Puheenjohtajan palsta: Minne tuomarin tie?
Tämän kesän ja alkusyksyn
aikana tuskin mikään aihe on puhuttanut näyttelyaktivisteja,
kasvattajia ja rodustaan huolta tuntevia yhdistystemme ja
alajaostojemme luottamushenkilöitä yhtä paljon kuin näyttelyiden
tuomarivalinnat ja ulkomuotoarvostelun taso. Ja kun on kyselty,
mikä näyttelyiden tarkoitus on, vastauksena on jopa virallisilta
tahoilta väläytetty, että näyttelyiden pitää tuottaa tulosta
näyttelynjärjestäjille. Eli toisin sanoen näyttelyt eivät
enää olisikaan tilaisuuksia, joissa kasvattajat voivat vertailla
jalostustyönsä tuloksia, vaan näytteilleasettajilla ja koirilla
olisi vain välinearvo kerättäessä rahaa järjestävien yhdistysten
muuhun toimintaan.
Arvostelu ja valitukset ovat useimmiten kohdistuneet ensinnäkin
siihen, että yhdet ja samat tuomarit saattavat arvostella
samaa rotua liian usein näyttelykauden aikana, joskus jopa
perättäisinä päivinä. Tämähän on tunnetusti ongelma varsinkin
pienemmissä roduissa, joissa näytteilleasettajat matkustavat
maata ristiin rastiin sen sijaan, että näyttelyihin tulisivat
vain paikalliset koirat. Näin ollen on selvää, että osanottajamäärät
vähenevät ja kilpailun taso laskee, sillä harvemmin sama näytteilleasettaja
hakee samalle koiralle arvostelevan tuomarin mielipiteen useaan
kertaan (varsinkin, jos on sattunut saamaan kakkosen - kolmosiahan
meillä harvoin laatuarvostelussa jaetaan.)
Toinen, rodunjalostuksen kannalta vielä vakavampi syytös
on, että kehissämme pyörii mielin määrin tuomareita, joilla
ei näytteilleasettajien mielestä näytä olevan minkäänlaista
näkyvää tietoa arvostelemastaan rodusta. Jos ratkaisut tehdään
hampaiden koon perusteella, kuten eräässä rodussamme äskettäin
kerrottiin tehdyn, ei ihme, että näytteilleasettajat ovat
ymmällä.
Ulkomuototuomarina tiedän, että kysymyksessä on arka aihe
- jos tuomarin katsotaan arvostelevan kollegoitaan julkisesti,
seurauksena on hyvin pian Kennelliiton "kuristuslautakunnan"
käsittely ja pakollinen loma tuomaritehtävistä. Luotan kuitenkin
siihen, että aiheesta voidaan ja tulee voida keskustella yleisellä
tasolla ilman kurinpitotoimenpiteiden uhkaa. Rotujärjestön
puheenjohtajana velvollisuutenani on kuitenkin ottaa nämä
kentältä tulleet valitukset vakavasti ja toimia asian korjaamiseksi.
Nämä ongelmat eivät ole uusia, ja SKKY:n hallitus on ollut
niistä tietoinen jo pitkään. Omalta osaltamme olemme yrittäneet
tehdä rakentavia ehdotuksia näyttelyidemme ulkomuotoarvostelun
parantamiseksi. Saman tuomarin liian usein toistuvat arvostelukerrat
ovat olleet esillä jo vuosia. Olemme tehneet asiasta esityksiä
Kennelliitolle, kirjoittaneet asiasta julkisesti ja vedonneet
tuomareihin, että he säätelisivät arvostelukertojaan, ja olemme
kirjelmöineet ulkomuototuomareiden omalle yhdistykselle.
Tämän ongelman ratkaisu on mielestäni Kennelliiton käsissä,
sillä yksityisellä ulkomuototuomarilla on hyvin vähän mahdollisuuksia
vaikuttaa niihin rotuihin, joita hän kesän aikana arvostelee.
Itse olen yrittänyt rajoittaa kunkin rodun arvostelukerran
yhteen vuodessa, mutta huonolla menestyksellä. Näyttelytoimikunnat
eivät kommunikoi kovin hyvin keskenään eivätkä aina tuomareita
kutsuessaan edes tiedä, mitä rotuja kullekin tuomarille annetaan
arvoseltavaksi. Yllätyksekseen sitten saa lukea Koiramme-lehdestä
tai todeta vasta näyttelyn aikataulusta, että onkin saanut
kontolleen rotuja, jotka on lupautunut arvostelemaan jossain
toisessa näyttelyssä.
Kennelliiton toimisto valvoo (enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi),
että tuomari ei arvostele samaa rotua useammin kuin kerran
vuodessa kansainvälisissä näyttelyissä, mutta tavallisia kaikkien
rotujen näyttelyitä, erikoisnäyttelyitä ja ryhmänäyttelyitä
ei kontrolloi kukaan. Tänä tietokoneiden aikakautena luulisi
olevan yksinkertainen asia luoda ohjelma, jonka avulla näyttelytoimikunnat
voisivat tarkistaa SKL-FKK:n tietokannasta kesän näyttelyiden
tuomarilistat, mutta jostain syystä tätä uudistusta ei ole
saatu aikaan.
Entäpä sitten ulkomuotoarvostelun taso yleensä? Kotimaiset
tuomarimme saavat koulutusta roduissa, joihin he haluavat
laajentaa arvosteluoikeuksiaan, ja he käyvät läpi arvostelukokeen
eli tuomarikollegion, jossa heidän tietonsa ja taitonsa punnitaan.
Riman korkeus riippuu rotujärjestöstä. Meidän rotujärjestössämme
on katsottu, että uusien tuomareiden hyväksyminen liian heppoisesti
ei ole sen enempää kyseisen rodun kuin itse tuomarinkaan etujen
mukaista. Ollaanko meillä Suomessa sitten liian vaativia,
kun monessa muussa maassa tuomarit saatetaan pätevöidä paperilla
ilman kovin kummaista tietojen ja taitojen testausta? Oma
henkilökohtainen mielipiteeni on, että ei olla, sillä suomalaiset
tuomarit ja yleensä suomalainen tuomarikoulutus ovat olleet
maailmalla arvossaan. Kannattaakin miettiä, miksi meidän pitäisi
alentaa tasoamme vain sen takia, että jotkut muut ovat meistä
jäljessä.
Ulkomaisten tuomareiden osuus suomalaisissa näyttelyissä
näyttää lisääntyvän, koska näyttelynjärjestäjät (ja ilmeisesti
osa näytteilleasettajistakin) haluavat olla niin kansainvälisiä,
niin kansainvälisiä. Tänä päivänä pysähdytään kuitenkin vain
harvoin miettimään, miten tuomarivalinnat ja valittujen tuomareiden
tiedot ja tausta palvelevat juuri meidän rotujemme jalostusta.
Harva näyttelytoimikunta näyttää pysähtyvän miettimään, onko
näytteilleasettajia ja vastuuntuntoisia kasvattajia
kohtaan oikein, jos rodun tuomarin kotimaassa ei kyseistä
rotua ole lainkaan, tai jos on, niin taso on heikko.
Rotujärjestömme on uskollisesti lähettänyt Kennelliitolle
sen pyytämiä tuomarisuosituksia kansainvälisiin näyttelyihin,
mutta näyttää siltä kuin nämä listat ovat pelkkä muodollisuus,
sillä niin harvoin suosituksia seurataan. Olemme myös huomauttaneet
(yleensä tuloksetta), että suurin osa rotujärjestömme roduista
on anglosaksisia rotuja, joiden kannat entisissä Itä-Euroopan
tai Välimeren maissa latinalaisesta Amerikasta puhumattakaan
ovat heikot tai olemattomat, joten tuomareiden valitseminen
näistä maista ei ole perusteltua. Samoin olemme huomauttaneet
(tuloksetta, kuten on käynyt ilmi), että näytteilleasettajat
maksavat aivan liian korkeita ilmoittautumismaksuja tarjotakseen
jonkin uuden kennelmaan tuomareille mahdollisuuden harjoitella
koirillamme kansainvälisissä näyttelyissä.
Ilmaisimme pari vuotta sitten huolestumisemme ulkomuotoarvostelun
tasosta myös erillisellä kirjelmällä SKL-FKK:n näyttely- ja
ulkomuototuomaritoimikunnalle, joka asetti oikein työryhmän
pohtimaan asiaa. Asettamisen jälkeen työryhmästä ei ole kuitenkaan
kuulunut mitään.
Tuloksia odottaessa näytteilleasettajille ei oikeastaan voi
esittää muuta vaihtoehtoa kuin "äänestää jaloillaan"
eli pysyä kotona, sillä jos näyttelytoimikunnat eivät tunne
vastuutaan näyttelyiden alkuperäisen, perinteisen tarkoituksen
toteuttamisesta, ehkä ne huomaavat, että myös tuomarivalinnoilla
on vaikutusta koirien määrään ja näyttelyn tuottoon.
Näyttelyn järjestäjien kannattaisi myös miettiä, kumpi on
tärkeämpää, koiramäärä vai näyttelyyn ilmoitettujen koirien
laatu - sillä onko näyttelytoimikunnalle hienompaa ylpeyden
aihetta kuin maan parhaimmisto kilpaileminen juuri heidän
näyttelyssään?
Kirsti Lummelampi
Takaisin
arkistoon
CopyrightŠ1996-2005
Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening
r.y.
|