SKKY:n rotujen rekisteröinnit
v. 2002
SKKY:n rotujen rekisteröinnit vuonna 2002 osoittavat suuntausta,
joka oli näkyvissä jo koko 1990-luvun, eli kääpiökoirien
ja muidenkin pienikokoisten koirien osuus SKL-FKK:n rekisteröinneistä
kasvaa tasaisesti, kun suomalaiset muuttavat kaupunkeihin
ja kasvukeskuksiin ja valitsevat koiransa muuttuneiden olosuhteidensa
mukaan.
Tilastoissa näkyvä notkahdus vuonna 2001 selittyy
järjestökentässä tapahtuneilla muutoksilla,
sillä tuon vuoden rekisteröinneistä ovat poistuneet
papillonit ja phalènet, ja uutena rotuna rotujärjestöön
tulleet lhasa apsot eivät näy vielä tilastoissa.
Samaan aikaan vielä 15 vuotta sitten lähes tuntemattomien
rotujen kuten coton de tuléarin, bichon havanais'en
ja kleinspitzien rekisteröinnit ovat jatkaneet jyrkkää
kasvuaan. Coton de tuléar olikin jo toista vuotta peräkkäin
SKKY:n suurin rotu, mikäli chihuahuat lasketaan erikseen
kahdeksi eri roduksi kuten pitääkin. Yhteensä
chihuahuat (482 v. 2002) muodostavat suurimman ryhmän
rotujärjestön roduista. Erityisesti pitkäkarvaisen
chihuahuan suosio on pysynyt vakaana koko 1990-luvun ja 2000-luvun
alun.
Huomattavaa on myös kiinanharjakoirien suosion voimakas
kasvu, josta tilastot antavat harhaanjohtavan kuvan, sillä
SKL-FKK rekisteröi edelleenkin virheellisesti karvattoman
kiinanharjakoiran ja powder puffin eri rotukoodeilla, vaikka
kysymyksessä on yksi rotu. Kun rekisteröinnit lasketaan
yhteen, huomataan, että rotua rekisteröitiin 23
kappaletta vuonna 1993 ja 273 kappaletta viime vuonna.
SKL-FKK:n tilastot eivät myöskään anna selkeää
kuvaa kleinspitzin eri variaatioiden suosiosta, sillä
vaikka rodussa on kolme eri rotuina näyttelyissä
esitettävää ja omista CACIB:eistaan kilpailevaa
muunnosta, kleinspitzit rekisteröidään edelleenkin
yhdellä rotukoodilla, mikä on varmasti omiaan aiheuttamaan
sekaannusta pennunostajien ja uusien kleininomistajien keskuudessa.
Vaikka joissakin, erityisesti vaikeahoitoisissa turkkiroduissa
rekisteröinnit ovat puolittuneet kymmenessä vuodessa,
suuntaus SKKY:n rotujen osalta on selvä, ja näyttääkin
siltä, että rotujärjestön rekisteröinnit
ohittavat noiden kahden suuren eli Suomen Ajokoirajärjestön
ja Suomen Pystykorvajärjestön rekisteröinnit
ellei jo tänä vuonna niin ainakin ensi vuonna.
Takaisin
arkistoon
CopyrightŠ1996-2005
Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening
r.y.
|