Puheenjohtajan palsta: Taiteilijoita, ei kirjanpitäjiä

"Kasvattaja ja tuomari eivät saa olla kirjanpitäjiä, vaan heidän tulee olla taiteilijoita, mikäli he haluavat saavuttaa tuloksia." Nuo suurta maailmanmainetta omassa rodussaan saavuttaneen amerikkalaisen veteraanikasvattajan sanat muutaman vuoden takaisesta keskustelustamme tulivat mieleeni katsoessamme rotujärjestömme syyskokouskutsua ja tämän tiedotteen sisältöä.

Kääpiökoirarodut ovat - mielestäni viisaasti - pysyneet tähän saakka pakollisten perinnöllisten sairauksien vastustamisohjelmien ulkopuolella useimpien katsottua, että koiranjalostus on toki huomattavasti vaativampaa ja monimutkaisempaa kuin lehmän maidon rasvaprosentin parantaminen.

Samoin on uskottu, että vapaaehtoisella valistuksella ja laaja-alaisella tiedon jakamisella saavutetaan parempia tuloksia kuin vain yhteen tai kahteen ominaisuuteen tuijottamisella.

Kun nyt syyskokouksessamme on esillä kahden rodun PEVISA-ohjelmien hyväksyminen, toivon, ettei kirjanpidon harrastus saa yhtäkkiä yliotetta. Rotujärjestön hallitus ei ottanut ohjelmiin kantaa, vaan päätti jättää asian syyskokouksen päätettäväksi. Jotkut ovat voimakkaasti tällaisten ohjelmien puolesta, toiset taas ovat sitä mieltä, että vapaassa harrastuksessa rodun harrastajat saavat päättää vapaasti, millaisia sääntöjä itselleen asettavat. Eli jos halutaan anglosaksisen, yleensä rotutyypin kannalta hyviä tuloksia saavuttaneen lähestymistavan sijasta jyrkkää preussilaista systeemiä, tehköön kukin niin kuin parhaaksi katsoo, kunhan päätökset on tehty omissa yhdistyksissä ja jaostoissa demokraattisesti ja laillisesti.

Omalta osaltani aion äänestää molempia PEVISA-esityksiä vastaan, sillä mielestäni on turha säätää pakkoa silloin, kun jalostusmateriaalista suurin osa on tarkastettu jo muutenkin vapaaehtoisesti. Myöskään ei tunnu mielekkäältä, että vastuuntuntoisten kasvattajien lisätaakaksi sälytetään tarkastuksia sellaisten sairausten varalta, joita ei ole kannassa tavattu laajemmin ja joissa muutamat sairaat koirat tiedetään. Parempia tuloksia saavutetaan varmasti niin kasvattajien kuin pennunostajienkin tiedon tason lisäämisellä, ja tällä sarallahan niin meillä rotujärjestössä kuin yksittäisten rotujen yhdistyksissä ja jaostoissakin on paljon tehtävää.

Väitetään, että PEVISA-ohjelman ansiosta tutkimuspakon piiriin saadaan nekin kasvattajat, jotka eivät sen kummemmin vaivaa päätään jalostusmateriaalinsa laadulla, kunhan saavat tuotettuja pentuja markkinoille. Mutta liikuttaako PEVISA näitä pahimpia luomuviljelijöitä? Ei varmasti, sillä kennelistä saatetaan tutkituttaa pari koiraa muodon vuoksi, ja pennut rekisteröidään sen koiran mukaan, jolla sattuu olemaan hyväksyttävä tutkimustulos (meillähän ei ole tunnistusmerkintäpakkoa eikä pentueiden tarkastuspakkoa). Tai yksinkertaisesti myydään pennut rekisteröimättä, kuten nyt jo tapahtuu aivan liian laajalti (ja tähänhän nykyinen rekisteröintikäytäntö pakottaa myös tunnolliset kasvattajat, sillä he joutuvat myymään pennut, joita eivät halua jalostuskäytön piiriin, ilman papereita).

Olen ollut huomaavinani, että esimerkiksi polvitutkimuslausunnoissa on paljon heittoja, kun yhden eläinlääkärin terveet polvet ovatkin toisella ykkösen polvet. Paras tapaus vähään aikaan sattui juuri muutama viikko sitten, kun alle vuoden ikäinen koira venäytti jalkansa ja alkoi ontua. Paikallinen eläinlääkäri ilmoitti koko koiran takaraajan surkastuneen ja polvessakin olevan hämminkiä. Koira toimitettiin luustokirurgiaan erikoistuneen eturivin eläinlääkärin tutkittavaksi, joka totesi koiran raajan terveeksi. Venähdyskin kun oli jo parantunut. Jos rodussa lonkkaviat lisääntyvät aivan yhdessä yössä, voinee kai kysyä, onko kanta yhtäkkiä huonontunut näin paljon, vai onko lausunnonantaja eläinlääkärin ammattitaidossa vikaa?

Useissa rotujärjestömme roduissa puuhataan myös jalostuksen ohjesääntöjä, joissa jalostukseen käytettävälle materiaalille asetetaan minimivaatimuksia. Tämä on varmaan ihan hyvä asia sinänsä, mutta tulee muistaa, että vaatimusten tulee olla uskottavia. Jos vaatimukset ovat niin tiukat, että toinen puoli jalostusmateriaalista ei täytä jalostusohjesäännön vaatimuksia, säännöiltä menee äkkiä uskottavuus. Minimivaatimukset näyttelymenestyksen osalta ovat varmaan paikallaan, mutta milläs selität vähimmäisvaatimukset täyttävän uroksen omistajalle, ettei koira ole rotutyypillinen, jalostukseen kelpaava yksilö, vaikka on kuinka Viron, Venäjän, Tshekin ja Tshetshenian valio?

Jalostusvalinta on luonnollisesti kaiken menestyksekkään koirankasvatuksen avain - tai näin ainakin meillä rotujärjestöissä on ajateltu. Pääjärjestömme Suomen Kennelliiton ja sen jalostustieteellisten asiantuntijoiden lähtökohta näyttää tällä hetkellä olevan päinvastainen, eli jalostuskäytön piiriin on saatava mahdollisimman paljon koiria riippumatta siitä, onko niillä mitään annettavaa rodulle tai voivatko ne kenties pilata rodun pitkiksi ajoiksi eteenpäin.

Olen joskus sanonut leikilläni, että kaikki jalostustoimikunnat pitäisi kieltää lailla, sillä niin paljon pahaa verta ja eripuraa ne saavat aikaan rotujensa harrastajien keskuudessa. Lieneekö sattumaa, että useimmissa roduissa menestyksekkäimmät kasvattajat kiertävät näiden toimikuntien jäsenyydet kaukaa? Toimikunnat puolustaisivat paikkaansa, mikäli ne keskittyisivät todella asiallisen tiedon jakamiseen ja rotunsa kasvattajien ja harrastajien kouluttamiseen poliisitoimen sijasta. Samalla tavalla koiranjalostustamme hyödytettäisiin varmasti paljon enemmän, jos myös Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta käyttäisi energiaansa koiranjalostusta ja koiran pitoa koskevan valistuksen jakamiseen kosmeettisen mutu-tutkimuksen sijasta.

Eipä silti, kosmetiikkaan olen itsekin syyllistynyt, sillä kannatin erityisen työryhmän perustamista, jonka tehtävänä on koordinoida rotujemme jalostusohjesääntöjä ja luoda yleisohjeita.

Kuten sanottu, jos jäsenyhdistyksemme ja alajaostomme haluavat ottaa käyttöön preussilaisen järjestelmän, heillä on siihen oikeus ja vapaus. Niin kauan kuin muistetaan, että rotutyypiltään korkeatasoiset koirat eivät ole jalostustoimikuntien herrojen ja rouvien aikaansaannoksia, vaan osaavien, taitavien ja tietävien ja ennen kaikkea kunnianhimoisten kasvattajien, jotka eivät sorru kirjanpitoon.

Kirsti Lummelampi

Takaisin arkistoon