SKL-FKK:n valtuuston syyskokous
ja yleiskokous
Suomen Kennelliiton valtuuston vuoden 1998
syyskokouspäivä marraskuussa oli työntäyteinen, sillä samana
päivänä pidettiin ensin "vanhan" valtuuston kokous,
minkä jälkeen seurasi SKL-FKK:n joka kolmas vuosi pidettävä
yleiskokous ja sitten vielä uuden, vuoden alusta kolmivuotiskautensa
aloittavan valtuuston järjestäytymiskokous.
Kokoussuman takia aamupäivän valtuuston kokous
vietiin läpi sellaista vauhtia, että kaikki valtuutetut eivät
tainneet perässä pysyä puhumattakaan siitä, että valtuustossa
olisi ehditty keskustelemaan päätettävänä olevista tärkeistä
asioista tai "asettamaan Kennelliiton toiminnalle tulevaisuuden
tavoitteita" kuten hallituksen esittämässä ja valtuuston
hyväksymässä vuoden 1999 toimintasuunnitelmassa todetaan.
Toisaalta valtuustossa tuntuu olevan aina kiire, kun päätettävänä
on tärkeitä asioita.
Seuraavassa yhteenvetoa päivän kokouksien
kulusta ja annista Suomen Kääpiökoirayhdistyksen valtuustoedustajan
näkökulmasta.
Henkilövalinnat
Nyt kolmivuotiskautensa päättävän valtuuston
tehtävänä oli valita ensi vuodelle SKL-FKK:n hallituksen puheenjohtaja
sekä kolme hallituksen jäsentä. Kuten aina ennen vaalikokouksia,
SKL-FKK:n tulevasta puheenjohtajavalinnasta oli valettu kannuja
ja maaperää valmisteltu ehdokkaille jo kuukausia ennen kokousta.
Liiton nykyiselle puheenjohtajalle Juhani Hirvensalolle ei
kuitenkaan ilmaantunut haastajia, joten hänet valittiin yksimielisesti
uudelleen.
Hallituksen erovuoroisista jäsenistä olivat
Antti Aarnio ja Kari Järvinen ilmoittaneet, etteivät ole käytettävissä.
Rotujärjestöjä lukuunottamatta näiden kolmen paikan täyttämisestä
oli pidetty etukäteen monenlaisia junttakokouksia, ja se näkyi
ehdokasasettelussa, eli näille kolmelle paikalle oli tasan
kolme ehdokasta: Seppo Lahtela, Seppo Savola ja Seppo Saari,
jotka valittiin hallitukseen yksimielisesti. Kaksi ensinmainittua
edustavat pystykorvaharrastajia, ja viimemainittu on nuori
eläinlääkäri, jolla on toistaiseksi hyvin rajallinen kokemus
kennelharrastuksestamme ja sen organisaatiosta - eli nousu
kennelharrastuksemme järjestöhuipulle on ollut nopea. Hän
on myös jo toinen eläinlääkäri SKL-FKK:n hallituksessa (olkoonkin,
että hallituksen puheenjohtaja Juhani Hirvensalo on eläkkeellä),
ja voidaan kysyä, onko eläinlääkärin paikka liittomme luottamustehtävissä.
Pikemminkin heitä voitaisiin käyttää tarvittaessa palkattuna
asiantuntija-apuna.
Näiden valintojen jälkeen SKL-FKK:n hallituksessa
ei ole mielestäni sinne kuuluvaa laajaa kynologista asiantuntemusta
varsinkaan meidän harrastamistamme roduista, mutta rotujärjestöt
saavat syyttää itseään, kun eivät ole valmiita samanlaiseen
kurinalaiseen junttaukseen kuin kennelpiirit ja käyttökoirajärjestöt.
Toimintasuunnitelma
Hallituksen esittämä toimintasuunnitelma
vuodelle 1999 oli tavanomaiseen tapaan laaja esitys, josta
tuli mieleen joskus kuulemani juristin määritelmä: puhuu paljon,
mutta ei sano mitään. Se sisältää nimittäin monelaisia pyrkimyksiä
suomalaisen koirankasvatuksen ja kennelharrastuksen turvaamisesta
kotimaisten rotujen vaalimiseen, viestinnän ja edunvalvonnan
kehittämiseen ja jopa koiranjalostuksen edistämiseen. Varsinainen
toimintaohjelma vuodelle 1999 se ei kuitenkaan ole, ellei
sellaiseksi katsota liiton toimiston eri osastojen rutiinitehtävien
luettelemista.
Vuodesta 1999 luvataan kuitenkin tiedotuksen
vuotta, jolloin Kennelliiton "yrityskuvaa" vahvistetaan
ja uutta tunnusta markkinoidaan voimallisesti. Vähällä rahalla
tätä kuitenkin tehdään, sillä PR- ja markkinointi- ja mainoskuluiksi
on varattu budjetissa 370.000 markkaa, mikä tuskin mahdollistaa
kovin voimallista valtakunnallista tiedotus- ja PR-toimintaa.
Toki toimintasuunnitelmassa on myös konkreettista
toimintaa, jota toteutetaan vuoden 1999 aikana, kuten:
- rotujärjestöjen puheenjohtajille ja
sihteereille järjestettävä neuvottelu- ja koulutustilaisuus,
jossa kartoitetaan yhteistyömahdollisuuksia. (Toivoa
sopii, että tilaisuus on täyttä asiaa ja että tilaisuuden
järjestäminen osoittaa SKL-FKK:n hallituksen ja virkailijaportaan
tiedostaneen nyt jo pitemmän aikaa vallinneen ongelman,
eli että liiton johdossa ja virkamiesportaassa on taipumus
sivuuttaa rotujärjestöt niiden rotuja koskevissa kysymyksissä
kauniista puheista ja valtuuston hyväksymästä rotujärjestön
ohjesäännöstä huolimatta.)
- Vuosina 1989 ja 1993 ulkomuototuomareiden
peruskurssilta pätevöityneille tuomareille järjestetään
tapaaminen, jossa näiden tuomareiden toimimista arvostelutehtävissä
ja arvosteluoikeusiensa laajentamisessa aktivoidaan,
jotta näyttelyiden tuomarilistoihin saataisiin lisää
kotimaisia nimiä, kuten toimintasuunnitelmassa todetaan.
Sen sijaan tapaamista näyttelyiden järjestäjille, jotka
tuomarit näyttelyihinsä kutsuvat, ei ole ohjelmassa.
- FCI:n kokouksiin osallistutaan aktiivisesti,
ja SKL-FKK:lta on menossa joukkue myös FCI:n yleiskokoukseen
Meksikoon.
- Jalostusneuvojien peruskurssi on myös
ohjelmassa, ja niin myös koulutustilaisuuksia tunnistusmerkitsijöille,
aluekouluttajille jne.
Kuin ohimennen toimintasuunnitelmassa mainitaan,
että ensi vuonna järjestetään vain yksi Messukeskuksen näyttely.
Sen sijaan erillinen työryhmä tutkii miten toinen Messukeskuksen
näyttely korvataan. Asiasta ei käyty valtuustossa keskustelua,
eikä myöskään hallituksen taholta selitetty, miksi toisesta
näyttelystä on luovuttu. Yhden, kentällä kiertävän selityksen
mukaan Messukeskuksen näyttelyt muodostavat SKL-FKK:n henkilökunnalle
kohtuuttoman rasituksen eikä niiden tuottokaan ole ollut (Maailmannäyttelyä
lukuunottamatta) vaivan väärti. Toisen selityksen mukaan Suomi
menettää yhden kansainvälisen näyttelyn rekisteröintien alentumisen
myötä, eikä maaseutupaikkakunnilta ole haluttu ottaa pois
kansainvälisiä näyttelyjä. Valtuustolle ei kerrottu, onko
SKL-FKK:n hallitus ollut yhteydessä FCI:een kansainvälisten
näyttelyjen järjestämisoikeuksien pitämisestä ennallaan, sillä
kuvittelisi, ettei FCI:kään halua menettää tuloja, joita se
saa Messukeskuksen kokoisesta näyttelystä.
Jäsenmäärä ja rekisteröinnit
Toimintasuunnitelma puhuu SKL-FKK:n jäsenmäärän
laskun pysäyttämisestä, sillä jäsenmäärän arvioidaan laskevan
noin 5000 jäsenellä vuodessa. Vuoden 1999 lopun jäsenmääräarvio
on 95.000 jäsentä.
Toimintasuunnitelmassa ei oteta kantaa eikä
esitetä toimia rekisteröintien jyrkän laskun pysäyttämiseksi,
vaikka näin ruohonjuuritasolta näyttäisi siltä, että juuri
rekisteröintien lasku vaikuttaa tietyllä viiveellä myös liiton
jäsenmäärään laskevasti. Ja rekisteröintien laskun pysäyttämiseksi
tarvitaan moninaisia toimia, joilla liiton piirissä toimivia
kasvattajia tuetaan ja koiranostajien kysyntä suunnataan nimenomaan
rekisteröityihin, Suomessa kasvatettuihin puhdasrotuisiin
koiriin.
Esimerkkinä rekisteröintien laskusta voi
mainita, että vuoden 1999 arvio, 30.000 koiraa, on vähemmän
kuin kymmennen vuotta sitten vuonna 1988. Lasku 1990-luvun
alun huippuvuosiin on vieläkin jyrkempi:. v. 1991 46.003 koiraa,
v. 1992 46.623, v. 1993 47.093 koiraa ja v. 1997 33.843 koiraa
- eli prosentteina lasku huippuvuodesta 1993 on laskujeni
mukaan noin 36 prosenttia.
Talousarvio
Rekisteröintitulojen ja sen seurauksen jäsenmaksutulojen
väheneminen ei ole kuitenkaan näkynyt juuri lainkaan viime
vuosien talousarvioisssa, eikä se juuri tule näkymään ensi
vuonnakaan, mikäli SKL-FKK:n hallituksen ruusuiset unelmat
toteutuvat.
Yleensähän meillä on ollut käytössä eräänlainen
rahoitusautomaatti, eli harrastajat maksavat ja jäsen- ja
rekisteröintimaksuja korotetaan vuorovuosittain. Kun hallitus
oli luvannut edellisenä vuonna, ettei vuoden 1999 jäsenmaksuihin
esitetä korotuksia tämän vuoden kevätvaltuustossa (kuten ei
tehtykään), alijäämän rahoitukseen piti keksiä muut keinot.
Niinpä hallitus esittikin rekisteröintimaksuihin tuntuvia
korotuksia: mm. alimman rekisteröintimaksun korotus on kokonaista
25%. Korotuksen seurauksena lasketaan rekisteröintitulojen
kasvavan vuoden 1997 toteutuneesta 4,3 miljoonasta markasta
lähes 4,9 miljoonaan markkaan.
Entiseen tapaan korotusesityksen tueksi esitettiin
laskelmia rekisteröintimaksuista muissa pohjoismaissa ilman,
että näitä maksuja olisi suhteutettu näissä maissa vallitsevaan,
Suomea korkeampaan tulotasoon.
Korotukset eivät pysähtyneet tähän, sillä
SKL-FKK:n hallitus on päättänyt, että myös koirien terveystutkimuksilla
on tienattava. Niinpä dysplasialausuntojen hintoja esitettiin
korotettavaksi niin, että lonkka-ja kyynärlausunnot erikseen
kohoaisivat 40 markasta 100 mk/kpl eli 250% ja molemmat samanaikaisesti
60 markasta 140 markkaan eli yli 230 prosenttia. Tähän luonnollisesti
tulee vielä korotettu toimitusmaksu.
Valtuustossa kysyttiinkin, miten innokkaasti
pennunostajat, joilla ei ole aikomustakaan käyttää koiraansa
jalostukseen, maksavat korotettuja lausuntohintoja dysplasiatutkimuksista,
kun jo nykyisellään tutkimuksen hinnaksi eläinlääkäri- ja
muine kuluineen tulee 1300 mk. Ja jos kotikoirien omistajat
eivät halua maksaa ylettömiä tutkimuskustannuksia, rotujärjestöille
tulee entistä vähemmän niiden rotujen jalostuksen kannalta
tarpeellista tietoa, ja Kennelliiton tulot pienevät. Nythän
korotettujen dysplasialausuntomaksujen seurauksena tulojen
oli laskettu nousevan vuoden 1997 365.000 markasta 720.00
markkaan vuonna 1999.
Omalta osaltani esitin sekä rekisteröintimaksujen
että dysplasialausuntomaksujen korotusten hylkäämistä todeten,
että missään muualla yksityisellä sektorilla sen enempää kuin
valtionhallinnossa tai kunnallistaloudessakaan ei ole samanlaista
pakoa todellisuudesta kuin Kennelliitossa. Siinä missä muualla
on suhteutettu byrokratia ja henkilöstö tuloihin, noin suuri
lasku rekisteröinneissä ja sitä myötä rekisteröintituloissa
ei ole näkynyt lainkaan Kennelliiton virkaportaassa tai sen
toiminnan tehostamisessa. Sen sijaan kasvattajien ja koiranomistajien
odotetaan kiltisti hyväksyvän maksumiehen roolin byrokratian
jyllätessä kuten ennenkin (ja vaikka henkilöstö ei ole lisääntynyt,
"virallisissa" tilastoissa ei kerrota kaikista alihankkijoista,
joita liitto käyttää, tiedottajasta alkaen. )
Esitin myös oman epäilykseni talousarvion
toteutumisesta tältä osin, sillä korotetut rekisteröintimaksut
johtavat väistämättä siihen, että kasvattajat eivät rekisteröi
kotikoiriksi meneviä pentujaan, ja kotikoirien omistajat jättävät
dysplasiatutkimukset tekemättä, mikä taas aiheuttaa vahinkoa
koko koiranjalostustoiminnalle.
Esitykseni sai kannatusta, mutta hylättiin
äänestyksessä äänin 50-25, mistä on tehtävä se johtopäätös,
että valtuuston jäsenet ovat vieraantuneet itse koiraharrastuksesta.
Katsoinkin aiheelliseksi jättää eriävän mielipiteen, sillä
näyttää siltä, että jos liittomme toiminnan sopeuttamista
taloudellisiin realiteetteihin ei aloiteta nyt, tulevat leikkaukset
tulevat olemaan sitäkin rajumpia.
Rotumääritelmät
SKL-FKK:n hallitus esitti jo toistamiseen
rotujärjestöjen sivuuttamista rotumääritelmien suomennoksien
laatimisessa ja hyväksymisessä. Edellisen kerran samansisältöinen
esitys hylättiin syksyn 1997 valtuustossa, ja näin kävi nytkin
- kiitos valppaan ja oikeustajuisen käyttöpuolen valtuustoedustajan,
sillä muutosesitykseni käsittely oli luvalla sanoen mielivaltainen:
valtuuston puheenjohtaja Lauri Tervonen ei ottanut huomioon
Suomen Terrierijärjestön edustajan pyytämää kannatuspuheenvuoroa
(ja puheenvuoropyyntöjä oli kirjaamassa estraadilla kaksi
SKL-FKK:n juristia), vaan kopautti nuijan pöytään ilmoittaen,
että esitys on hylätty koska sitä ei ole kannatettu.
Kun Tervoselle huomautettiin asiasta, muutosesitykseni
otettiin kokoustauon jälkeen uudelleen käsittelyyn, ja valtuusto
päätti äänin 51-13, ettei SKL-FKK:n rotumääritelmätoimikunnalla
todellakaan ole oikeutta sivuuttaa rotujärjestöjä niiden rotujen
rotumääritelmien käsittelyssä.
Muut asiat
Valtuuston asialistalla oli entiseen tapaan
myös joukko erilaisia käyttökoesääntöjä ja käyttökoiravalionarvovaatimuksien
muutoksia. Lisäksi esitettiin, että sekarotuiset koirat saavat
kilpailla samoissa luokissa rotukoirien kanssa agility- ja
tottelevaisuuskokeissa. Vastustin esitystä sillä perusteella,
että liiton tehtävänä on puhdasrotuisten koirien harrastuksen
edistäminen ja sen tulee välttää kaikkea ei-puhdasrotuisten
ja rekisteröimättömien koirien suosimista. Esitys kuitenkin
hylättiin, sillä suurin osa valtuustosta ei näytä kokevan
Kennelliittoa puhdasrotuisten koirien harrastajien etujärjestöksi.
Yleiskokous ja uusi valtuusto
Valtuuston kokousta seurasi SKL-FKK:n joka
kolmas vuosi pidettävä yleiskokous, jossa "valitaan"
(eli vahvistetaan) rotujärjestöjen ja kennelpiirien ehdokkaat
valtuustoon seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi. Lisäksi valittiin
viime vuosien tapaan 12 valtuuston jäsentä ns. vapailta listoilta.
Tällä kertaa äänestystä ei tarvittu, sillä kennelpiirien kokouksissa
oli jo etukäteen lyöty lukkoon 12 jäsenen lista, eikä muita
ehdokkaita esitetty.
Muutoin yleiskokouksessa olivat läsnä lähinnä
samat henkilöt, jotka olivat olleet jo valtuuston kokouksessa,
joten he joutuivat kuuntelemaan samoja puheenvuoroja uudestaan.
Yleiskokousta seuranneessa uuden valtuuston
järjestäytymiskokouksessa valittiin valtuuston puheenjohtajaksi
Lauri Tervonen ja varapuheenjohtajaksi Ralf Lundell, jotka
molemmat edustavat kennelpiirejä, joten rotujärjestöjen edustusta
valtuuston johdossa ei ole, vaikka rotujärjestöillä on enemmistö
valtuustossa. Kurinpitolautakuntaa ei kuitenkaan voitu valita
tässä kokouksessa, sillä kävi ilmi, että edellisellä kerralla
kurinpitolautakunta oli valittu virheellisesti liian pitkäksi
toimikaudeksi.
Kirsti Lummelampi
SKKY:n valtuustoedustaja
Poimintoja
SKL-FKK:n talousarviosta:
* Palkat 5.730.000 mk
* Henkilökunnan sosiaalikulut 2.200.000 mk
* Kansainvälinen toiminta 130.000 mk
* Kokoukset ja matkat 580.000 mk
* Tieteelliset tutkimukset 100.000 mk
* Koiramme-lehden painatuskulut 4.000.000
mk, postituskulut 1,6 milj mk, kirjoitus-ja kuvituspalkkiot
600.000 mk, muut kulut 200.000 mk
* Konehuollot ja vuokrat 340.000 mk
* Mainos- ja PR 370.000 mk
* Huomionosoitukset 40.000 mk
* Posti ja rahti 800.000 mk
* Puhelin 210.000 mk
* Rotujärjestöjen neuvottelutilaisuus 100.000
mk
* Toimintamäärärahat 910.000 mk, josta kennelpiireille
toimintamäärärahoina, koulutukseen, nuorisotyöhön ja näyttelyohjaajatoimintan
327.000 mk ja rotuyhdistyksille toimintamäärärahaksi 250.000
mk
Tuottoja:
* Messukeskuksen näyttely 100.000 mk
* Rotukirjanpito 4.870.000 mk
* Dysplasialausunnot 720.000 mk
* Koiramme-lehden ilmoitustulot 2.000.000
mk
* Jäsenmaksut 12.160.000 mk
Talousarvion loppusumma on 20.690.000 mk,
ja talousarvion mukaan vuoden 1999 tulos on nollatulos.
Rekisteröintimaksukorotukset
SKL-FKK:n valtuusto hyväksyi marraskuun kokouksessaan
hallituksen esityksestä uudet, vuoden 1999 alusta voimaan
tulevat rekisteröintimaksut. SKKY:n valtuustoedustaja esitti
eriävän mielipiteensä pöytäkirjaan. Korotus alimman rekisteröintimaksun
kohdalla on 25 prosenttia.
Lisäksi valtuusto hyväksyi lonkka-ja kyynärnivellausuntojen
korotukset, jotka olivat enimmillään 250 prosenttia.
Uudet rekisteröintimaksut ovat:
| |
V. 1998 maksu |
Uusi |
| 1. luokka |
75 mk/pentu |
100 mk/pentu |
| 2. luokka |
110 mk/pentu |
150 mk/pentu |
| 3. luokka |
50 mk/pentu |
200 mk/pentu |
| 4. luokka |
230 mk/pentu |
305 mk/pentu |
Lisäksi toimitusmaksut kohoavat 25 markasta 35
markkaan.
Korotusten tueksi esitettiin seuraavat, korotusta
tukevat vertailut naapurimaidemme rekisteröintimaksuista:
Ruotsi .................156 - 253 mk/pentu
Norja ..................163 - 326 mk/pentu
Tanska................ 158-400 mk /pentu
Vertailuun olisi voinut ottaa muitakin maita.
Esimerkiksi USA:ssa pentueen rekisteröiminen vuonna 1999 maksaa
pentueelta 20 dollaria eli 100 mk, minkä lisäksi kustakin
pennusta joutuu maksamaan ns. yksilörekisteröintimaksuna
10 dollaria eli 50 mk. Näin ollen viiden pennun pentueen rekisteröinti
tulee maksamaan 70 dollaria eli 350 mk, kun meillä maksu on
535 mk.
Englannin kennelklubi puolestaan laskuttaa rekisteröinnistä
kahdeksan puntaa pentua kohti eli 68 markkaa. Tuontikoiran
rekisteröiminen maksaa seitsemän puntaa eli noin 60 mk. Omistajan
muutos maksaa saman.
Eri maissa perittävät maksut eivät ole kuitenkaan
vertailukelpoisia keskenään, ellei niitä suhteuteta kunkin
maan tulotasoon ja ostovoimaan. Nämä tilastot taas osoittavat
kiistattomasti, että suomalaisten ostovoima on heikompi kuin
muissa pohjoismaissa tai USA:ssa.
Tästä tilastotietoja, joita ei kerrottu SKL-FKK:n
valtuustolle, eli läntisten teollisuusmaiden järjestön OECD:n
vuoden 1998 alussa julkaisemat tilastot esimerkkimaiden bruttokansantuotteesta
henkeä kohti suhteutettuna ostovoimaan (luvut USA:n dollareissa):
Suomi ................18.871
Ruotsi ................19.258
Norja .................24.364
Tanska ...............22.418
Iso-Britannia .....18.676
USA................... 27.821
Takaisin
arkistoon
CopyrightŠ1996-2005
Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening
r.y.
|