Ruotsin ja Norjan uudet näyttelysäännöt
Ruotsissa otetaan vuoden vaihteessa käyttöön uudet näyttelysäännöt, jotka ovat voimassa 1.1.2007-31.12.2011 välisenä aikana. Näyttelysäännöissä on tehty joitakin myönnytyksiä FCI:n näyttelysäännöille, mutta laatuarvostelupalkinnot säilyvät ennallaan, eli koirat palkitaan ensimmäisellä, toisella, kolmannella jne. palkinnolla, ja pääsylippuna paras uros- ja paras narttu-luokkaan on sertifikaatinarvoinen eli CK. Lisäksi käytössä ovat kunniapalkinnot lupaaville juniori- ja nuorten luokan koirille ja hyvinsäilyneille veteraaneille, jotka eivät ole tuomarin mielestä CK:n arvoisia. Koirat voidaan ilmoittaa seuraaviin luokkiin: Ruotsin muotovalionarvoon vaadittavat tulokset saavuttanut koira on ilmoitettava valioluokkaan. Valioluokkaan voi ilmoittaa myös ulkomaiset valiot, mutta on huomattava, ettei Ruotsin sertifikaattia voida jakaa valioluokan koiralle. Joissakin käyttökoiraroduissa sertifikaatti jaetaan käyttöluokan koiralle. Ruotsissa palautetaan edelleenkin ilmoittautumismaksu koiran sairastumisen tai tuomarimuutoksen vuoksi. Ruotsin näyttelysääntöihin on sisällytetty myös itse liiton säännöissä oleva toteamus, jonka mukaan osanottajien on käyttäydyttävä niin, etteivät he aiheuta vahinkoa tai vahingoita SKK:n tai sen jäsenorganisaatioiden mainetta tai tarkoitusperiä, eivätkä he kokeissa tai kilpailuissa toimi niin, että he huonontavat toisten koirien mahdollisuutta saada oikeudenmukainen arvostelu eivätkä he myöskään puhu halventavasti toisten koirista, toimihenkilöistä tai toisista osanottajista. Näyttelysäännössä kielletään myös näyttelytoimikunnan jäsenten, heidän perheenjäsentensä ja heidän kanssaan yhteisomistuksessa olevien kenneleiden koiria osallistumasta ko. näyttelyyn, eivätkä näyttelytoimikunnan jäsenet saa esittää koiria omassa näyttelyssään. Tämä sääntö on sama, jota SKKY:on soveltanut sen omissa näyttelyissä jo toistakymmentä vuotta. Näyttelyn tuomarit ja kehäsihteerit eivät myöskään voi kuulua sen näyttelyn näyttelytoimikuntaan, jossa he ovat joko tuomareina tai kehätoimitsijoina. Ruotsissa otetaan käyttöön myös uudet valionarvovaatimukset, sillä rotujärjestöt ovat saaneet päättää, vaativatko ne valionarvoon yhden sertifikaatin rotujärjestön omasta erikoisnäyttelystä. Useat metsästys-, palvelus- ja vinttikoirien rotujäjestöt ovat näin tehneet. Kääpiökoirien osalta tätä vaatimusta ei ole, joten koirasta tulee valio kolmella sertifikaatilla, mutta viimeinen sertti on saavutettava koiran täytettyä 24 kk. Ruotsalaiseen tapaan näyttelysääntöuudistusta edelsivät laajat konsultaatiot ja lausuntokierrokset, ja alkuvuodesta järjestettiin neuvottelu rotujärjestöjen edustajille. Norjan näyttelysääntöuudistusUudet näyttelysäännöt tulevat
käyttöön vuoden vaihteessa myös Norjassa. Norjassakin paras uros- ja paras narttuluokkiin osallistumiseeen vaaditaan sertifikaatinarvoinen eli CK. Lisäksi tuomareilla on mahdollisuus käyttää kunniapalkintoja juniori-, nuorten- ja veteraaniluokan koirille. Näyttelyluokkien ikärajat poikkeavat jonkin verran ruotsalaisista, sillä junioriluokan ikärajat ovat 9-18 kk ja veteraaniluokkaan pääsevät yli 7-vuotiaat koirat. Norjan valiot on ilmoitettava valioluokkaan, johon pääsevät myös ulkomaiset valiot. Sertifikaatti jaetaan PU- ja PN-luokissa parhaalle ei-Norjan valiolle. Nyt koiran voi ilmoittaa vain yhteen viralliseen luokkaan, eikä esimerkiksi veteraania sekä valio- että veteraaniluokkaan kuten aikaisemmin. CopyrightŠ1996-2006
Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening r.y.
|