Puheenjohtajan palsta: Taiteilijoita, ei kirjanpitäjiä
"Kasvattaja
ja tuomari eivät saa olla kirjanpitäjiä, vaan heidän tulee
olla taiteilijoita, mikäli he haluavat saavuttaa tuloksia."
Nuo suurta maailmanmainetta omassa rodussaan saavuttaneen
amerikkalaisen veteraanikasvattajan sanat muutaman vuoden
takaisesta keskustelustamme tulivat mieleeni katsoessamme
rotujärjestömme syyskokouskutsua ja tämän tiedotteen sisältöä.
Kääpiökoirarodut
ovat - mielestäni viisaasti - pysyneet tähän saakka pakollisten
perinnöllisten sairauksien vastustamisohjelmien ulkopuolella
useimpien katsottua, että koiranjalostus on toki huomattavasti
vaativampaa ja monimutkaisempaa kuin lehmän maidon rasvaprosentin
parantaminen.
Samoin on uskottu,
että vapaaehtoisella valistuksella ja laaja-alaisella tiedon
jakamisella saavutetaan parempia tuloksia kuin vain yhteen
tai kahteen ominaisuuteen tuijottamisella.
Kun nyt syyskokouksessamme
on esillä kahden rodun PEVISA-ohjelmien hyväksyminen, toivon,
ettei kirjanpidon harrastus saa yhtäkkiä yliotetta. Rotujärjestön
hallitus ei ottanut ohjelmiin kantaa, vaan päätti jättää asian
syyskokouksen päätettäväksi. Jotkut ovat voimakkaasti tällaisten
ohjelmien puolesta, toiset taas ovat sitä mieltä, että vapaassa
harrastuksessa rodun harrastajat saavat päättää vapaasti,
millaisia sääntöjä itselleen asettavat. Eli jos halutaan anglosaksisen,
yleensä rotutyypin kannalta hyviä tuloksia saavuttaneen lähestymistavan
sijasta jyrkkää preussilaista systeemiä, tehköön kukin niin
kuin parhaaksi katsoo, kunhan päätökset on tehty omissa yhdistyksissä
ja jaostoissa demokraattisesti ja laillisesti.
Omalta osaltani
aion äänestää molempia PEVISA-esityksiä vastaan, sillä mielestäni
on turha säätää pakkoa silloin, kun jalostusmateriaalista
suurin osa on tarkastettu jo muutenkin vapaaehtoisesti. Myöskään
ei tunnu mielekkäältä, että vastuuntuntoisten kasvattajien
lisätaakaksi sälytetään tarkastuksia sellaisten sairausten
varalta, joita ei ole kannassa tavattu laajemmin ja joissa
muutamat sairaat koirat tiedetään. Parempia tuloksia saavutetaan
varmasti niin kasvattajien kuin pennunostajienkin tiedon tason
lisäämisellä, ja tällä sarallahan niin meillä rotujärjestössä
kuin yksittäisten rotujen yhdistyksissä ja jaostoissakin on
paljon tehtävää.
Väitetään, että
PEVISA-ohjelman ansiosta tutkimuspakon piiriin saadaan nekin
kasvattajat, jotka eivät sen kummemmin vaivaa päätään jalostusmateriaalinsa
laadulla, kunhan saavat tuotettuja pentuja markkinoille. Mutta
liikuttaako PEVISA näitä pahimpia luomuviljelijöitä? Ei varmasti,
sillä kennelistä saatetaan tutkituttaa pari koiraa muodon
vuoksi, ja pennut rekisteröidään sen koiran mukaan, jolla
sattuu olemaan hyväksyttävä tutkimustulos (meillähän ei ole
tunnistusmerkintäpakkoa eikä pentueiden tarkastuspakkoa).
Tai yksinkertaisesti myydään pennut rekisteröimättä, kuten
nyt jo tapahtuu aivan liian laajalti (ja tähänhän nykyinen
rekisteröintikäytäntö pakottaa myös tunnolliset kasvattajat,
sillä he joutuvat myymään pennut, joita eivät halua jalostuskäytön
piiriin, ilman papereita).
Olen ollut huomaavinani,
että esimerkiksi polvitutkimuslausunnoissa on paljon heittoja,
kun yhden eläinlääkärin terveet polvet ovatkin toisella ykkösen
polvet. Paras tapaus vähään aikaan sattui juuri muutama viikko
sitten, kun alle vuoden ikäinen koira venäytti jalkansa ja
alkoi ontua. Paikallinen eläinlääkäri ilmoitti koko koiran
takaraajan surkastuneen ja polvessakin olevan hämminkiä. Koira
toimitettiin luustokirurgiaan erikoistuneen eturivin eläinlääkärin
tutkittavaksi, joka totesi koiran raajan terveeksi. Venähdyskin
kun oli jo parantunut. Jos rodussa lonkkaviat lisääntyvät
aivan yhdessä yössä, voinee kai kysyä, onko kanta yhtäkkiä
huonontunut näin paljon, vai onko lausunnonantaja eläinlääkärin
ammattitaidossa vikaa?
Useissa rotujärjestömme
roduissa puuhataan myös jalostuksen ohjesääntöjä, joissa jalostukseen
käytettävälle materiaalille asetetaan minimivaatimuksia. Tämä
on varmaan ihan hyvä asia sinänsä, mutta tulee muistaa, että
vaatimusten tulee olla uskottavia. Jos vaatimukset ovat niin
tiukat, että toinen puoli jalostusmateriaalista ei täytä jalostusohjesäännön
vaatimuksia, säännöiltä menee äkkiä uskottavuus. Minimivaatimukset
näyttelymenestyksen osalta ovat varmaan paikallaan, mutta
milläs selität vähimmäisvaatimukset täyttävän uroksen omistajalle,
ettei koira ole rotutyypillinen, jalostukseen kelpaava yksilö,
vaikka on kuinka Viron, Venäjän, Tshekin ja Tshetshenian valio?
Jalostusvalinta
on luonnollisesti kaiken menestyksekkään koirankasvatuksen
avain - tai näin ainakin meillä rotujärjestöissä on ajateltu.
Pääjärjestömme Suomen Kennelliiton ja sen jalostustieteellisten
asiantuntijoiden lähtökohta näyttää tällä hetkellä olevan
päinvastainen, eli jalostuskäytön piiriin on saatava mahdollisimman
paljon koiria riippumatta siitä, onko niillä mitään annettavaa
rodulle tai voivatko ne kenties pilata rodun pitkiksi ajoiksi
eteenpäin.
Olen joskus sanonut
leikilläni, että kaikki jalostustoimikunnat pitäisi kieltää
lailla, sillä niin paljon pahaa verta ja eripuraa ne saavat
aikaan rotujensa harrastajien keskuudessa. Lieneekö sattumaa,
että useimmissa roduissa menestyksekkäimmät kasvattajat kiertävät
näiden toimikuntien jäsenyydet kaukaa? Toimikunnat puolustaisivat
paikkaansa, mikäli ne keskittyisivät todella asiallisen tiedon
jakamiseen ja rotunsa kasvattajien ja harrastajien kouluttamiseen
poliisitoimen sijasta. Samalla tavalla koiranjalostustamme
hyödytettäisiin varmasti paljon enemmän, jos myös Kennelliiton
jalostustieteellinen toimikunta käyttäisi energiaansa koiranjalostusta
ja koiran pitoa koskevan valistuksen jakamiseen kosmeettisen
mutu-tutkimuksen sijasta.
Eipä silti, kosmetiikkaan
olen itsekin syyllistynyt, sillä kannatin erityisen työryhmän
perustamista, jonka tehtävänä on koordinoida rotujemme jalostusohjesääntöjä
ja luoda yleisohjeita.
Kuten sanottu,
jos jäsenyhdistyksemme ja alajaostomme haluavat ottaa käyttöön
preussilaisen järjestelmän, heillä on siihen oikeus ja vapaus.
Niin kauan kuin muistetaan, että rotutyypiltään korkeatasoiset
koirat eivät ole jalostustoimikuntien herrojen ja rouvien
aikaansaannoksia, vaan osaavien, taitavien ja tietävien ja
ennen kaikkea kunnianhimoisten kasvattajien, jotka eivät sorru
kirjanpitoon.
Kirsti Lummelampi
Takaisin
arkistoon
CopyrightŠ1996-2005
Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening
r.y.
|