|
2007 * 2006 * 2005 *2004 * 2003*2002*2001 *2000* 1999* 1998* 1997 Maailmalta 2004Edna King kuollutEnglannin chihuahuaharrastajien grand old lady Edna King kuoli marraskuussa. Dog World-lehdessä julkaistun muistokirjoituksen mukaan Edna King toivoi pääsevänsä vielä seuraavaan Cruftsin näyttelyyn, missä hän olisi juhlinut 30-vuotista uraansa Dog Worldin jokaviikkoisen chihuahua-palstan pitäjänä. Edna King oli toisen polven koiraharrastaja. Hänen irlantilaissyntyinen isänsä Eddie Orton-Tracy kasvatti kultaisia noutajia. Edna meni naimisiin Bill Kingin kanssa jo teini-iässä. Perheen kolmen lapsen ollessa pieniä Kingeillä oli tanskandoggi ja valkoinen saksanpaimenkoira. Myöhemmin hän kasvatti afgaaninvinttikoiria Raygistaan-kennelnimellä. Ensimmäisen pitkäkarvaisen chihuahuahansa Edna King hankki vuoden 1960-paikkeilla. Kun koiran kasvattaja Sylvia Borthwick (Deodar) asetti kaupan ehdoksi, että koira oli vietävä näyttelyyn, Edna palasi näyttelykehiin ja kasvatti useita valioita. Hänen kuuluisin chihuahuansa oli pitkäkarvainen uros
Ch. Raygistaan Toy Train, joka rikkoi rodun sertifikaattiennätyksen
46 sertifikaatillaan jo nuorena koirana. Toy Train voitti
useita kääpiökoiraryhmiä. (Toy Trainin
kuvaa on käytetty mallina mm. SKKY:n tuomarikoulutuksissa.) Hänet tunnettiin myös lahjakkaana taiteilijana. Hänen pitkäkarvaisen chihuahuan päätä kuvaavaa piirrosta käytetään Englannin Longcoat Chihuahua Club'in logona mm. ruusukkeissa ja vuosikirjan kannessa. Suomalaismenestystä joulu-TukholmassaParin vuoden takainen Cruftsin voittanut norjalaisomistuksessa oleva iso valkoinen villakoira Multi Ch. Topscore Contradiction valittiin Best in Show'ksi Ruotsin jouluisessa voittajanäyttelyssä Tukholmassa. BIS-tuomarina oli Renée Sporre Willes, joka valitsi näyttelyn kauneimman koiran myös viime Kaivopuiston näyttelyssä. SKKY:n roduissa useat suomalaiset koirat saavuttivat SV-tittelit. Eija Koskelinin Barnfall Black Flash sijoittui lisäksi 9. ryhmässä viidenneksi. Suomalaisia ROP-koiria olivat mm. Pia ja Riitta Stylmanin coton de tuléar Rifelin Julius Caesar, Helena Pajulahden bolognese Garellan Niro, Mirja Poimalan lyhytkarvainen chihuahua Zzman's Showstopper ja Anne Heikkisen ja Laura Ruotsalaisen kleinspitz Tempore Was Here. Edunvalvontaa EuroopassaUseiden Euroopan maiden kennelliittojen edustajat kokoontuivat
heinäkuun alussa Pariisissa miettimään keinoja,
joilla kennelharrastuksen edunvalvontaa Euroopan Unionissa
voidaan tehostaa. Kokouksen lopputuloksena päätettiin, että FCI:n Euroopan osastoa informoidaan kokouksesta, ja mikäli se ei ryhdy toimenpiteisiin, Ranska, Englanti ja Saksa ovat aloitteellisia oman lobbarin saamiseksi Brysseliin huolehtimaan kennelharrastuksen ja koiranpidon eduista. EU:ssa tehdään usein päätöksiä, jotka vaikuttavat koiranpitoon ja myös aktiiviseen koiraharrastukseen. Tuoreimpia monen koiraharrastajan elämään vaikuttavia päätöksiä ovat EU:n koirien tuonti- ja vientimääräykset. Useiden maiden kennelharrastajia huolestuttavat myös viimeaikaiset pyrkimykset jopa rotujen kieltämiseksi. Tiettävästi Suomea edustivat kokouksessa Kennelliiton valtuuston puheenjohtaja Kari Järvinen ja hallituksen puheenjohtaja Paavo Rapila, mutta he eivät ole raportoineet jäsenistölle kokouksesta tai sen tuloksista. Kenneth Edh Ruotsin MV-näyttelyn BIS-tuomariRuotsalainen kaikkien rotujen tuomari Kenneth Edh on kutsuttu Ruotsissa vuonna 2008 pidettävän Maailmannäyttelyn Best in Show-tuomariksi. Ruotsin kennelklubin hallituksen pöytäkirjan mukaan tuomarilista näyttelyyn valmistuu joulukuussa 2005. Periaatteena on, että vähintään 50% tuomareista on pohjoismaisia tuomareita. SKK:n hallitus on päättänyt, että Maailmannäyttelyn tuomari ei saa arvostella MV-näyttelyn rotujaan Ruotsissa 18 kuukauteen ennen tätä näyttelyä. Ruotsin Maailmannäyttelyssä torstaina 3.7. arvostellaan ryhmät 2 ja 4, perjantaina 4.7. ryhmät 1 ja 9, lauantaina 5.7. ryhmät 3,7 ja 10, ja sunnuntaina 6.7. ryhmät 5,6 ja 8. Jackie Ransom ja Norma Staff kuolleetEnglannin kääpiökoiramaailma on menettänyt kevään ja kesän aikana useita tunnettuja ja värikkäitä persoonallisuuksiaan. Iso-Britannian Bichon Frisé Club'in perustajajäsen ja ensimmäinen sihteeri Jackie Ransom kuoli keväällä 85 vuoden ikäisenä. Villakoirilla koiraharrastuksensa aloittanut Jackie Ransom oli bichon frisé-rodun pioneereja Englannissa, ja hänen lähinnä ranskalaisiin ja belgialaisiin linjoihinsa perustuvat Tresilva-koiransa näyttelivät merkittävää roolia rodun kehityksessä niin Englannissa kuin muuallakin yli neljännesvuosisadan ajan. Hän oli myös Englannin Löwchen-klubin kunniapuheenjohtaja. Jackie Ransom oli suorapuheinen ja usein ristiriitaisiakin tunteita herättänyt hahmo, joka ei ujostellut mielipiteidensä esittämistä silloin kun hänen mielestään oli sanomisen paikka. Ringlands-papillonien ja pomeranianien kasvattajana maailmanmainetta niittänyt Norma Staff kuoli alkusyksystä sairastettuaan jo pitemmän aikaa. Norma oli erityisen menestyksekäs papilloneissa kasvattaen toista sataa Ringlands-kennelnimeä kantavaa valiota. Myös Suomen papillon-kantaan Ringlands-tuonnit vaikuttivat voimakkaasti 1980-luvulla. Kennelissä kasvatettiin myös parikymmentä pomeranian-valiota, joista tunnetuin lienee Ann Wintersin omistama Ch. Ringlands Gaiety Girl of Rosskear, joka voitti aikanaan 21 sertifikaattia Englannissa. Norma Staff'in tytär Pat Munn jatkaa äitinsä kasvatustyötä. Sekä Jackie Ransom että Norma Staff olivat kääpiökoiratuomareita, ja molemmat arvostelivat myös Kääpiökoirayhdistyksen näyttelyissä, Jackie ensimmäisessä SKKY:n erikoisnäyttelyssä 1980-luvun lopulla ja Norma Krapihovin näyttelyssä vuonna 1992. Cruftsin tuomarit 2006Brenda Banbury valitsee Cruftsin näyttelyn kauneimman koiran vuonna 2006. Kääpiökoiraryhmän kauneimman koiran valitsee allrounder Terry Thorn ja seurakoiraryhmän ryhmätuomarina toimii Martin Freeman. Brenda Banbury on kasvattanut mm. schipperkejä Flocktons-kennelissään. Bushin huono alkuvuosiAlkuvuosi on alkanut huonosti Yhdysvaltain presidentille George W. Bushille ja hänen perheelleen. Presidentin suosiolukemat ovat osoittaneet laskusuuntaa. Maaliskuun alun mielipidemittausten mukaan Bush saattaisi hävitä presidentinvaalit, jos ne pidettäisiin nyt, joten marraskuun presidentinvaaleista odotetaan tiukkaa kisaa. Lisäsurua perheelle tuli helmikuussa, kun perheen 15-vuotias englanninspringerspanieli Spotty jouduttiin lopettamaan. Valkoisen talon tiedotteen mukaan lopettamispäätös tehtiin eläinlääkärin suosituksesta koiran sairasteltua. Valkoinen talo oli Spottylle tuttu paikka, sillä se syntyi siellä vuonna 1989. Sen emä Millie oli tuolloin Valkoista taloa isännöineen presidentin isän ja äidin koira. Molemmat olivat rakastettuja lemmikkejä, mutta kuvien perusteella ne eivät olleet mitään näyttelytähtiä. Newfoundland BIS WestminsterissäUSA:n tärkeimmän koiranäyttelyn, Westminsterin, BIS-voitto meni tänä vuonna lähes viisivuotiaalle newfoundlandinkoiralle nimeltä Ch. Darbydale's All Rise Pouchcove. Madison Square Gardenissa New Yorkissa pidetyn näyttelyn osanotto on rajoitettu, ja niinpä tänä vuonna oli mukana 2624 koiraa 162 rodusta. Kääpiökoiraryhmässä englantilaissyntyinen kiinanpalatsikoira Ch. Yakee Leaving Me Breathless at Franshaw uusi viimevuotisen ryhmävoittonsa. Toisen sijan vei kiinanharjakoira Ch. Bayshore Cruis'n The Casbar. Kolmas oli pitkäkarvainen chihuahua Ch. Nauset I Believe I Can Fly ja neljäs pomeranian Ch. Starfire's Wicked Mean N Nasty. Ryhmätuomarina oli Dawn Vick Hansen. Seurakoiraryhmän voittaja oli sekin vanha tuttavuus viime vuodelta, eli iso valkoinen villakoira Ch. Ale Kai Mikimoto on the Fifth chow chow'n ollessa toinen ja tiibetinterrierin kolmas. Neljäntenä ryhmässä oli fawn-värinen ranskanbulldogginarttu Ch. Bandog's Jump for Joy. Skandaali EnglannissaTämänvuotinen Iso-Britannian päänäyttely, Crufts, joutui skandaalin pyörteisiin vain muutamaa viikkoa ennen näyttelyä, kun sekä näyttelyn puheenjohtaja Peter Mann ja hänen BIS-tuomariksi valittu vaimonsa Joyce Mann joutuivat jättämään tehtävänsä. Skandaali puhkesi, kun Englannin kennelklubin hallituksen jäsenille ja lehdistölle toimitettiin nimetön kirje, jossa rouva Mannia syytettiin koiranpentujen myymisestä kotimaisille ja ulkomaisille koirakauppiaille. Kirje sisälsi otteita klubin rotukirjasta vuosilta 1969-1974. Niistä kävi ilmi, että rouva Mann oli harjoittanut laajamittaista yorkshirenterriereiden kasvatustoimintaa Craigsbank-kennelissään. Esimerkiksi vuonna 1971 hän kasvatti 37 yorkkipentuetta, joissa oli 144 pentua. Kun tilanne alkoi käydä kestämättömäksi, Mannit ilmoittivat jättävänsä luottamustehtävänsä. Samalla Joyce Mann luopui tuomaritehtävistään. Hänen tilalleen Cruftsin BIS-tuomariksi nimettiin Margaret Everton, jonka oli alun perin pitänyt valita Cruftsin kaunein koira vuonna 2007. Peter Mannin tehtävät Cruftsin toimikunnan puheenjohtajana siirrettiin täksi vuodeksi Englannin kennelklubin puheenjohtajalle Ronnie Irvingille. Skandaalin jälkimainingeissa Englannin lehdistössä
on spekuloitu paljastusten nimettömän tekijän
motiiveilla, ja Joyce Mannin pentutuotantoa on puolusteltu
"maan tavalla" yli 30 vuotta sitten. Ulkomaiset rekisteröinnitSuomessa rekisteröitiin viime vuonna 38410 koiraa. Naapurimaassa Ruotsissa puolestaan rekisteröitiin 56626 koiraa 294 eri rodussa. Suosituin rotu oli saksanpaimenkoira. Toisena oli kultainen noutaja ja kolmantena labradorinnoutaja. Ruotsin suosituin kääpiökoirarotu oli cavalierkingcharlesinspanieli, joka oli yhdeksännellä sijalla 1186 rekisteröinnillä. Seura- ja kääpiökoiraryhmä (ryhmä 9) oli Ruotsissa toiseksi suurin ryhmä noutajien ja spanieleiden jälkeen. SKKY:n edustamien rotujen rekisteröinnit olivat seuraavat: schipperke (151),englanninkääpiöterrieri (5), yorkshirenterrieri (417), kleinspitz (21), pomeranian (241), bichon havanais (375), bolognese (60), bostoninterrieri (67), lk. chihuahua (299), pk. chihuahua (265), coton de tuléar (118), griffon belge (33), griffon bruxellois (97), petit brabancon 77), japanese chin (85), kiinanharjakoirat (503), kingcharlesinspanieli (24), lhasa apso (131), löwchen (26), maltankoira (85) ja ranskanbulldoggi (118). Yhdysvalloissa rekisteröitiin viime vuonna yli 400000 pentuetta 151 rodussa ja yli 915000 koiraa, mikä on yli 40000 koiraa vähemmän kuin edellisenä vuonna. USA:n suosituin rotu oli edelleenkin labradorinnoutaja (lähes 150000 koiraa) kultaisen noutajan ollessa toisena ja beaglen kolmantena. Suosituin kääpiökoirarotu oli yorkshirenterrieri, joita rekisteröitiin yli 38000 kappaletta. Suosituimmuustilastossa rotu on sijalla 6. Chihuahuat olivat kymmenennellä sijalla lähes 25000 rekisteröinnillään ja pomeranianit 13. sijalla (lähes 21000 koiraa). USA:n kotimaisiin rotuihin kuuluva bostoninterrieri oli 18.
suosituin rotu. Niitä rekisteröitiin viime vuonna
lähes 15000 kappaletta. Maltankoirat löytyvät
sijalta 20 (yli 12500 koiraa.) Ns. harvinaisista kääpiökoiraroduista bichon havanais on lisännyt suosiotaan, sillä sitä rekisteröitiin yli 2150 kappeletta (v. 2002 reilut 1500). Tilaston häntäpäästä löytyvät myös löwchenit (128 v. 2003) Coton de tuléar ja bolognese eivät kuulu AKC:n tunnustamiin rotuihin. 2007 * 2006 * 2005 *2004 * 2003*2002*2001 *2000* 1999* 1998* 1997 Copyright©1996-2004 Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening r.y.
|