Suomen Kennelliiton kevätvaltuusto
2003
SKL-FKK:n jäsenmaksuja korotetaan ensi vuonna jo toisena
vuonna peräkkäin. Suomen Kennelliiton valtuusto
päätti hyväksyä hallituksen korotusesityksen
äänestyksen jälkeen toukokuun ensimmäisenä
lauantaina, kun liiton valtuusto kokoontui kevätkokoukseensa
Espoon Hanasaareen.
Hallitus ei perustellut jäsenmaksujen korotustarvetta millään
tavalla. Kun liiton tulos vuodelta 2002 osoitti 539 900 euron
eli (noin 3,2 miljoonan markan) ylijäämää,
rotujärjestöjen taholta esitettiin jäsenmaksukorotuksista
luopumista, mutta esitys hävisi äänestyksessä
luvuin 53-36. Näin muihin kuin nuorisojäsenmaksuihin
tulee ensi vuonna yhden euron korotus, eli maksut ovat seuraavat:
henkilöjäsen 26,50 €, perheenjäsen 14
€, nuorisojäsen 18 € ja jäsenyhdistys
26,50 €.
Tänä keväänä valtuuston esityslista
oli poikkeuksellisen lyhyt, mihin osasyynä saattaa olla
muuttunut kokouspäivämäärä hallituksen
siirrettyä kokousta useita viikkoja aikaisemmaksi. Päivämäärän
muuttumista koskeva tieto oli kätketty tammi-helmikuun
Koiramme-lehteen vuoden 2003 kansallisten ja kansainvälisten
näyttelyiden päivämäärien luetteloon,
joten tieto muuttuneesta päivämäärästä
ja sen mukana muuttuneesta valtuustoaloitteiden päivämäärästä
ei välttämättä tavoittanut kaikkia Kennelliiton
jäseniä.
Nyt esityslistalla oli pääasiassa rutiiniasioita kuten
vuoden 2002 toimintakertomuksen ja tilien hyväksyminen
ja tili- ja vastuuvapauden myöntäminen edellisen
vuoden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
Toimintakertomukseen jouduttiin tekemään lukuisia
muutoksia, sillä sen tekstin tarkastaminen oli unohtunut,
ja niinpä toimintakertomuksessa mainittiin samoja asioita
useaan kertaan, ja esiintyipä siellä viime vuoden
keväällä järjestetty seminaarikin kolmeen
eri kertaan kolmella eri päivämäärällä.
Näyttely- ja ulkomuototuomaritoiminnan osalta toimintakertomukseen
lisättiin toteamus, että näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunta
pyrki vuonna 2002 hoitamaan uusien näyttelysääntöjen
toimeenpanon aiheuttamat toimenpiteet, sillä vaikka kysymyksessä
oli vuoden 2002 tärkein päätös, siitä
ei ollut minkäänlaista mainintaa toimintakertomusesityksessä.
Esitin käytettäväksi sanamuotoa ”pyrki”
siitä syystä, että esimerkiksi erikoisnäyttelyissä
käytettävä ilmoittautumiskaavake valmistui
vasta huhtikuussa, englanninkielistä ilmoittautumiskaavaketta
ei ole vielä tehty, eikä myöskään
Suomeen arvostelemaan tuleville ulkomaalaisille tuomareille
lähetettävä vieraskielinen arvosteluohje ole
vielä valmiina, vaikka liiton toimistolla ja ko. toimikunnalla
on ollut jo vuosi aikaa hoitaa näitä tehtäviä.
Kysyttäessä Kennelliiton henkilöstöstä
saimme tietää, että liiton toimitusjohtajan
sijaisena hänen poissa ollessaan on toiminut talouspäällikkö
Kristiina Mikander, joka on ollut myös liiton toinen
sääntömääräinen nimenkirjoittaja
toimiston puolesta. Toimintakertomuksen mukaan liiton toimiston
henkilökuntaan kuului vuoden 2002 lopussa 48 toimihenkilöä,
joista yksi oli osapäivätyössä. Vastausta
kysymykseen, minkä verran liiton toimistossa on ollut
lisätyövoimaa projektiluontoisissa tehtävissä
vuoden aikana, ei saatu. Kysyttäessä hallituksen
toimenpiteistä liiton toimiston johto-ongelmien ja huonon
työilmapiirin ratkaisemiseksi valtuustolle kerrottiin,
että liiton toimistossa on tehty psykologien johdolla
työilmapiirikartoitus. Valtuustolle selvitettiin myös
Show Media Oy:n liiketoiminnan ostoa.
Valtuustossa käytiin myös jonkin verran keskustelua
hallituksen esityksestä rekisteröintimaksujen luokituksen
3. maksuluokan muuttamista niin, että myös kasvattajasitoumuksen
allekirjoittanut henkilö joutuu liian tiheästi narttua
penikoittaessaan maksamaan ensimmäisellä kerralla
nelinkertaisen rekisteröintimaksun. Käytetyissä
puheenvuoroissa todettiin, että tällä rangaistaan
rehellisiä kasvattajia, jotka rekisteröivät
ns. ”vahinkopentueensa”, vaikka nartun edellisestä
penikoittamisesta on kulunut alle 10 kuukautta, kun taas epärehelliset
kasvattajat myyvät pentunsa ilman rekisteröintiä.
Hallituksen esitys kuitenkin hyväksyttiin.
Valtuustolle oli myös esitetty uudet ns. open show:n järjestämisohjeet
sekä päätösvallan siirtämisen valtuustolta
hallitukselle. Esitin, että viralliset open show’
t kokonaisuudessaan lakkautettaisiin, koska niitä ei
järjestetä, vaan useimmiten yhdistykset käyttävät
näyttelyissään Club Show – tai muita
nimityksiä välttyäkseen näyttelyn anomiselta
ja Kennelliiton open show-sääntöjen käyttämiseltä.
Asian ottaminen käsittelyyn olisi vaatinut yksimielisen
valtuuston päätöksen, ja se kaatui Kennelliiton
hallituksen puheenjohtajan Paavo Rapilan vastustukseen. Valtuusto
esitti kuitenkin hallitukselle ponnen, että se toisi
seuraavaan valtuuston kokoukseen esityksen ko. näyttelyiden
lakkauttamisesta.
Muissa asioissa esitin hallitukselle toivomuksen, että
se lisää talousarviota tehdessään rekisteröintimaksuihin
uuden halvimman rekisteröintimaksuluokan, jossa pentueen
pennuista annetaan lisäalennus, mikäli pentueen
molemmilla vanhemmilla on polveutumisen DNA-määrityksen
mahdollistava DNA-määritys tehtynä.
Valtuusto päätti myös kutsua SKL-FKK:n kunniajäseneksi
Helsingin Seudun Kennelpiirin pitkäaikaisen sihteerin
ja piirin alueella pitkään näyttelyohjaajana
toimineen Leena Harjapään. Lisäksi kokouksessa
jaettiin hallituksen myöntämät kahdeksan kultaista
ansiomerkkiä sekä jaettiin rotujärjestölehtikilpailun
palkinnot. Vuoden 2002 parhaaksi lehdeksi oli valittu Pe-Ke-lehti,
jonka päätoimittajana on toiminut Kristiina Kästämä.
Kirsti Lummelampi
SKKY:n valtuustoedustaja
Takaisin
arkistoon
CopyrightŠ1996-2005
Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening
r.y.
|