SKL-FKK:n yleiskokous ja syysvaltuusto 27.11.2004
Suomen Kennelliiton valtuusto valitsi syyskokouksessaan Espoon
Hanasaaressa liiton hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi nykyisen
varapuheenjohtajan Martti Mannersuon, joka on Suomen Ajokoirajärjestön
puheenjohtaja. Hän voitti istuvan puheenjohtajan Paavo
Rapilan äänin 71-31.
Kennelliiton hallituksen uusiksi jäseniksi kolmivuotiskaudeksi
valittiin Helena Suni uudelleen ja uusina Riitta Aho ja Erkki
Aarnio. Suni edustaa kultaisia noutajia, Aho on eläinlääkäri
ja afgaaninvintti- ja villakoirakoirakasvatta ja ja Aarnio
on saksanpaimenkoiraharrastaja.
Mannersuolta vapautuneelle paikalle valittiin SKKY:n puheenjohtaja
Kirsti Lummelampi, joka voitti äänestyksessä
kolme muuta ehdokasta.
Valtuusto keskusteli vilkkaasti ensi vuoden yksipäiväisiksi
aiotuista PMV-05- ja V-05-näyttelyistä ja päätti
pyytää hallitusta harkitsemaan päätöstään
uudestaan niin, että näyttelyt voidaan pitää
kaksipäiväisinä.
Kennelliiton koiratietojen toimittamisessa ollut katkos oli
myös asialistalla, ja sekin asia palautettiin hallituksen
hoidettavaksi.
Valtuusto hyväksyi liiton ensi vuoden toimintasuunnitelman
ja talousarvion vähäisellä keskustelulla, sillä
näiden asioiden käsittelyä olivat jo edeltäneet
yleiskokous ja uuden valtuuston kokous.
Toimintasuunnitelmaa muutettiin niin, että tuomarikoulutuksissa
hallitus velvoitettiin toimimaan yhteistyössä rotujärjestöjen
kanssa.
Talousarvion liitetiedoista kävi ilmi, että vuonna
2003 aloitettu ja ensi vuonna valmistuvaksi aiottu verkkopalveluprojekti
tulee maksamaan hieman yli kaksi miljoonaa euroa aiemmin esitetyn
1,5 miljoonan euron sijasta.
Yleiskokous valitsi edustajat uuteen valtuuston, johon tulee
123 jäsentä (73 rotujärjestöistä,
38 kennelpiireistä ja 12 ns. vapailta listoilta.
SKKY:n edustajana kolmivuotiskauden toimivassa valtuustossa
on Kirsti Lummelampi, jonka varajäsenenä on Marjo
Heikka. Rotujärjestön varapuheenjohtaja Elizabeth
Schauman puolestaan valittiin valtuustoon vapailta listoilta.
Hänen varajäsenensä on Marja Kurittu. Vapailta
listoilta valtuustoon valittu Leena Parviainen toimii myös
rotujärjestömme piirissä, sillä hän
on schipperkekasvattaja.
Uuden valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Eeva Anttinen,
joka edustaa kanakoiria ja joka on entinen liiton hallituksen
puheenjohtaja. Valtuuston varapuheenjohtajaksi valittiin nykyisen
valtuuston puheenjohtaja Kari Järvinen.
Valtuustolle ja yleiskokoukselle esiteltiin Kennelliiton uusi
toimitusjohtaja Juha-Pekka Ripatti, joka ottaa tehtävän
vastaan helmikuun alussa. Hän on koulutukseltaan biologi
ja toiminut aikaisemmin mm. Metsästäjäin keskusjärjestön
toiminnanjohtajana.
Takaisin
arkistoon
Copyright©1996-2005
Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening
r.y.
|