Puheenjohtajan palsta: Katseet tulevaisuuteen

Olen viime aikoina miettinyt, alkaako koiraharrastajilta mennä usko järjestäytyneeseen koiraharrastukseen ja sen tulevaisuuteen. Tämä on tullut useamman kerran mieleen tämän vuoden alkupuolella, kun olemme joutuneet ottamaan kantaa jos jonkinlaisiin puolivillaisiin esityksiin, joita harrastuksemme silmäätekevät ovat komiteoissaan ja toimikunnissaan kyhäilleet. Kaikkein turhauttavinta on ollut huomata, että yksikertaisetkin esitykset ja ideat on saatu komiteatyön tuloksena niin monimutkaisiksi rakennelmiksi, että niiden alkuperäinen tarkoitus on mennyt aivan päälaelleen.

Viittaan tässä esimerkiksi rotujärjestömme alun alkaen vuonna 1992 tekemään esitykseen erityisen Ei-jalostukseen rekisteröinnin mahdollistamiseksi. Tarkoituksena oli tarjota joidenkin suurten kennelmaiden mallin mukainen yksinkertainen menettely, jolla kasvattajat voisivat antaa kotikoiraksi tarkoitetun pennun uudelle omistajalle rekisteritodistuksen ilman vaaraa, että tätä kotikoiraa käytettäisiin jalostukseen.

Nyt Kennelliiton hallituksen nimittämä viisasten kerho on tehnyt oman hienon ehdotuksensa, jonka lähtökohtana on, että kasvattajat ovat huijareita ja keinottelijoita, mikäli he uskovat rehellisesti, että jollakin heidän kasvattamallaan koiralla ei ole annettavaa rodun jalostukselle. Siksi toimikunnan esitysten mukaan muut kuin kasvattaja voivat päättää, että koira onkin kelvollinen käytettäväski jalostukseen - kasvattajaa kuulematta ja alkuperäisestä kauppakirjasta välittämättä. Seurauksena moisesta on, että aidosti kynologiasta ja omasta rodustaan välittävät kasvattajat joutuvat edelleenkin myymään ilman papereita ne pennut, joita he eivät halua käytettävän jalostukseen. Mutta tulihan taas toimintaa toiminnan vuoksi!

Toinen surkuhupaisa esitys on Kennelliiton hallituksen hyvin lyhyellä aikataululla julkistama näyttelysääntöesitys, joka oli kiire saada hyväksytyksi ennen kuin FCI ehti hyväksyä omia uusia näyttelysääntöjään - lieneekö tarkoituksena ollut tehdä vaikutus FCI:n herroihin? Esityksestä ei ilmieselvästikään haluttu saada aikaan laajempaa keskustelua, koska sitä ei julkistettu Kennelliiton omilla tiedotuskanavilla, ja ehdittiinpä Kennelliiton toimistosta viestittää virheellisesti, ettei ehdotusta saa julkaista rotujärjestöjen lehdissä.

Oma rotujärjestömme lähetti näyttelysääntöesityksen kaikille jäsenyhdistyksilleen ja alajaostoilleen lausunolle, minkä lisäksi monet jäsenet ja ei-jäsenet ottivat kantaa sähköpostin välityksellä tutustuttuaan esitykseen Internet-sivuillamme.

Vastaanotto oli tyly, ja näyttääkin siltä, että näyttelysääntöesitystä ei saada voimaan ainakaan SKL-FKK:n hallituksen ja sitä valmistelleen työryhmän esittämällä aikataululla.

***

Lohdullista tässä kaikessa on kuitenkin se, että koiraharrastukseemme on avautumassa aivan uusia, jännittäviä näkymiä, joiden vaikutukset koiranjalostukseen ja siihen liittyvään toimintaan ovat kauaskantoiset.

Englannin maatalousministeriön ilmoitus kuuden kuukauden karanteenin poistamisesta EU-maista ja joistakin muista, erikseen nimettävistä maista vuoden 2001 huhtikuunun mennessä tarkoittaa melkoista mullistusta ei vain Englannin vaan muunkin Euroopan koiraharrastukseen.

Englantilaiset ovat jo pohtimassa, mitä rajojen avautuminen vaikuttaa sikäläiseen näyttelytoimintaan, kilpailutilanteeseen ja koiranjalostukseen yleensä. Voikin olettaa, että muiden eurooppalaisten koirien ilmaantuminen englantilaisiin kehiin tuo moneen rotuun niiden kaipaamaa piristysruisketta.

Samalla tavalla englantilaisen koiranjalostuskulttuurin leviämisen muualle Eurooppaan voi olettaa vaikuttavan meidän harrastukseemme - myös kansainvälisellä järjestötasolla. Tulee mieleen, miten pitkään FCI:n keinotekoinen roturyhmäjaottelu säilyy sen jälkeen, kun joidenkin englantilaista alkuperää olevien rotujen harrastajat ovat kilpailleet Englannissa ja todenneet, etteivät heidän manner-Euroopassa yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä vastaavat koiransa olekaan aivan sitä, mitä rodun kotimaassa haetaan. Mielenkiintoinen kysymys on myös, käännetäänkö meillä Suomessa katseet sen jälkeen manner-Euroopan sijasta uudestaan Englantiin FCI-seikkailujen ja Itä-Euroopan valion- ja voittaja-arvojen jahtaamisen sijasta.

***

Toinen mielenkiintoinen lähitulevaisuuden kysymys tulee olemaan tieteen uusimpien sovellutusten ja erityisesti DNA:n ulottaminen karjataloudesta myös koiranjalostukseen. Siinä missä karjatalouden puolella polveutumistutkimukset ovat jokapäiväistä elämää, meillä näitä tutkimuksia tehdään ainoastaan kiistanalaisissa tapauksissa.

USA:ssa polveutumistutkimukset ovat saamassa entistä suuremman jalansijan maan kennelklubin AKC:n otettua käyttöön DNA-serifiointiohjelman. Nyt jo siellä tehdään paljon polveutumistutkimuksia eri rotujen piirissä samalla, kun AKC:n tarkastajat ovat käyneet pentutehtaiden kimppuun varmistaakseen, että koirat ovat sitä mitä sukutaulut ja rekisteröintitodistukset väittävät niiden olevan. Kysymys lienee aiheellinen meilläkin, sillä alustavat tulokset USA:sta ja muualta maailmasta osoittavat, että noin 12 prosenttia sukutauluista ei pidä paikkaansa. Luku on tietysti huomattavasti pienempi vastuuntuntoisten kasvattajien keskuudessa, mutta siitä huolimatta tämän pitäisi antaa ajattelemisen aihetta meilläkin.

Näyttää siltä, että DNA-sertifikaatti koirien polveutumisesta on vielä meillä pitkän matkan päässä ainakin virallisella taholla varsinkin, kun pakollista tunnistusmerkintää (mikrosiruista puhumattakaan) ei ole vielä saatu aikaan, mutta avarakastseiset kasvattajat voivat olla tiennäyttäjinä. Samalla tavalla me rotujärjestöissä ja yhdistyksissä voimme valmistautua hyödyntämään tieteen saavutuksia karsittaessa vaikkapa perinnöllisiä sairauksia ja kehitettäessä rodunjalostusta - siitäkin huolimatta, että menestyksellinen kasvatustyö onkin enemmän taidetta kuin tiedettä.

Kirsti Lummelampi

Takaisin arkistoon