Puheenjohtajan palsta: Perinteet velvoittavat
Kun tänä vuonna on tullut kuluneeksi
75 vuotta seura- ja kääpiökoiratoiminnan järjestäytymisestä,
olemme koonneet välähdyksiä rotujärjestömme edeltäjien, Suomen
Kennelklubin Liitto-osaston ja sitä seuranneen Suomen Seura-
ja Kääpiökoirayhdistyksen toiminnasta ja saavutuksista kehitettäessä
suomalaista kennelharrastusta.
Suurin osa Liitto-osaston historiallisista
dokumenteista perustamisasiakirjoista ja pöytäkirjoista vuodesta
1922 on kadonnut matkan varrella - ja ei suinkaan sotien aikana
vaan paljon myöhemmin, 1980-luvun puolivälissä, jolloin tämä
historiallisesti arvokas ja suomalaista kennelhistoriaa erinomaisesti
kuvaava aineisto jätettiin heitteille ja katosi jäljettömiin
- kun uudet tuulet alkoivat puhaltaa vanhassa ja kunniakkaassa
rotujärjestössä, kaikesta vanhasta haluttiin päästä eroon
viimeisintä paperia ja kaitafilmiä myöten, niin vähän edellisten
sukupolvien työtä kunnioitettiin. Valitettavasti.
Silti nämä säilyneet välähdyksetkin tarjoavat
oivan esimerkin avarakatseisuudesta, ja rohkeudesta, jolla
järjestö pyrki kehittämään suomalaista kennelharrastusta ja
kohottamaan sen tasoa myös kansainvälisesti. Kehitettiin uutta
ja visioitiin tulevaisuuden kennelharrastusta aloitteellisuudella
ja siviilirohkeudella, ja oltiin edelläkävijöitä koko harrastuksen
ja sen arvostuksen lisäämisessä.
Tuo sama aloitteellisuus ja ennakkoluulottomuus
oli kuvassa mukana vielä 1970-1980-lukujen vaihteessa, jolloin
itse tulin rotujärjestön toimintaan mukaan. Kuvia ei kunnioitettu,
ja asiat uskallettiin sanoa halki. Samalla tavalla vältettiin
nurkkakuntaista näpläämistä ja pyrittiin myös tekemään koko
kennelkenttää koskevia aloitteita. Kiinnitettiin huomiota
epäkohtiin ja pyrittiin saamaan aikaan parannusta - kaikkien
puhdasrotuisten koirien harrastajien hyväksi.
Sama henki on mielestäni periytynyt myös
nykyiseen Suomen Kääpiökoirayhdistykseen, joka on ottanut
kunnia-asiakseen tarttua ongelmiin ja yrittää omalta osaltaan
luoda johdonmukaisuutta, järjestystä ja oikeudenmukaisuutta
kennelharrastukseemme ja sen järjestölliseen hoitoon monisärmäisessä
harrastuksessa, jossa monenlaiset kaupalliset ja muut intressit
tuntuvat sanelevan toiminnan suuntaa.
Olisimme toki paljon suositumpia, jos
sulkisimme silmämme epäkohdilta ja yrittäisimme ujuttautua
valtaapitävien ja sitä havittelevien suosioon. Olemme kuitenkin
katsoneet, että velvollisuutemme 22 rodun rotujärjestönä on
tuoda epäkohtia esiin ja pyrkiä niiden korjaamiseen, ja kentältä
tuleva palautekin vaatii meiltä tiettyä suoraselkäisyyttä
- siitäkin huolimatta, että meidän katsotaan (varsinkin valtaapitävien
taholta) haukkuvan kennelliittoa, jos pyrimme
saamaan aikaan korjausta epäkohdissa tai jos emme hyppää kaivoon
joka kerran, kun joku kauniisti puhuu. Myötäilijöinä on helppo
olla, mutta kehitystä sillä tavalla ei viedä eteenpäin.
Olemme myös tottuneet keskustelemaan
asioista ja kyseenalaistamaan erilaisten auktoriteettien esittämiä
totuuksia, ja uskoisin, että näin tulee olemaan jatkossakin.
Ellei ole, sitten näin suurella rotujärjestöllä ei ole mitään
virkaa. Toki rotujärjestön, jonka rotujen rekisteröinnit käsittävät
tällä hetkellä 4,5 prosenttia kaikista Suomessa rekisteröidyistä
koirista, on oltava aloitteellinen ja tarvittaessa myös kriittinen
ilman, että se tulkitaan Kennelliiton vastaisuudeksi.
Rahakirstujen valtijoiden tulisi muistaa, että rotujemme harrastajat
tuovat sievoisen summan rahaa Kennelliiton kassaan rekisteröinti-
ja jäsenmaksuillaan, onhan suurin osa rotujärjestömme ja sen
jäsenyhdistysten jäsenistä myös Kennelliiton jäseniä, ja muodostavathan
rotujemme harrastajat aikamoisen resurssin myös näyttely-
ja jalostustoiminnassa.
Kun kysymyksessä ovat vain kääpiökoirat,
meitä käppänätanttoja ja meidän mielipiteitämme
on tavallisesti vähätelty. Toivottavasti asenteet ovat muuttumassa,
kun näiden rotujen osuus koko puhdasrotuisten koirien kannnasta
on koko ajan kasvamassa. Muutosta on toki tapahtumassa, ja
esimerkiksi valtuustotyössä olen ollut havaitsevinani yhteistyöhalua
yli rotu- ja ryhmäkohtaisten raja-aitojen. Toki parhaita tuloksia
saavutetaan silloin, kun kaikki osapuolet kiipeävät yläs juoksuhaudoistaan.
Meillä rotujärjestöillä on paljon yhteisiä
etuja valvottanamme niin yhteiskunnassa yleensä kuin keskusjärjestössämmekin,
mikäli haluamme jatkaa toimintaamme noiden vuosisadan alun
pioneerien hengessä keskittymällä harrastuksemme ydinalueeseen
ja toteuttamalla yhdistystemme tarkoitusta eli puhdasrotuisten
koirien kasvatusta ja jalostusta sekä pyrkimällä parantamaan
siihen liittyviä oheistoimintojamme niin, että olemme hyviä
maailman parhaimmiston joukossa, ei parhaita keskinkertaisten
keskuudessa - oli sitten kysymys kasvatustyömme tasosta tai
vaikkapa aikanaan koiraharrastuksemme näyteikkunana ulospäin
olleista Messukeskuksen näyttelyistä tai vaikkapa tulevasta
Maailmannäyttelystä, joka tuntuu aiheuttavan hyvin paljon
huolta aktivistiharrastajien keskuudessa rotuun katsomatta.
Jo perinteet velvoittavat meitä parempaan
kuin mitä on nähty ja mitä on luvassa. Hyvää kevättä
Kirsti Lummelampi
Takaisin
arkistoon
CopyrightŠ1996-2005
Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening
r.y.
|