Puheenjohtajan palsta: Julkisuutta tämäkin
Harrastuksemme piirissä
on puhuttu vuodesta toiseen koiraharrastuksen arvostuksen
lisäämisestä ja asenteiden muokkaamisesta harrastukselle myönteisemmiksi.
Samalla on peräänkuulutettu Kennelliitolle korkeampaa julkista
profiilia, jotta se otettaisiin vakavasti koiranomistajien
ja kasvattajien etujärjestönä ja niiden etujen puolustajana.
Tämä on kuitenkin rooli, jota kaikki liiton päättäjätkään
eivät ole olleet valmiita hyväksymään, ja esimerkiksi liiton
sääntöjä uudistettaessa käytiin kädenvääntöä siitä, pitäisikö
liiton olla puhdasrotuisten koirien kasvattajien ja harrastajien
etujärjestö vai epämääräisesti koiranomistajien yhdyssiteenä
toimiva amatöörimäinen organisaatio.
Viimemainitun lähestymistavan kannattajat tuntuivat vierastavan
etujärjestösanaa siinä luulossa, että etujärjestöillä tarkoitetaan
vain lakkobarrikaadeilla seisovia ammattiyhdistysaktivisteja
- aivan kuin tämän päivän yhteiskunnassa ei alalla kuin alalla
olisi omia etujärjestöjään valvomassa etujaan, vaikka tämän
päivän päätöksenteko ei edes toimi tyydyttävästi ilman tehokkaita
etujärjestöjä.
Tuo harrastelijamaisuus on leimannut myös Kennelliiton toiminta-ajatuksen
määrittelyä. Kun yritetään istua liian monella tuolilla, selkeää
tulosta ei synny, eikä mitään asiaa pystytä ajamaan tyydyttävästi.
Toki tämänkin vuoden toimintasuunnitelmassa puhutaan suomalaisen
koirakasvatuksen ja kennelharrastuksen turvaamisesta, mutta
mitkä ovat keinot?
Esimakua menetelmistä on saatu Maailmannäyttelyn ja "Koira
ja kotikunta"-tutkimuksen tiimoilta. Näiden kahden tapahtumanhan
luvattiin tekevän tästä vuodesta koiraharrastukselle todellisen
mediavuoden.
Maailmannäyttelystä olemme saaneet lukea tiedotusvälineistä
sen verran, että Helsingissä ainotaan marssittaa 10.000 koiraa
Olympiastadionilta Senaatintorille. Oma vilpitön toivomukseni
on, että marssi saadaan järjestettyä niin, ettei sen seurauksena
liikennekatkosten ja muiden häiriöiden kiukustuttamat helsinkiläiset
kiroa Kennelliittoa ja koiraihmisiä loppukesää - ettei koiramarssi
päättäjien ohi kuin ennen Punaisella torin vallankumouspäivän
paraateissa tee harrastustamme entistä naurunalaisimmiksi.
Maailmannäyttelyn tiedottamisesta en voi sanoa muuta kuin,
etten tiedä, ketä tiedotus palvelee, sillä vastauksia kysymyksiin
ja materiaalipyyntöihin on saanut odottaa parhaassa tapauksessa
parikin kuukautta. Toivottavasti tahti paranee!
"Koira ja kunta" - projektista sen sijaan on jo
tullut koiraharrastukselle julkisuutta. On esitelty laajasti
kaikkea sitä, mitä koiranomistajat vaativat - koiraveron poistamista,
neuvontakeskuksia, pelastuskeskuksia ja ties mitä. Saatiin
jopa Kennelliiton palkkalistoilla oleva tiedotuskonsultti
esiintymään televisioon "tavallisena" koiranomistajana
esittämään vaatimuksiaan.
Eri asia sitten on, onko tämä juuri tällä hetkellä se oikea
kierre, joilla asioita kunnallisille päättäjille ja veronmaksajille
serveerataan. Kun saamme lukea, miten kuntien supistaessa
menojaan vanhukset joutuvat makaamaan likaisissa vaipoissaan
hoitolaitoksisssa, joissa hoitohenkilökuntaa on liian vähän,
kunnalliset laitokset uimahalleista lähtien rapistuvat korjausvarojen
puutteessa tai koulussa usean eri luokan oppilaat joutuvat
ahtautumaan saman opettajan luokkaan opettajien lomautusten
vuoksi, tulee miettineeksi, miten suosiollisesti yleinen mielipide
ottaa vastaan tuontapaiset vaatimukset.
Samoin tulee kysyneeksi, miten me kenneljärjestöt hankimme
harrastuksellemme myönteistä julkisuutta omalla rakentavalla
panoksellamme yhteiskunnassa. Missä ovat ne lääketehtaiden,
eläinlääkäreiden ja kenneljärjestöjen sponsoroimat ilmaiset
klinikat vaikkapa eläkeläisten ja työttömien koirille, jotta
koirien rokotukset ja muu hoito saadaan pidettyä yllä? Kun
meillä oli muutama vuosi sitten vaikea penikkatautiepidemia,
missä oli Kennelliiton sponsoroima rokotuskampanja sen sijaan,
että olisi väkivängällä keskitytty näyttelyiden järjestämiseen
kielteisestä julkisuudeta ja maa- ja metsätalousministeriön
suosituksesta huolimatta? Missä ovat Kennelliitto ja erityisesti
Helsingin Seudun Kennelpiiri nyt, kun entinen veroministeri
Arja Alho puuhaa koirankakkakampanjaa ja valvonnan lisäämistä
(ja valistustoimintaa täälläkin tarvitaan varsinkin suurikokoisten
koirien omistajien keskuudessa.) Ettei vain mene aika ja energia
kennelpolitikointiin paitsi kotona myös kansainvälisillä kentillä
FCI:ssä?
Toki monet kennelpiirit tekevät omilla alueillaan ensiarvoist
työtä koiranomistajan valistamiseksi, mutta saavatko ne riittävästi
keskusjärjestöltä tiedotus- yms. materiaalia ja muuta apua?
***
Kansainvälisestä toiminnasta puheenollen: äskettäin tanskalaiset
sosialidemokraatit levittivät Pohjoismaiden Neuvoston tiimoilta
paperia, jossa syyttivät Suomea "kyyristelystä"
ja suomettumisesta Euroopan politiikassaan nyt vain Neuvostoliitto
on korvautunut Euroopan Unionilla. Suomalaisten parlamentaarikkojen
älähdettyä paperi vedettiin takaisin, mutta kyyristelyepäilyt
jäivät.
Ulottuneeko tuo kyyristely- ja suomettumismentaliteetti
myös meidän suhtautumiseemme kansainväliseen yhteistyöhön
FCI:n puitteissa?
Tämä tuli mieleeni, kun äskettäin tuomarikoulutustilaisuudessa
todettiin erään rodun uuden, FCI:ltä tulleen rotumääritelmän
olevan peräti epäkelpo ja epäiltiin, voiko se pitää paikkaansa,
kun rodun kasvattajat eivät halua kuullakaan koko rotumääritelmästä.
Niin sitten järkeiltiin, että SKL-FKK:n rotumääritelmätoimikunta
voi ottaa yhteyttä FCI:een ja tiedustella asian oikeaa laitaa.
Yhteydenotosta ei tullut mitään, sillä SKL-FKK:n näyttely-
ja ulkomuototuomaritoimikunnan kerrotaan pättäneen, ettei
tällaisia asioita sovi FCI:ltä kysyä - sen sana on laki.
Huvittavinta on, että jos kyyristelyn sijasta olisi kysytty,
FCI olisi joutunut ilmoittamaan, että kyseinen rotumääritelmä
on vedetty ajat sitten takaisin. Tieto asiasta ei ollut kulkenut
tänne harrastajatasolle saakka, mutta sehän ei ole FCI:ssä
kovin epätavallista.
Että näin.
Kirsti Lummelampi
Takaisin
arkistoon
CopyrightŠ1996-2005
Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening
r.y.
|