SKKY:lle 9. ryhmän näyttelyoikeus


Suomen Kennelliiton hallitus on myöntänyt SKKY:lle oikeuden erikoisnäyttelyn järjestämiseen rotujärjestön omien rotujen lisäksi kaikille muillekin 9. ryhmän roduille. Päätös, jolla SKL-FKK:n näyttelynjärjestämisohjeita muutettiin, astuu voimaan 1.1.2001, joten jo ensi vuoden erikoisnäyttely on koko 9. ryhmän näyttely.

Päätöksellä SKKY asetetaan viimeinkin samanarvoiseen asemaan muiden monen rodun rotujärjestöjen kanssa, joilla on ollut oikeus järjestää koko ryhmän näyttely.

Rotujärjestömmehän järjesti 1990-luvun alkupuolella koko kääpiökoiraryhmän näyttelyitä, kunnes Suomessa siirryttiin noudattamaan FCI:n ryhmäjakoa ja näyttelynjärjestämisoikeutta meidän osaltamme rajattiin. Sen jälkeen olemme saaneet jonkin kerran poikkeusluvan koko ryhmän näyttelyn järjestämiseen, mutta poikkeuslupamenettely on hankaloittanut näyttelyn kehittämistä palvelemaan koko 9. ryhmän harrastajia.

Ensi vuoden näyttelyn näyttelypäivä on sunnuntai 26.8.2001, ja näyttelypaikaksi olemme anoneet Helsingin kaupungilta nyt toistamiseen Kaivopuistoa, joka sai erinomaiset arvosanat tämän vuoden näyttelyn näytteilleasettajilta. Näyttelytoimikunta toivookin, että näemme ensi vuonna runsaslukuisesti näyttelyssä myös "vanhoja tuttuja" kuten bichon friset, cavalierkingcharlesin-spanielit, kiinanpalatsikoirat, kromfohrländerit, lhasa apsot, mopsit, shih tzut, tiibetinspanielit, tiibetinterrierit ja villakoirat - omista roduistamme puhumattakaan.

Näyttelytoimikunta on jo ollut yhteydessä näiden rotujen rotujärjestöihin pyytäen heiltä tuomariesityksiä, sillä tarkoituksena on saada aikaan vanhaan tapaan niin kynologisesti kuin järjestelyiltäänkin mahdollisimman korkeatasoinen ja edustava seura- ja kääpiökoiratapahtuma.

Takaisin arkistoon


CopyrightŠ1996-2005 Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening r.y.