Puheenjohtajan palsta: Koiraharrastajan maailmankuva

Kun tänä päivänä kuuntelee näitä uudempia, usein vasta vuoden 1988 jälkeen aktiiviseen koiraharrastukseen mukaan tulleita harrastajia, ei aina tule edes ajatelleeksi, miten erilainen maailmankuva heillä on edelliseen sukupolveen verrattuna.

Tämän maailmankuvan rajoittuneisuus tulee itse asiassa aikamoisena shokkina, sillä monille meistä harrastuksessassa kauemmin mukana olleille on itsestäänselvyys, että kansainvälisen koiraharrastuksen kenttä on maantieteellisesti ja kultturellisti huomattavasti laajempi kuin kaistale manner-Eurooppaa, entisen Neuvostoliiton aluetta ja suurta joukkoa eksoottisia maita, joissa puhdasrotuisten koirien harrastaminen on ollut pienimuotoista, pienten piirien huvia. Me olemme tottuneet viitekehykseen, johon kuuluvat Pohjoismaiden lisäksi nuo todella. suuret kennelmaat kuten Iso-Britannia, USA ja Australia, joissa on pitkät perinteet eläinjalostuksessa yleensä ja puhdasrotuisten koirien jalostuksessa erityisesti.

Siksi ainakin tämänkirjoittaja on kuunnellut hölmistyneenä, kun joidenkin meidänkin rotujemme harrastajat puhuvat rotunsa "kansainvälisestä luokituksesta" ymmärtämättä, että tuo kansainvälinen luokitus saattaa koskea vain pientä osaa rodun maailmanlaajuisesta kannasta. Heille ei ole kenties tullut mieleenkään, että FCI:n ulkopuolella on koiraharrastuksen suurmaita, joissa on saavutettu sukupolvien saatossa systemaattisella ja taitavalla jalostuksella verrattomia tuloksia.

Samalla tavalla hölmistyy kuullessaan uusien tulokkaiden vannovan jonkin rodun mannereurooppalaiseen "kotimaan" ja sen käytäntöjen nimeen, kun rodun kanta tämän "kansainvälisen" kentän ulkopuolella olevissa suurissa koiramaissa saattaa olla huomattavasti parempi ja rotumääritelmätkin ja rodun perinteet niin kunniassa, että koiria kasvatetaan rotumääritelmän mukaan sen sijaan että rotumääritelmiä muutettaisiin sen mukaan, minkälaisia koiria on satuttu saamaan aikaan - rotumääritelmästä välittämättä.

Totuushan on, että monissa FCI-yhteistyön maissa (myös Euroopassa) niin järjestäytyneellä kenneltoiminnalla kuin koiranjalostuksellakin (koirakulttuurista puhumattakaan) on pitkä matka sellaisten kehittyneiden ja perinteisten kennelmaiden tasoon kuin Pohjoismaat, Iso-Britannia tai USA.

Tämän seikan ymmärtäminen tuntuu olevan hyvin vaikeaa näille koiraharrastajille, jotka rajojen auettua menivät mukaan "kansainvälistymisen" hurmaan ja omaksuivat tuon hyvin rajallisen viitekehyksen. Yritä siinä sitten selittää, että asiat eivät ehkä ole aivan niin kuin miltä ne FCI- näkövinkkelistä näyttävät.

Kun tänä päivänä matkustaminen on halpaa eikä Euroopassa liikuttaessa kohta tarvita edes passia ja kun vielä koirien tuonti ja vienti on mutkatonta, ei ihme, että jalostusmateriaalia tuodaan ilman sen kummempaa harkintaa. Sitten toiset, vielä kokemattomammat harrastajat käyttävät näitä koiria (ovathan ne hienoja tuontikoiria ja joskus jopa rodun kotimaasta) ajattelematta sen kummempaa harkitsemattoman jalostusmateriaalin aiheuttamia vaaroja.

Mieleeni tulee taannoinen keskustelu useamman vuosikymmenen kansainvälisellä menestyksellä koiria kasvattaneen tuttavan kanssa pohtiessamme, mikä tätä tämän päivän koiraharrastajakaartia riivaa. Mietimme, miten hankalaa vielä 15 vuotta sitten uuden jalostusmateriaalin saaminen Suomeen oli. Matkat olivat kalliita, ja niin olivat koiratkin, ja todella ensiluokkaisten koirien saaminen tänne periferiaan oli työn takana - oli maahantuontilupia ja lisenssejä, ja oli kallis karanteenikin.

Kun sitten jotain tuotiin, sukutaulut ja esivanhemmat tutkittiin todella tarkkaan, ja ennen koiran ostoa tehtiin tutkimusmatkoja moniin kenneleihin sen sijaan, että olisi sorruttu ostamaan koiraa ensimmäiseltä ulkomaiselta kasvattajalta, johon näyttelyssä törmättiin ja joka sattui olemaan kohtelias ja ystävällinen.

Samalla mietittiin, mitkä linjat ja koirat sopivat meillä oleviin linjoihin, jotta tuontikoirasta olisi hyötyä myös rodulle eikä ainoastaan omalle egolle.

Minkähän verran näitä asioita mietitään tänä päivänä, ja minkähän verran kasvattajat ja harrastajat ovat perillä omien tai kilpailijoidensa koirien tai rotujensa taustoista?

Tai minkä verran harrastajamme tietävät maailmasta tuon FCI-viitekehyksen ulkopuolella ja miten hyvin he tiedostavat, että tänä päivänä useimmat rodut ovat aidosti kansainvälisiä eivätkä enää jonkin usein mielivaltaisen rodun "kotimaan" omaisuutta, jossa rodun kanta ei ehkä olekaan niin korkeatasoinen kuin siellä missä rotua ja sen perinteitä on vaalittu asiantuntemuksella ja taidolla?

Tästä syystä meidän ei pitäisikään rajoittaa harrastuksemme maailmankuvaa tarpeettomasti unohtaen, että elämää ja koiraharrastusta ja vielä tasokasta sellaista on FCI:n ulkopuolellakin - ja monissa roduissa enimmäkseen siellä. Erityisen tärkeää se on meidän rotujärjestömme roduissa, joissa tasokkaat koirat yleensä löytyvät muualta kuin FCI-Euroopasta.

Muodissa olevien totuuksien kyseenalaistaminen ja katseen suuntaaminen myös tänä päivänä kehissä pyörivien koirien taustoihin saattaisi olla suositeltavaa, sillä tieto yhdistyneenä taiteelliseen näkemykseen on kaiken A ja O, kuten uuden artikkelisarjamme kirjoittaja Patricia Trotterkin huomauttaa. Suosittelen!

Kirsti Lummelampi

Takaisin arkistoon