkomaisille kennelklubeilleAKC on käynnistänyt kansainvälisen ”AKC Global Services” - ohjelman, jonka puitteissa se tarjoaa ulkomaisille kennelklubeille koiratieto- ja rekisteröintipalveluja. Ensimmäinen ulkomainen asiakas on Kiinassa toimiva Noted General Kennel Club (NGKC). AKC:n edustajan mukaan NGKC valittiin ensimmäiseksi yhteistyökumppaniksi ja asiakkaaksi, koska se haluaa ylläpitää paikkansa pitävää puhdasrotuisten koirien rekisteriä sekä tarjota virheettömät tiedot näyttelyihin ja muihin kilpailuihin osallistuneista koirista. Rotukoirien harrastus on lisääntymässä Kiinassa, ja myös yhä useammilla kiinalaisilla on koira lemmikkinä. Viime vuosina amerikkalaiset tuomarit ovat arvostelleet Kiinassa järjestetyissä koiranäyttelyissä ja kertoneet myös muista Aasian maista olevien koiranomistajien osallistuneen koirineen näihin näyttelyihin. Kiinassa ei ole tällä hetkellä yhtenäistä koirarekisteriä, sillä siellä toimii useita kennelklubeja. FCI:llä on yhteistyösopimus toisen kiinalaisen kennelklubin, the China Kennel Unionin kanssa. Tämän kennelklubin FCI:n lehdessä julkaisemien koko sivun nelivärimainosten mukaan sen jäseninä on 30 paikallista kennelyhdistystä sekä Kiinan saksanpaimenkoiraliitto. 2008 * 2007 * 2006 * 2005 * 2004 * 2003*2002* 2001 *2000* 1999 * 1998 * 1997 Copyright©2007 Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening r.y
|