Kennelliiton johto vaihtui - Lahti-
hanke nurin
SKL-FKK:n valtuustot
ja yleiskokous Jyväskylässä 17.11.2001
Suomen
Kennelliiton johto vaihtui poikkeuksellisesti Jyväskylään
viedyssä SKL-FKK:n valtuuston kokouksessa, joka pidettiin
lauantaina 17.11.2001. Nyt viimeistä kertaa kolmivuotiskaudellaan
kokoontunut valtuusto pani myös pisteen Lahteen suunnitellulle
kennelkeskushankkeelle. Yleiskokouksen jälkeen pidetty uusi
valtuusto puolestaan valitsi valtuustolle uuden puheenjohtajan.
Liiankin täyteen kokouksia ahdettu päivä
aloitettiin syysvaltuuston kokouksella aamulla klo 09.00.
Kun valtuuston kokous oli sijoitettu samalle päivälle Jyväskylän
kansainvälisen näyttelyn kanssa, järjestely aiheutti suuria
hankaluuksia monille valtuustoedustajilla, joilla oli omia
koiriaan tai järjestelytehtäviä näyttelyissä. Myös kokousjärjestelyt
olivat tavanomaisesta poikkeavia, sillä valtuuston jäsenlle
ei kerrottu minkäänlaisista keskitetyistä majoitus- tai matkajärjestelyistä,
joten kukin joutui tekemään omat järjestelynsä miten parhaaksi
näki, minkä voi olettaa aiheuttaneen lisävaivaa ja -kustannuksia
paitsi valtuutetuille myös Kennelliitolle.
Lumimyrskystä ja huonoista kulkuyhteyksistä
huolimatta Jyväskylään oli saapunut paikalle 117 valtuuston
jäsentä. Ensimmäinen varsinainen henkilövalinta koski hallituksen
puheenjohtajan valintaa vuodelle 2000. Aiemmin SKKY:n
isännöimässä rotujärjestöjen neuvottelussa oli päätetty asettaa
ehdokkaaksi hallituksen jäsen Paavo Rapila istuvan hallituksen
puheenjohtajan Eeva Anttisen tilalle, sillä useita rotujärjestöjä
huolestuttivat viime aikojen tiedot mm. laajamittaisten rakennusprojektien
suunnittelusta sekä Kennelliiton toimiston johtamis- ja työilmapiiria
koskeneet, hälyttävät tiedot. Äänestyksessä Rapila voitti
Anttisen äänin 51-44, 1 hylätty ääni.
Hallituksen kolmen erovuoroisen jäsenen
tilalle ns. metsästyskoirapuoli esitti eläinlääkäri Marjatta
Snellmania sekä istuvia hallituksen jäseniä, kansanedustaja
Seppo Lahtelaa ja Seppo Savelaa. Rotujärjestöjen ehdokkaina
olivat Harry Tast, Pekka Ranne ja Helena Suni. Äänet jakautuivat
seuraavasti: Snellman 52, Suni 50, Ranne 48, Tast 47, Lahtela
41 ja Savola 34, eli hallitukseen valittiin seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi
Marjatta Snellman, Helena Suni ja Pekka Ranne.
Puheenjohtajaksi valitun Paavo Rapilan
yhden vuoden hallituspaikalle olivat ehdokkaina Harry Tast
ja Seppo Lahtela, joista Tast päihitti Lahtelan äänin 52-39,
1 tyhjä ääni ja 1 hylätty ääni.
Tämän vuoden hallituksen puheenjohtaja
Eeva Anttinen esitteli valtuustolle hankkeen näyttelyhallin
ja kennelkeskuksen rakentamiseksi Lahteen. Projektistahan
oli saatu tieto ensin Lahden seudun sanomalehdistä ja nyt
valtuuston kokouksen alla Koiramme-lehdestä. Suunnitelmien
mukaan projektin kustannusarvio oli lähes 30 miljoonaa markkaa,
josta hieman toistakymmentä miljoonaa oli tarkoitus kattaa
nykyisen Espoossa olevan toimistokiinteistön myynnillä ja
lainoilla.
Kun oli ilmeistä, että suunnitelma ei
ollut realistinen ja jo lainojen korkokulut olisivat muodostaneet
usean miljoonan markan vuotuisen kustannuksen ja kun kaikki
valtuutetut eivät olleet vakuuttuneita valtakunnallisen liiton
organisaation siirtämisestä pääkaupunkiseudun ulkopuolelle,
valtuusto päätti äänin 44-28 poistaa hankkeen suunnittelun
toimintasuunnitelmasta sekä suunnittelun projektirahoituksen
talousarviosta.
Valtuustolla oli lisäksi käsiteltävänään
koko joukko PEVISA- ja koeasioita, minkä lisäksi hyväksyttiin
kaksi uutta rotujärjestöä, Suomen Saksanmetsästysterrierit
r.y. ja Suomen Papillon- ja Phaleneyhdistys r.y. Edellistä
oli sen rotujärjestö puoltanut, kun taas viime mainittua ei
SKKY ole voinut puoltaa, koska yhdistyksen toiminta ei ole
täyttänyt edes rotua harrastavan yhdistyksen ohjesäännön vaatimuksia
eikä edes anomusta oltu tehty asiallisessa järjestyksessä,
mutta valtuuston puhti asian perusteelliseen käsittelyyn oli
kadonnut siinä vaiheessa, kun kokousaikataulu oli jo venynyt
ja kun huomattavasti tärkeämpiä tavoitteita hallituksen uusimisesta
Lahti-hankkeen kaatamiseen oli saavutettu.
Yleiskokous
Kennelliiton kerran kolmessa vuodessa
pidettävä yleiskokous järjestettiin samana iltapäivänä. Kokouksessa
valittiin kennelpiirien ja rotujärjestöjen edustajat SKL-FKK:n
valtuustoon (SKKY:n edustaja Kirsti Lummelampi ja varaedustaja
Pekka Pitkänen.)
Kaaoksen Seppo Takamaan puheenjohdolla
ja kahden sihteerinä toimineen lakimiehen avustuksella
käydyssä kokouksessa aiheutti valtuustoedustajien valitseminen
ns. vapailta listoilta, kun ehdokasasettelu ja äänestysmenettely
aiheutti sekaannusta ja kesti oman aikansa, ennen kuin ehdokkaista
ja äänestysmenettelystä tuli selvyyttä. Lisäksi sihteerilakimiehen
tulkinta esim. valtakirjojen siirto-oikeudesta poikkesi joidenkin
huomattavien yhdistyslakiasiantuntijoiden tulkinnasta.
Kun kokouksen äänimäärä oli 1980, ääntenlasku
luonnollisesti venytti kokousta, jolle liiton kunniapuheenjohtaja
Heikki Sarparanta esitti omaperäisiä ajatuksiaan kennelharrastuksesta
ääntenlaskun aikana. Lopputuloksena oli, että valtuustoon
valittiin vapailta listoilta 12 valtuutettua, joista 10 oli
rotujärjestöjen esittämältä listalta, mukana myös SKKY:n ehdokas
Sirpa Ylätalo (varalla Helena Hyvönen). Valituksi tulivat
lisäksi Juhani Hirvensalo, Eeva Rautala, Paavo Rapila, Krister
Mattson, Eero Suomus, Marja Talvitie, Tapani Turunen,
Leena Parviainen, Jari Fors, Pertti Marjomaa ja Seppo Takamaa.
Valtuuston järjestäytymiskokous
Uusi, kolmivuotiskautensa aloittava valtuusto
kokoontui heti yleiskokouksen jälkeen järjestäytymiskokoukseen,
jonka tärkein tehtävä oli valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan
valitseminen.
Mm. rotujärjestöjen ehdokkaana oli pitkän
uran kennelharrastuksessa tehnyt FCI:n hallituksen jäsen Kari
Järvinen. Hän sai vastaehdokkaakseen kansanedustaja
Seppo Lahtelan, jonka valintaa hallituksen jäsen Juha Juntunen
perusteli vakaudella, koska aamun "myrskyssä" oli
hänen mielestään pantu Kennelliiton perusta maan tasalle ja
tulevaisuuskin tuntui olevan uhattuna. Valtuutetut eivät olleet
samaa mieltä, ja valtuuston uudeksi puheenjohtajaksi valittiin
Kari Järvinen äänin 50-41 (1 tyhjä).
Myös valtuuston varapuheenjohtajasta jouduttiin
äänestämään. Ehdokkaina olivat valtuuston pitkäaikainen varapuheenjohtaja,
Helsingin Kennelpiirin puheenjohtaja Ralf Lundell ja Kainuusta
oleva Juha Säkkinen, jonka ehdokkuutta perusteltiin alueellisella
tasa-arvolla, koska "liiton johtopaikat ovat siirtyneet
etelään". Lundell voitti äänestyksen äänin 48-42 (2 ääntä
hylätty)
Uusi valtuusto esitti myös mielipiteenään,
ettei tulevia valtuuston kokouksia saa sijoittaa samoihin
viikonloppuihin Suomessa pidettävien kansainvälisten näyttelyiden
tai Maailmannäyttelyn kanssa.
Takaisin
arkistoon
CopyrightŠ1996-2005
Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening
r.y.
|