Kaivopuisto 26.8.2001Villakoirat Kaivopuistossa

Kaivopuiston erikoisnäyttely 26.8.2001

Suomen seura- ja kääpiökoirien parhaimmisto suuntasi jälleen elokuun lopulla SKKY:n erikoisnäyttelyyn, joka järjestettiin jo toistamiseen Helsingin sydämessä, historiallisen Kaivopuiston vihreällä nurmikolla puiston vehreiden vanhojen puiden varjossa. Näyttelyn tunnelmaa lisäsi vielä jälleen kerran erinomainen sää.

Tällä kertaa mukana olivat monen vuoden tauon jälkeen myös muut FCI:n 9.ryhmän rodut SKL-FKK:n hallituksen myönnettyä rotujärjestöllemme oikeuden koko ryhmän erikoisnäyttelyn järjestämiseen. Näin myös osanottajamäärä kohosi edellisvuosia korkeammalle eli yli 700 koiraan, sillä useissa SKKY:n ulkopuolisissa roduissa  oli erinomaiset osanottajamäärät. Ennätyksen tekivät kromfohrländerit, jotka olivat päätyneet nimeämään Kaivopuiston näyttelyn rotunsa päänäyttelyksi. Niinpä kehässä nähtiin kaikkien aikojen suurin määrä kromfohrländereitä, 27 kpl.

SKKY:n omista roduista suurin osanottajamäärä oli chihuahuaoita, joita oli ilmoitettu näyttelyyn yli 70 kpl. Perässä seurasivat tavallisia näyttelyitä suuremmilla osanottajamäärillä coton de tulearit, kiinanharjakoirat ja ranskanbulldogit.

Pettymyksen osanottajamäärissä sen sijaan tuottivat löwchenit ja kleinspitzit. Ensinmainituille oli hankittu löwchen- alajaoston toivoma englantilainen kasvattajatuomari, mutta hänen arvosteltavakseen oli ilmoitettu vain 14 koiraa. Myöskään jaoston kiertopalkintoja ei ollut jaossa, eikä myöskään ilmainen mainos näyttelyluettelossa kelvannut.

Kleinspitzeillä oli tuomarina Saksan rotujärjestön pääjalostusneuvoja, mutta koiria oli kehässä vain 28 kpl, joten näyttelyn järjestäjille jäi sellainen tunne, että kaikki kleinspitz-kasvattajat eivät uskaltaneet tuoda koiriaan saksalaisen erikoistuomarin arvosteltaviksi. Kuitenkin erikoisnäyttelyt jos mitkä ovat tilaisuuksia, joissa kasvattajilla on mahdollisuus tuoda kasvatustyönsä tulokset asiantuntijatuomarin arvioitaviksi.

Miinuksiin voidaan laskea myös odotettua alhaisemmat osanottajamäärät niissä roduissa, joilla oli näyttelyä edeltävänä päivänä club show-tyyppisiä tai muita tapahtumia, sillä on ilmeistä, että kasvattajat eivät ilmoita yhtä paljon koiria kahteen näyttelyyn, ja toisaalta ns. yhden koiran omistajat voi saada uhraamaan yhden päivän viikonlopusta koiratapahtumalle, mutta ei välttämättä kahta.

Tämän vuoden näyttelyssä myös etukäteen osana ilmoittautumismaksua maksettu näyttelyluettelo aiheutti huolta, sillä luettelotilaus perustui meille ilmoitettuun koiramäärään. Kun näyttelyn aikana kävi ilmeiseksi, että kaikki eivät olleet saaneet luetteloseteliään, näyttelytoimikuna joutui vetämään pois myyntiin tarkoitettuja luetteloita. 

Ongelman välttämiseksi ensi vuonna tarkoituksena on myydä luettelo erikseen eikä sisällyttää sitä ilmoittautumismaksuun.

Plussana voidaan taas todeta, että Kaivopuiston erikoisnäyttely on nyt vakiinnuttamassa asemaansa myös koiraharrastuksemme kaupallisten toimijoiden keskuudessa. Tänä vuonna näyttelyssä jaettuun SKKY:n rotuja esittelevään ilmaisjakelulehteen oli jo saatu kohtuullisesti kaupallisia ilmoituksia. Samoin paikalla esittelytelttoineen oli viime vuotista useampi yritys, mikä on näyttelyn talouden kannalta tärkeää, sillä näyttelyn kaikkia kuluja ei voida kattaa ilmoittautumismaksuilla, ellei maksuja haluta korottaa tuntuvasti.

Näyttelyn PR-arvo koko rotujärjestölle ja sen roduille on sekin kasvamassa, ja tänä vuonna saimme mm. tapahtumaa ja yleensä kääpiökoiraharrastusta käsittelevän haastattelun valtakunnalliseen uutisradioon. Myös Koiramme-lehden toimittaja ja valokuvaaja olivat paikalla. Näyttelystä on jo liittomme lehdessä julkaistu selostus kuvineen, ja Koiramme-lehden seuraavaan numeroon on tulossa laaja kääpiökoiria käsittelevä artikkeli nyt kun on huomattu, että kääpiökoirat ovat mitä mainioimpia citykoiria kaupunkilaistuvassa yhteiskunnassamme.

Näyttelyn vastaanotto muiden rotujen rotujärjestöjen keskuudessa on ollut myönteinen, ja jo nyt on keskusteltu mm. Suomen Cavalierkingcharlesinspanieli r.y.:n kanssa, jotta he voisivat pitää vuoden toisen erikoisnäyttelynsä SKKY:n näyttelyn yhteydessä Kaivopuistossa. Samoin Bichon Frise r.y.:n kanssa on käyty keskusteluja kansainvälisen bichon frise-konferenssin sijoittamisesta vuonna 2003 näyttelyämme edeltäville päiville, jolloin toivomme saavamme myös enemmän ulkomaisia koiria kehään.

Yhteistyö Helsingin kaupungin kanssa sujui jälleen tänä vuonna erinomaisesti. Kaupungilla ei ollut mitään huomauttamista lopputarkastuksessa ja vuokra-alueen luovutustilaisuudessa, joten näyttää siltä, että saamme Kaivopuiston käyttöömme myös seuraavien vuosien erikoisnäyttelyihin - kiitos siitä siistien näytteilleasettajien!

Suuri kiitos kuuluu myös niille vapaaehtoisille, jotka tekivät suunnattomasti työtä näyttelyn onnistumiseksi. Heistä mainittakoon näyttelytoimikunnasta Arja ja Pekka Pitkänen, Sirpa Ylätalo ja Seppo Rintalahti sekä näyttelytoimikunnan ulkopuolelta mm. Tarja Voutilainen, Margit Sallinen, Anneli Pietinen, Satu Helppi, Seppo Kajaani, eläinlääkärimme Kai Skutnabb, valokuvaajamme Helena Hyvönen, ranskanbulldoggiharrastajat Pia Varpio ja Merja Mäntylä-Marjasen johdolla ja ne monet muut, jotka antoivat apuaan. Toivottavasti vapaaehtoisten joukko kasvaa vielä entisestäänkin seuraavissa näyttelyissä. - Kirsti Lummelampi

Takaisin arkistoon
 


CopyrightŠ1996-2005 Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening r.y.