Suomen Kennelliiton syysvaltuuston kokous 18.11.2000
Useampia kausia Kennelliiton
valtuustossa rotujärjestöjään ja kennelpiirejään edustaneet
Kennelliiton valtuuston jäsenet ovat vuosien varrella vuosien
varrella tottuneet näkemään, kuulemaan ja kokemaan monenlaista,
kun tämä yleiskokousten välillä liittomme ylintä päätösvaltaa
käyttävä elin kokoontuu.
Omalta valtuustoedustajan uraltani
muistan jo vuosien takaa, miten ympäröivässä yhteiskunnassa
huomattavaa päätösvaltaa käyttänyt talousmies kerrankin pyöritteli
kädessään ihmeissään valtuustolle esitettyä toimintasuunnitelmaa
ja talousarviota eikä ollut uskoa, että liiton valtuustoa
voidaan näin aliarvioida. Muistan myös Espoon kaupunginvaltuuston
istuntosalissa pidetyn "juhlakokouksen", jossa liiton
silloinen toiminnanjohtaja menetti malttinsa pahemman kerran.
Nyt viime syysvaltuuston istunnon jälkeen muuan varajäsenenä
rotujärjestöään paikalla edustanut valtuutettu ilmoitti ykskantaan,
että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kokous, johon hän tuli!
Ja aikamoinen kokous se olikin
niin järjestelyiltään, kokouskäytännöiltään kuin sisällöltäänkin
ja valmisteluiltaankin. Vai mitä tuumitte järjestelyistä,
joissa liiton hallituksen tukena on lähes 50 hengen toimisto
ja vielä liiton alihankkijatkin esitelmöimässä, mutta siitä
huolimatta esitetyt kalvot ovat niin pientä piperrystä, ettei
niitä näe, äänentoisto on järjestetty niin huonosti, ettei
toinen puoli salia kuule, mitä toisella puolella puhutaan,
klo 9.30 alkaneessa kokouksessa ei ole tunnin lounastaukoa
lukuunottamatta minkäänlaisia kahvi- tai muita taukoja, ja
jopa juomavesikin loppuu iltapäivällä ennen kuin kokous saadaan
päätökseen klo 17 jälkeen, kokouksen virkamiessihteerit eläytyvät
niin voimakkaasti läheiseksi kokemiensa asioiden ajamiseen
ja esittelyyn, etteivät ehdi kirjata puheenvuoropyyntöjä,
kokouksen puheenjohtaja sallii sihteerin keskeyttää jopa Kennelliiton
kunniajäsenen puheenvuoron samalla kun hän hätäilee lentokoneensa
lähtöä, ja Kennelliiton hallituksen vasta uudestaan valittu
puheenjohtaja hutkii meitä valtuuston jäseniä oikein olan
takaa.
Tästäkin huolimatta valtuustossa
tehtiin sille kuuluvia päätöksiä ja yritettiin kantaa huolta
myös tulevaisuuden toiminnan tasosta. Seuraavassa yhteenveto
meidän kannaltamme tärkeimmistä käsitellyistä asioista:
* Hallituksen puheenjohtajaksi
vuodelle 2001 valittiin Eeva Anttinen nyt toiseksi kaudeksi
peräkkäin. Vastaehdokkaita ei ollut, joten valinta oli yksimielinen.
* Hallituksen jäseniksi
erovuoroisten tilalle valittiin äänestyksen jälkeen Juha Juntunen
ja Pertti Kuopila uudelleen ja uutena Juha Rantakari, joka
voitti istuvan hallituksen jäsenen Lea Suutarin kahdella äänellä.
Tämän jälkeen hallituksessa on kanakoiria ja koepuolta edustavaa
hallituksen puheenjohtajaa, yhtä palveluskoiramiestä ja yhtä
eläinlääkäriä lukuunottamatta pelkkiä ajo- ja pystykorvarotujen
harrastajia, joten kovin suurta perehtyneisyyttä seura- ja
kääpiökoira-asioihin hallituksen ei voi odottaa edustavan.
* Näyttelysääntöesitys Valtuuston
esityslistalla uusi näyttelysääntöesitys oli vasta pitkän
listan loppupuolella (siksikö, etteivät valtuutetut jaksaisi
istua paikalla koko päivää), mutta valtuusto päätti siirtää
asian esityslistalle heti vaalien ja toimiston puheenvuoron
jälkeen, koska päätöksellä oli vaikutusta hyväksyttävään toimintasuunnitelmaan
ja talousarvioon. Keskustelu kävi kuumana ja sen aikana kävikin
hyvin pian ilmeiseksi, ettei valtuuston enemmistö ollut valmis
hyväksymään esitystä, ja tällä kertaa kenttä oli sitä mieltä,
että heidän ääntään on kuultava. Kun asiassa suoritettiin
koeäänestys, valtaosa valtuuston jäsenistä oli esityksen hylkäämisen
kannalla, missä vaiheessa hallituksen puheenjohtaja ilmoitti
hallituksen vetävän esityksensä takaisin.
Omalta osaltani esitin, että
kun hallitus ei ole monista yrityksistään huolimatta saanut
aikaan kunnollista esitystä, valtuusto nimeää työryhmän valmistelemaan
uutta esitystä, joka sitten tuodaan valtuustoon valtuustoaloitteena.
Esitystä kannatettiin ja usea kokousedustaja jäikin siihen
käsitykseen, että esitykseni hyväksyttiin ja valtuusto nimeää
työryhmän. Lounastauon jälkeen kuitenkin valtuuston puheenjohtaja
esitti, että kun valtuustoaloite joka tapauksessa tulee valtuustoon
hallituksen kautta, hallitus valmistelee uuden esityksen ja
käyttää apunaan valtuuston nimeämän työryhmän jäseniä (mm.
Kari Järvinen, Leena Harjapää, allekirjoittanut, Satu Tanner,
Pentti Paasio, Jari Fors ja Helena Suni). Hallituksen piti
käsitellä asia kokouksessaan 5.12., mutta joulukuun puoleen
väliin mennessä useisiin valtuuston nimeämiin työryhmän jäseniin
ei oltu oltu missään yhteydessä.
* Lisäys nykyisiin näyttelysääntöihin:
Valtuusto hyväksyi nykyisiin näyttelysääntöihin Kari Järvisen
valtuustoaloitteen pohjalta lisäyksen, jonka mukaan koirien
karvapeitteiden liituaminen on kielletty ja samoin on kielletty
koiran karvapeitteen, kirsun ja ihon käsitteleminen sellaisilla
aineilla, jotka vaikuttavat väriin, muotoon tai rakenteeseen.
Muutos astuu voimaan 1.1.2001.
* Toimintasuunnitelma ja
talousarvio: Kennelliiton toimintasuunnitelma oli edellisten
vuosien tapaan niin epämääräinen paperi, että siitä oli hankala
löytää minkäänlaista konkreettista toimintaa, ja vaikuttikin
siltä kuin edellisen vuoden toimintasuunnitelmaan olisi vain
vaihdettu vuosi. Toimintasuunnitelmasta puuttuivat mm. vuonna
2001 pidettävä yleiskokous sekä syksyn Voittajanäyttely, jotka
molemmat lisättiin. Sen sijaan siinä mainittiin heinäkuussa
keskellä viikkoa pidettävä pohjoismainen voittajanäyttely.
Vanhoja teemoja lämmitetään
edelleenkin, ja mm. "Koira kuntalaisena" projekti
jatkuu, nyt sillä erotuksella, että tähän liittyviä tapahtumia
koordinoimaan palkataan projektipäällikkö. Valtuusto hyväksyi
yksimielisesti esitykseni, jonka mukaan projektissa on pääpaino
hyvän koirakulttuurin edistämisessä kaupungeissa - eri asia
sitten on, näkyykö tämä lisäys millään tavalla itse toiminnassa,
sillä hallitus ei ole ennenkään ottanut huomioon valtuuston
yksimielisesti hyväksymiä toiminnan tavoitteita. Mm. vuoden
2000 toimintasuunnitelmaan hyväksyttiin yksimielisesti esitykseni,
jonka mukaan SKL-FKK:n hallitus kehittää vuoden aikana koirien
polveutumisen DNA-sertifioinnin periaatteet, sekä toisen esitykseni,
jossa hallitus velvoittettiin luomaan sisäistä ja ulkoista
koskevat doping-säännöt. Valtuuston kokouksessa kävi ilmi,
ettei kummankaan asian kohdalla ollut tapahtunut edistystä,
ja valmisteluja jatketaan vuoden 2001 aikana, kuten sanonta
kuuluu. Olisi yllätys, jos jotain konkreettista edistystä
tapahtuisi seuraavankaan toimintavuoden aikana.
Koiramme-lehden
osalta on tulossa uutuutena erityiset vaihtuvat metsästyskoiraharrastajille
tarkoitetut sivut. Sen sijaan selostuksista ei käynyt ilmi,
millä periaatteilla näitä sivuja toteutetaan ja jaetaan jäsenille,
ja mitä niille jäsenille tarjotaan, jotka eivät harrasta metsästystä.
Kennelliiton vuoden 2001
talousarvio esitettiin sellaisessa
muodossa, että vertailut edellisiin vuosiin ovat hankalia.
Talousarvion loppusumma on yli 23 miljoonaa markkaa, josta
jäsenmaksuista lasketaan tulevan lähes 13,5 miljoonaa markkaa
ja rekisteröinneistä yli viisi miljoonaa markkaa. Lisäksi
tulevat dysplasialausunnoista ja toimitusmaksuista tulevat
tulot. Myöskään ei pidä unohtaa eläinlääkäreiden Kennelliiton
puolesta keräämää 50 markan lomakemaksua jokaista asennettua
mikrosirua kohti. Koiramme-lehden ilmoitustuloja lasketaan
tulevan reilut kaksi miljoonaa markkaa. Vuodelle 2001 on budjetoitu
näyttelytuottoa 250.000 mk. Nähtäväksi jää, minkä verran tuotosta
toteutuu, kun vuonna 1999 Kennelliiton Messukeskuksen näyttely
tuotti lähes 200.000 markkaa tappiota, ja vuodelle 2000 oli
arvioitu nollatulos.
Menopuolella Kennelliiton toimiston
henkilökunnan palkkoihin on budjetoitu yli 6,5 miljoonaa markkaa,
mutta valtuustolle kerrottiin, että tähän summaan eivät sisälly
projektityöntekijöiden palkat, joten ilmeisesti toimiston
henkilökuntaa lisätään tämäntapaisilla vippaskonsteilla. Vaikka
puhelumaksut ovat viime vuosina alentuneet ja puheluja korvaavat
sähköpostit, liiton puhelinkulujen arvellaan nousevan vuonna
2001 300.000 markkaan. Kirjeitäkin liitosta lähetetään yli
700.000 markalla. Kansainväliseen toimintaan käytetään 200.000
markkaa, ja näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan odotetaan
pitävän kokouksia ja käyttävän matkoihin lähes 370.000 mk.
On Kennelliitolla vaatimatontakin toimintaa, sillä esimerkiksi
kirjaston hankintoihin esitettiin ja hyväksyttiin 10.000 markkaa,
mikä sai hallituksen edellisen puheenjohtajan Juhani Hirvensalon
kyselemään, eikö kirjasto pitäisi lakkauttaa, kun siihen ei
olla valmiita satsaamaan tuon enempää varoja.
* Rotujärjestöanomukset:
Valtuusto hyväksyi yksimielisesti Suomen Bouvier r.y.-Finska
Bouvier des Flanders r.f.:n rotujärjestöksi. Suomen Palveluskoiraliitto
oli puoltanut anomusta.
Suomen Papillon- ja Phalčneyhdistyksen
rotujärjestöanomuksesta äänestettiin suljetussa lippuäänestyksessä,
jossa äänetystulos oli 42 ääntä rotujärjestöoikeuksien puolesta
ja 39 ääntä vastaan. Suomen Kääpiökoirayhdistys ei puoltanut
anomusta sillä perusteella, että yhdistys ei toimintansa puolesta
täyttänyt valtuuston aiemmin vahvistamia rotujärjestöksi pääsyvaatimuksia.
SKL-FKK:n hallitus oli kuitenkin katsonut, että ainoastaan
yhdistyksen jäsenmäärä ja sen rotujen rekisteröintimäärät
ratkaisevat, jolloin päätöksellä luotiin ennakkotapaus, jonka
voi olettaa pätevän seuraavilla kerroilla, kun ratkaistavana
on rotujärjestöanomuksia, joissa anoja ei kaikilta osin täytä
rotujärjestöksi pääsyvaatimuksia - varsinkin, kun äänestystuloksesta
tehty johtopäätös ei ole Kennelliiton sääntöjen mukainen.
Tässä yhteydessä tuli esille
myös mielenkiintoinen, kokouksen sihteerinä toimineen juristin,
toimitusjohtaja Marjukka Silolahden kanta, jonka mukaan valtuuston
jäsenet saisivat ottaa huomioon päätöksenteossaan vain Kennelliiton
hallituksen valtuustolle jaettavaksi sopivaksi katsomaansa
tietoa.
* Koiranomistajan- ja haltijan
perussääntö, kasvattajasitoumus ja kennelnimimääräykset: Valtuusto
hyväksyi uudet koiranomistajan perussäännön, kasvattajasitoumuksen
ja kennelnimimääräykset eräin muutoksin. Äänestyspäätöksellä
44-27 päätettiin, että kasvattajan on rekisteröitävä pentueen
kaikki pennut. Kun toisaalla määrätään, että kasvattajan on
pentua myydessään luovutettava rekisteritodistus, jouduin
rotujärjestön edustajana äänestämään rekisteröintipakkoa vastaan,
sillä kasvattajalle, joka ei halua ottaa riskiä esim. värivirheellisen
koiran käyttämisestä jalostukseen, ei jää muuta vaihtoehtoa
kuin joko pitää tällaiset pennut itse, rikkoa tietoisesti
kasvattajasitoumuksen määräyksiä tai lopettaa pennut, mikä
ei liene eläinsuojelullisesti suositeltava vaihtoehto. Valtuustolle
ei selvitetty, miten rekisteröintipakkoa aiotaan valvoa.
Esityksestäni kasvattajasitoumukseen
hyväksyttiin lisäys, jonka mukaan sitoumuksen allekirjoittaneet
kasvattajat eivät myy kasvattamiaan tai omistamiaan koiria
koe-eläimiksi.
Kasvattajasitoumukseen jäi tulkinnanvaraisuuksia,
joten sen käytännön toteuttaminen tulee olemaan mielenkiintoista.
Esimerkiksi kasvattaja sitoutuu
antamaan Kennelliitolle luvan yhteystietojensa luovuttamiseen
"koiraharrastukseen liittyvissä asioissa." Nähtäväksi
jää, tarkoittaako tämä myös lupaa Kennelliitolle myydä kasvattajien
yhteystietoja kaupallisille yrityksille heidän suoramarkkinointiinsa.
Kennelnimimääräysten osalta
valtuusto hyväksyi yksimielisesti esitykseni, jonka mukaan
Kennelliiton hallituksella on rotujärjestön esityksestä mahdollisuus
hyväksyä rodun historiassa merkityksellisten kennelnimien
suojaamista niin, että niitä ei voida ottaa uudestaan käyttöön.
* Muita asioita: Valtuustossa
käsiteltiin myös joukko PEVISA-asioita ja mm. käyttävalionarvosääntöjä
ja niiden muutoksia. Erityisen kiihkeää keskustelua käytiin
Kennelliiton hallituksen päätöksestä, jolla se päätti lopettaa
typistettyhäntäisille ja -korvaisille tuontikoirille myönnettävät
poikkeusluvat näyttelyihin ja kilpailuihin osallistumista
varten sekä tulossa olevasta maa- ja metsätalousministeriön
asetuksesta, jolla 1.1.2001 jälkeen syntyneet typistettyhäntäiset
ja -korvaiset koirat saavat osallistua vain Euroopan- ja Maailmanvoittajanäyttelyihin
ja kokeisiin Suomessa. Asetuksen sanamuoto ja Kennelliiton
hallituksen päätös lopettaa poikkeuslupien myöntäminen 1.10.
tarkoittaa, että monet ulkomaiset, jo ennen 1.1.2001 syntyneet
koirat eivät pääse lainkaan Suomen näyttelyihin. Tuleekin
olemaan mielenkiintoista nähdä, miten tehokkaasti Kennelliitto
asiasta tiedottaa ulkomaille, niin ettei koiria jouduta käännyttämään
näyttelystä takaisin. Kennelliiton hallituksen ja toimiston
toimet asiassa tuntuvat olevan kuuma peruna liittomme päättäjille
päätellen siitä kiihkeydestä, jolla kokouksen sihteerinä toiminut
Kennelliiton toimitusjohtaja ja Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
ottivat asiaan kantaa.
* Yleiskokous ja syysvaltuusto
2001: Kennelliiton hallitus on suunnitellut, että vuoden
2001 yleiskokous ja syysvaltuusto pidetään Jyväskylässä kaupungissa
järjestettävän kansainvälisen näyttelyn aikaan lauantaina,
vaikka valtuusto on aikaisemmin päättänyt suosituksesta, ettei
valtuuston kokouksia järjestettäisi kansainvälisten näyttelyjen
kanssa päällekkäin - suositus, mitä ei tämän syysvaltuuston
kohdalla noudatettu.
Kun useat valtuuston jäsenet
ilmaisivat huolensa aikataulusta ihmetellen, miten sekä yleiskokous
että valtuusto voidaan viedä läpi yhden päivän aikana kun
tässäkin valtuustossa kahdeksan tuntia ei riittänyt asioiden
kunnolliseen käsittelyyn, hallituksen puolelta kaavailtiin,
että valtuuston kokous voitaisiin pitää Jyväskylässä jo perjantaina.
Vastausta siihen, kuka maksaa viulut ja korvaa menetetyn työajan,
kun useimmilla perjantai on työpäivä, ei saatu.
Perusteluna yleiskokouksen pitämiseen
näyttelypäivänä oli, että yleiskokoukseen voitaisiin saada
enemmän osanottajia, kun näyttelyväkikin on paikalla. Sen
sijaan vastausta kysymykseen, kuka hoitaa näyttelyyn osallistuvien
koiria sillä aikaa, kun he istuvat kokouksissa, ei saatu.
Nyt valtuuston kokouksen jälkeen
rotujärjestöille ja kennelpiireille on parin viikon varoitusajalla
käynyt kutsu suunnittelemaan koiraharrastuksen tulevaisuutta
vuoteen 2005 ja kuuntelemaan samojen Kennelliiton edustajien
esitelmiä, jotka ovat laatineet liiton valtuustolle esitetyt
toimintasuunnitelmat. Ohjelmassa näyttää edelleenkin pyörivän
"Koira kuntalaisena", joten kyynisesti voinee todeta,
että eipä tämä touhu taida paljon muuttua
Kirsti Lummelampi,
SKKY:n valtuustoedustaja
Takaisin
arkistoon
CopyrightŠ1996-2005
Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening
r.y.
|