DNA-sertifikaatit USA:ssa

(SKKY Tiedote 4/1999)

Yhdysvaltain kennelklubin AKC:n DNA-sertifiointiohjelma alkoi vuonna 1997, jolloin AKC:n hallitus hyväksyi koeluontoisen ohjelman käynnistämisen. Tulokset kokeilusta olivat sen verran rohkaisevia, että ohjelma otettiin virallisesti käyttöön vuonna 1998.

Ohjelmaan sisältyy ensinnäkin kasvattajien ja koiranomistajien koirastaan hankkima vapaaehtoinen DNA-sertifikaatti, näytteiden kerääminen DNA-analyysia varten rotujärjestöjen erikoisnäyttelyissä ja muissa tilaisuuksissa sekä kenneltarkastusten yhteydessä kerätyt näytteet , joiden perusteella tehdyt DNA-analyysit varmistavat kennelin koirien polveutumisen sekä AKC:n rotukirjan tietojen paikkansapitävyyden - eli DNA-sertifioinnilla varmistetaan, että koira on niistä vanhemmista, jotka ovat sen sukutaulussa merkitty vanhemmiksi. Ensi kesästä (eli vuodesta 2000) alkaen AKC tulee myös vaatimaan DNA:n usein jalostukseen käytetyiltä uroksilta.

Tulevaisuuden sukutaulut USA:ssa:

Rekisterinumerot ja DNA-sertifikaattinumerot

Kun Yhdysvaltain kennelklubi AKC päätti DNA-polveutumismääritysten käyttöönotosta, se toteutti ensin kokeiluluontoisen ohjelman, jonka puitteissa AKC:n tarkastajat keräsivät 8.000 limakalvonäytettä vuosittain tekemiensä 3.600 kenneltarkastuksen yhteydessä. Nämä analysoitiin, jolloin tarkastetuille koirille saatiin DNA-profiilit ja niiden polveutuminen voitiin varmistaa. Kun näytteenoton toimivuus ja menetelmän luotettavuus oli todettu, koirien polveutumista osoittavat DNA-sertifikaatit otettiin käyttöön vuonna 1998. Ensimmäisen vuoden aikana kerättiin ja analysoitiin 16000 näytettä, ja tällä hetkellä AKC:n DNA- tietokanta täydentyy 20000 DNA-määrityksen vuosivauhdilla.

Ohjelma on saanut hyvän vastaanoton niin yksityisten koiranomistajien, kasvattajien kuin rotujärjestöjenkin keskuudessa, ja ainoat, jotka eivät ole ohjelmasta mielissään, ovat kyseenalaista kasvatustoimintaa harjoittavat pentutehtaat, joiden tuottamia koiria on poistettu rekisteristä, koska niiden sukutaulut eivät ole pitäneet paikkaansa.

AKC:n DNA-ohjelma jakautuu kolmeen eri osa-alueeseen:

1) koiranomistajien ja kasvattajien koiristaan hankkimiin vapaaehtoisiin DNA-sertifikaatteihin, jolloin koira saa erillisen, koiran DNA-profiilin ja DNA-numeron sisältävän sertifkaatin, minkä lisäksi koiran DNA-numero merkitään koiran omaan ja sen jälkeläisten sukutauluihin,

2) rotujärjestöjen erikoisnäyttelyissä otettavat DNA-näytteet, joilla rakennetaan kuvaa rodusta ja sen koirien polveutumisesta, ja

3) kenneltarkastusten yhteydessä AKC:n kustannuksella otettava näytteet, joiden perusteella AKC voi varmistua koirien polveutumisesta.

DNA-sertifkaatti

Mikäli koiranomistaja haluaa määrittää koiransa DNA-profiilin ja saada sille erillisen sertifikaatin, menetelmä on hyvin yksinkertainen. Koiranomistaja tilaa AKC:lta DNA-testausvälineet, ja hän saa paluupostissa kirjekuoren, joka sisältää tarvittavat ohjeet, lomakkeet ja paperikotelossa olevan muovipuikon, jonka päässä on puolitoistasenttiä pitkä ohut hampaiden välien puhdistamiseen tarkoitettua harjaa muistuttava sivellin. Se viedään koiran suuhun poskea vasten, ja sivellintä pyöritetään koiran suussa 10-20 sekuntia, minkä jälkeen sivellin suljetaan kirjekuoreen. Kuoreen on merkittävä koiran nimi, rekisterinumero, rotu ja sukupuoli, minkä lisäksi omistajan on allekirjoitettava kuori ja näin vakuutettava, että näyte on kuoreen merkitystä koirasta.

Tämän jälkeen omistaja täyttää erillisen kaavakkeen ja lähettää sen näytekuoren kanssa AKC:lle, joka merkitsee koiran tiedot tietokantaansa ja lähettää sitten näytteen analysoitavaksi sopimuslaboratorioonsa. Laboratorio palauttaa näytteen analysoituaan koiran DNA-profiilin sekä diskettinä että paperikopiona AKC:lle, joka tallentaa tiedot tietokantaansa ja toimittaa koiran omistajalle DNA-sertifikaatin. Koiran saama DNA-numero lisätään myös koiran rekisteri- ja sukutaulutietoihin.

Kun koiralla on jälkeläisiä ja näille on tehty DNA-määritys, koiran polveutuminen on helposti todennettavissa, ja mitä useammalle koiralle määrityksiä tehdään, sitä pikemmin koiran sukutaulussa on vain koiria, joilla on DNA-numero ja näin varmennettu polveutuminen. Lisäksi on otettava huomioon, että DNA-profiilin paikkansapitävyys on käytännölliseti katsoen sataprosenttinen.

Yhden koiran DNA-sertifikaatti maksaa koiranomistajalle tällä hetkellä 40 dollaria eli noin 220 markkaa.

Rotujärjestöjen DNA-ohjelma

Tehdäkseen DNA-ohjelmaansa tunnetuksi kasvattajien keskuudessa ja kerätäkseen tunnistus- ja polveutumistietoja mahdollisimman monen rodun koirista AKC on ottanut DNA-näytteitä rotujärjestöjen päänäyttelyissä vuosina 1998 ja 1999, ja ohjelma jatkuu vuonna 2000. Alkuvaiheessa ohjelmaan valittiin 35 rotujärjestöä siinä järjestyksessä kuin ne ilmoittivat osallistumishalukkuudestaan. Kun amerikkalaisten rotujärjestöjen erikoisnäyttelyt ovat suuria, monipäiväisiä ja usein monen sadan koiran tapahtumia, AKC on pyrkinyt keräämään näyttelyissä limakalvonäytteet 100 koiralta kustakin rodusta.

Ainakin alkuvaiheen tulokset ovat olleet rohkaisevia, sillä ensimmäisten yli tuhannen DNA-määrityksen perusteella kaikki koirat, joiden vanhemmat testattiin, osoittautuvat niiden koirien jälkeläisiksi, joita niiden piti sukutaulunsa perusteella ollakin.

Ohjelma on rotujärjestöille ja koiranomistajille ilmainen, mutta mikäli omistaja haluaa koirastaan DNA-sertifikaatin, hänen maksettavakseen tulee 10 dollaria eli noin 55 markkaa.

Kenneltarkastukset

DNA-polveutumismääritykset ovat antaneet AKC:n kenneltarkastajille aivan uudet välineet heidän tarkastaessaan kenneleitä ja pyrkiessään varmistumaan siitä, että kennelissä tuotettujen koirien sukutaulut pitävät paikkansa.

AKC:n rekisteröinti- ja muiden määräysten mukaan kennelklubin tarkastajilla on oikeus tarkastaa kaikkea kasvatustoimintaa, ja vaikka vuotuisten 3.600 tarkastuskäynnin kohteeksi joutuvat kennelit valitaankin umpimähkään, yleensä enemmän kuin seitsemän pentuetta vuodessa tuottava kennel tai kaupallinen kennelyritys voi varautua kenneltarkastajan vierailuun. Tarkastajien erityisen mielenkiinnon kohteena ovat suuret kaupalliset pentutehtaat, jotka tuottavat koiria lemmikkimarkkinoille useinkin myytäväksi lemmikkieläinkauppojen kautta, mutta jotka rekisteröivät pentunsa AKC:ssa siitä yksinkertaisesta syystä, että rekisteröidyistä pennuista saa paperittomia paremman hinnan.

Jo ennen DNA-polveutumismääritysten käyttöönottoa kaikki kennelit ovat joutuneet tunnistusmerkitsemään koiransa, ja kustakin koirasta on ollut löydyttävä selkeät paperit alkaen narttujen pennuttamisesta, pentujen rekisteröimisestä, myymisestä jne.

Nyt AKC:n tarkastajat ottavat lisäksi limakalvonäytteet kennelin koirista, minkä jälkeen polveutumismääritykset tehdään AKC:n kustannuksella. Mikäli yhden pentueen kohdalla DNA-polveutumismääritys osoittaa, ettei sukutaulu pidä paikkaansa, kasvattajalla on tietyin edellytyksin oikeus pyytää uusien näytteiden ottamista, mutta hän joutuu maksamaan 250 dollaria eli noin 1.400 markkaa. Mikäli näin käy useamman kuin yhden pentueen kohdalla, mahdollisuutta uusien näytteiden ottamiseen ja uuden polveutumismäärityksen tekemiseen ei anneta.

DNA-ohjelma osoitti tehokkuutensa jo alkuvaiheessa, sillä ensimmäisten viiden kuukauden aikana AKC:n tarkastajat ottivat tarkastuskäyntiensä yhteydessä yli 8.000 näytettä. Polveutumismääritysten seurauksena (kun testattiin emä, isä ja jälkeläinen) tänä aikana rekisteristä poistettiin lähes 200 pentuetta, minkä lisäksi lukuisa joukko kasvattajia on menettänyt niin rekisteröinti- kuin muutkin oikeutensa AKC:ssa, yleisimmin 10 vuoden ajaksi. Yleensä kurinpitotoimenpiteet seuraavat automaattisesti, mikäli useampi kuin yksi pentue on todettu väärin rekisteröidyksi. (Huom. AKC:ssa rangaistustoimenpiteet eivät pysähdy ainoastaan rekisteröintikieltoon, vaan asianomainen menettää oikeutensa siirtää koiriaan jonkin toisen henkilön nimiin tai allekirjoittaa uroksen astutustodistuksia.) Sama rangaistus seuraa, mikäli kennelin omistaja kieltäytyy kennelinsä tarkastamisesta.

Näiden ensikokemustensa perusteella AKC totesi, että 88 prosenttia tarkastettujen, kaupallisten kenneleiden sukutauluista piti paikkansa, mutta 12 prosenttia ei. Se huomautti kuitenkin, että vaikka luku saattaa tuntua korkealta, se ei suinkaan edusta 12 prosenttia kaikista AKC:ssa rekisteröidyistä koirista vaan 12 prosenttia näiden tarkastettujen ansiotarkoituksessa koiria tuottavien kenneleiden koirista, ja nämä on jo poistettu rekisteristä.

Siitosurokset

AKC on vuoden 1998 lokakuusta lähtien vaatinut DNA-numeroa kaikilta siitosuroksilta, joiden spermaa käytetään jalostukseen joko jäähdytettynä tai pakastettuna. Vaatimus koskee myös ulkomaisilta uroksilta tuotua spermaa, mutta sen sijaan DNA-sertifikaattia ei vaadita tapauksissa, joissa sekä uros että narttu ovat keinosiemennyshetkellä samassa paikassa.

Nyt viimeksi AKC on ilmoittanut ottavansa ensi heinäkuun alusta käyttöön usein siitokseen käytettyjen urosten pakollisen DNA-sertifioinnin. Vaatimus koskee kaikkia uroksia, joilla on ollut vähintään kuusi pentuetta sekä uroksia, joilla on enemmän kuin kolme pentuetta kalenterivuoden aikana. Uroksen jälkeläisiä ei rekisteröidä kuudennen pentueen tai kalenterivuoden sisällä kolmannen pentueen jälkeen, ellei uroksella ole DNA-sertifikaattia. DNA-sertifikaattikustannukset (eli 40 dollaria) suorittaa uroksen omistaja, ja sertifikaatti on voimassa koiran eliniän, minkä lisäksi koiran DNA-profiilinumero luonnollisesti sisältyy kaikkiin myöhempiin sukutauluihin, joissa uros esiintyy.

Mahdollisuudet Suomessa

Nyt kun Kennelliiton syysvaltuustossa annettiin liiton hallitukselle tehtäväksi valmistella vuoden 2000 aikana periaatteet koirien polveutumisen varmistavan DNA-sertifioinnin käyttöön ottoon myös Suomessa, DNA-sertifikaatit tulevat olemaan lähivuosina jokapäiväistä elämää suomalaisessa koiranjalostuksessa – ja hyvä niin. Silloinhan tunnolliset kasvattajat voivat DNA-sertifikaateilla osoittaa harjoittavansa laadukasta ja asiallista kasvatustoimintaa sekä todistaa, että heidän kasvattamansa koirat ovat todella niitä, mitä niiden sukutaulut ja rekisteritodistukset väittävät niiden olevan, ja näin jalostustyössä säästytään monenlaisilta yllätyksiltä.

Vaikka meillä ei olekaan USA:n mittaluokassa toimivia suuri pentutehtaita, toki meillä tulee silloin tällöin esille tapauksia, joissa kennelin tuottamien koirien DNA-polveutumismääritys on paikallaan. Jos ja kun Kennelliitto alkaa vaatia DNA-sertifioinnin näissä tapauksissa (tai huolehtia itse DNA-sertifioinnista epäilyttävissä tapauksissa)., silloin myös Kennelliiton myöntämän rekisteritodistuksen ja sukutaulun arvo nousee, ja huhut narttujen pennuttamisesta peräkkäisistä juoksuista ja "välipentujen" rekisteröimisestä jonkin toisen nartun nimiin loppuvat.

Jotta DNA-sertifiointi saadaan toimivaksi, Kennelliiton täytyy kuitenkin ensin suorittaa perusteellinen pohjustustyö löytääkseen sopivimman ja kustannuksiltaan kohtuullisimman menetelmän DNA-näytteiden ottamiseksi ja analysoimiseksi (oli sitten kysymyksessä Suomessa tai jossakin ulkomaisessa laboratoriossa tehtävät analyysit), puhumattakaan tietokoneohjelmien mukauttamisesta niin, että SKL-FKK voi tallentaa DNA-profiilit tietokantaansa ja ottaa DNA-sertifikaattinumerot käyttöön myös sukutauluissa. Asia on kuitenkin sen verran tärkeä, ettei sen kanssa kannata vitkastella, sillä tokihan suomalaiset koiraharrastajat ja koiranjalostuksesta kiinnostuneet kasvattajat haluavat pysyä kehityksen eturivissä.