Toimintakertomus vuodelta 2007
(Hyväksytty vuosikokouksessa 31.3.2008)
1. Yleistä
Vuosi 2007 oli Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening ry.:n 21. toimintavuosi kääpiökoirarotujen rotujärjestönä. Vuoden aikana yhdistys on toteuttanut tarkoitustaan hoitamalla Suomen Kennelliitto-Finska Kennelklubben ry.:n rotujärjestöohjeen mukaisia velvoitteita sekä tekemällä aktiivisesti aloitteita kääpiökoirarotujen harrastuksen ja niiden jalostuksen edellytysten parantamiseksi. Rotujärjestön omia rotuja koskevien aloitteiden lisäksi yhdistys on osallistunut aktiivisesti yleisten koiranjalostusta ja –harrastusta edistävien aloitteiden ajamiseen samalla, kun se on myötävaikuttanut asiallisen valistuksen jakamiseen suurelle yleisölle.
SKKY:n rotujen rekisteröinnit ovat säilyttäneet asemansa suurimpana Suomen Kennelliiton jäsenenä olevana rotujärjestönä. Vuonna 2007 rekisteröitiin 3401 yhdistyksen rotuihin kuuluvaa koiraa (3561 v. 2006) eli 6,8 prosenttia kaikista Kennelliiton rekisteröinneistä. Prosenttiyksikön lasku selittyy Chihuahua ry:n siirtymisellä rotujärjestöksi, joten sen rotujen rekisteröinnit eivät enää sisälly vuoden 2007 lukuihin.
2. Jäsenistö
Yhdistykseen kuului 31.12.2007 755 henkilöjäsentä (688 vuonna 2006). Näistä 246 oli suoraan SKKY:n henkilöjäseniä sisältäen 9 ainaisjäsentä, 15 kunniajäsentä, 4 nuorisojäsentä, 8 perhejäsentä ja 11 tuomarijäsentä. Alajaostojen kautta liittyneitä henkilöjäseniä oli seuraavasti: coton de tuléar-alajaosto 322, japanese chin- alajaosto 98 ja löwchen-alajaosto 89.
Yhdistykseen kuului toimintavuoden lopussa 14 jäsenyhdistystä eli Havannalaiset ry, Kingcharlesinspanieli ry, Lhasa Apsot ry, Maltalaiset ry, Pienpystykorvat r.y., Suomen Bostonit ry, Suomen Coton de Tuléar ry, Suomen Griffonyhdistys ry, Suomen kiinanharjakoirat ry, Suomen Ranskanbulldogit ry, Suomen Schipperkekerho ry, Suomen Venäjäntoyt ry ja Yorkshirenterrieri ry.
Rotujärjestön ja sen jäsenyhdistysten kokonaisjäsenmäärä oli vuoden lopussa yli 4000. Yhdistyksen henkilöjäsenet muodostivat vuoden lopussa kolmen rodun epäviralliset alajaostot (englanninkääpiöterrieri, japanese chin ja löwchen).
Loppuvuonna 2007 yhdistys hyväksyi jäsenyhdistyksekseen Suomen Coton de Tuléar ry:n jatkamaan muodostaman Coton de tuléar- alajaoston toimintaa. Alajaoston henkilöjäsenet siirtyivät uuden yhdistyksen jäseniksi 1.1.2008 alkaen.
Chihuahua ry erosi yhdistyksen jäsenyydestä sen jälkeen, kun Kennelliiton valtuusto oli myöntänyt sille rotujärjestöoikeudet.
Yhdistyksen vuosijäsenmaksu oli 13,00 € vuosijäseniltä, 9,00 € nuorisojäseniltä, 6,00€ perhejäseniltä ja jäsenyhdistyksiltä 2,30 €/jäsen. Uusilta jäseniltä perittiin 5,00 € liittymismaksu.
3. Hallinto
Yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Kirsti Lummelampi, varapuheenjohtajana Elizabeth Schauman, sihteerinä Tuulikki Helin ja rahastonhoitajana ja jäsensihteerinä Laura Ruotsalainen. Muut hallituksen jäsenet olivat Marjo Heikka, Marja Kurittu, Arja Mäkkeli, Marjo Suosalo, Marja Törmä ja Minna Virta.
Hallitus on kokoontunut toimintavuoden aikana 8 kertaa. Hallituksen jäsenet ovat olleet läsnä kokouksissa seuraavasti: Heikka 6/8, Helin 8/8, Kurittu 8/8, Lummelampi 8/8, Mäkkeli 3/8, Ruotsalainen 7/8, Schauman 5/8, Suosalo 5/8, Törmä 8/8 ja Virta 8/8.
Yhdistyksen varsinaisina tilintarkastajina ovat toimineet Raija Aho ja Merete Lindgren ja varatilintarkastajina Susanne Moilanen ja Marika Fredrikson.
Yhdistyksen rotu- ja pentuneuvontaa on hoitanut Anneli Pietinen.
Rotujärjestön ulkomuototuomarikoulutuksesta on vastannut ulkomuototuomari-koulutustoimikunta, johon ovat kuuluneet Kari Järvinen, Hans Lehtinen, Kirsti Lummelampi ja Marja Kurittu. Jäsenistölle suuntautuvasta koulutuksesta vastaavaan toimikuntaan ovat kuuluneet Marjo Suosalo, Marja Törmä ja Minna Virta.
Rotujärjestön rotumääritelmäasioita on hoitanut Kirsti Lummelampi.
Yhdistyksen tiedotteen päätoimittajana on toiminut Kirsti Lummelampi, joka on myös vastannut rotujärjestön Internet-kotisivuista.
Vakuutusyhtiöille annettavista koirien hinta-arvioista on vastannut Marjo Heikka.
4. Yhdistyskokoukset
Yhdistys kokoontui vuosikokoukseen 29.3.2007 ja syyskokoukseen 28.11.2007. Yhdistyskokousten perusteella Kennelliitolle esitettiin kuuden eri rodun Jalostuksen tavoiteohjelmien hyväksymistä ja yhden rodun PEVISA -ohjelman jatkamista.
5. Koulutustoiminta
Yhdistys järjesti yhteistyössä alajaostojensa ja jäsenyhdistystensä kanssa ulkomuoto-tuomarikoulutusta seuraavasti (koulutetut tuomarikokelaat suluissa):
17.4 lhasa apso, kiinanharjakoira (Karin Bergbom, Tapio Eerola, Marja Kosonen, Veli-Pekka Kumpumäki, Kirsti Louhi ja Tanya Ahlman-Stockmari)
11.7. kingcharlesinspanieli (Karin Bergbom, Tapio Eerola, Marja Kosonen, Veli-Pekka Kumpumäki ja Tuire Okkola)
12.10. Kleinspitzien ja pomeranianin tuomarineuvottelu ja erikoiskoulutus laajentaville tuomareille yhteistyössä Suomen Seurakoirayhdistyksen ja Suomen Keeshond ry:n kanssa
Yhdistys järjesti seuraavat kollegiotilaisuudet uusien ulkomuototuomareiden pätevöimiseksi. Rotujärjestöä edustavat kollegiotuomarit suluissa.
22.3. bolognese, hyväksytty Tapio Eerola ja Pirjo Aaltonen (Hans Lehtinen ja Kirsti Lummelampi)
22.3 .schipperke, hyväksytty 2 kokelaasta Tapio Eerola (Hans Lehtinen ja Kirsti Lummelampi)
11.7. kiinanharjakoirat, kaikki neljä kokelasta hylätty (Hans Lehtinen ja Kirsti Lummelampi)
7.11. kingcharlesinspanieli, hyväksytty 3 kokelaasta Veli-Pekka Kumpumäki, Tuire Okkola ja Eeva Rautala (Hans Lehtinen ja Kirsti Lummelampi)
7.11. japanese chin, hyväksytty 4 kokelaasta Veli-Pekka Kumpumäki ja Juha Putkonen (Hans Lehtinen ja Kirsti Lummelampi)
Osana jäsenistölle suunnattua koulutustoimintaa yhdistys kustansi alajaostojen ja jäsenyhdistysten edustajien osallistumisen Kennelliiton kaksipäiväiseen ns. Koira-Expo -tapahtumaan.
6. Näyttelytoiminta
Yhdistyksen vuotuinen päänäyttely pidettiin 26.8.2007 Helsingin Kaivopuistossa Helsingin kaupungin myönnettyä yhdistykselle jo kahdeksatta vuotta peräkkäin luvan koiranäyttelyn pitämiseen puistossa. Mukana näyttelyssä olivat kaikki FCI:n 9. ryhmän rodut sekä muut SKKY:n rodut.
Näyttelyyn oli ilmoitettu ennätysmäiset 1340 koiraa (1026 v. 2006). Näyttely oli suurin Pohjoismaissa järjestetty kääpiökoiratapahtuma.
Best in Show -tuomarina toimi Frank Sabella USA:sta, joka valitsi näyttelyn kauneimmaksi koiraksi lhasa apso-uroksen Chic Choix Touch of Class’in.
Näyttelyn yhteydessä järjestettiin DNA-näytteiden ottotilaisuus, jonka ansiosta koiranomistajat saivat koiransa polveutumisen määritykseen tarvittavan DNA-tunnisteen alennettuun hintaan. Lisäksi kaikille ennen ilmoittautumisajan päättymistä DNA-tunnistetuille koirille annettiin alennus ilmoittautumismaksusta.
Näyttely sai paljon näkyvyyttä valtakunnallisissa tiedotusvälineissä kuten YLE:n televisiouutisissa, YLE:n Radio Suomessa ja Radio Vegassa. Ennakkouutiset mm. Helsingin Sanomissa ja muissa tiedotusvälineissä puolestaan houkuttelivat Kaivopuistoon edellisvuosia enemmän yleisöä.
Näyttelytoimikuntaan kuuluivat Kirsti Lummelampi puheenjohtajana, Elizabeth Schauman sihteerinä, Maarit Nordström toimistopäällikkönä, Hans Heikkilä järjestelypäällikkönä sekä Heidi Streng ja Minna Virta. Laura Ruotsalainen toimi näyttelyn rahastonhoitajana näyttelytoimikunnan ulkopuolelta. Näyttelyn virallinen valokuvaaja oli englantilainen David Dalton.
7. Julkaisu- ja PR-toiminta
Yhdistys on julkaissut vuonna 2007 neljä kertaa vuodessa ilmestyvää SKKY -tiedotetta, joka on lähetetty kaikkien yhdistyksen jäsenten lisäksi muille 9. ryhmän rotujärjestöille sekä Kennelliiton hallituksen ja valtuuston jäsenille.
Vuoden aikana yhdistys on jatkanut suomeksi ja englanniksi olevien internet-kotisivujensa ylläpitämistä ja päivittämistä säännöllisin väliajoin, ja internetsivut ovatkin toimineet pääasiallisena ja nopeimpana tiedotuskanavana. Sivuilla esitellään yhdistyksen rotuja ja muuta toimintaa sekä julkaistaan yhdistyksen tiedotteessa olleita artikkeleita ja uutisia.
Vuonna 2007 sivuilla oli yli 100 000 vierailijaa kävijämäärän huipun ajoittuessa erikoisnäyttelyn aikoihin elokuuhun. Kävijätilastojen mukaan sivuilla on noin 10 prosenttia yli 100 maata edustavaa ulkomaista vierailijaa. Suomalaisten jälkeen selvästi suurin ulkomaisten kävijöiden osuus on Yhdysvalloista, minkä jälkeen seuraavat Ruotsi, Viro, Norja, Iso-Britannia, Kanada, Ranska, Tanska ja Espanja. Ulkomaisten kävijöiden määrä selittyy osittain yhdistyksen kotisivujen edullisella sijoituksella eri hakukoneilla suoritetuissa hauissa.
Yhdistys on tarjonnut Internet-sivuiltaan edullista ilmoitustilaa omille ja jäsenyhdistystensä jäsenille, minkä lisäksi yhdistyksen jäsenyhdistyksille on tarjottu ilmaista palvelintilaa omien kotisivujensa ylläpitämiseen yhdistyksen www.toydogs.net -domainnimen alla.
Yhdistyksellä on ollut internetin Lemmikkipalstoilla kääpiökoiraa harkitseville pennunostajille suunnattu vakioilmoitus, josta on linkki yhdistyksen sivuilla olevaan pennunostoa käsittelevään artikkeliin.
8. Edustus Kennelliitossa ja suhteet liittoon
Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsti Lummelampi on osallistunut rotujärjestön edustajana Kennelliiton valtuuston toimintaan ja edusti yhdistystä liiton yleiskokouksessa. Hänen henkilökohtaisena varajäsenenään valtuustossa on ollut Marjo Heikka. Liiton valtuustossa on toiminut myös yhdistyksen varapuheenjohtaja Elizabeth Schauman ns. vapailta listoilta valittuna edustajana varajäsenenään Marja Kurittu. Yhdistyksen hallituksen jäsen Marja Törmä on osallistunut valtuuston työskentelyyn Suomen Samojedinkoirayhdistys ry.:n edustajana.
Kirsti Lummelampi on ollut Kennelliiton hallituksen jäsen ja sen työ- ja talousvaliokunnan ja kasvattajatoimikunnan puheenjohtaja.
Marja Kurittu edusti rotujärjestöä Voittaja 2007- näyttelyn kääpiökoiraesittelyn valmisteluissa.
Yhdistys on pyrkinyt suorittamaan vuoden aikana omien rotujensa edunvalvontaa sekä Kennelliitossa että muissa sidosryhmissä.
9. Yhteistoiminta muiden rotujärjestöjen kanssa
Yhdistys on osallistunut aktiivisesti yhteistyöhön muiden rotujärjestöjen kanssa koko kennelharrastusta koskevissa kysymyksissä. Yhteistyö on ollut erityisen tiivistä 9. ryhmän rotujen rotujärjestöjen kanssa.
Rotujärjestö oli kokoonkutsujana ennen Kennelliiton syysvaltuustoja ja yleiskokousta pidetyissä rotujärjestöjen valtuustoedustajien neuvotteluissa.
10. Yhteydet jäsenyhdistyksiin ja alajaostoihin
Yhdistys on tiedottanut toiminnastaan jäsenyhdistyksille ja alajaostoille pääasiallisesti yhdistyksen tiedotteen ja internetin välityksellä sekä sääntömääräisten kokousten yhteydessä, minkä lisäksi on pidetty yhteyttä päiväkohtaisten kysymysten tiimoilta tarpeen mukaan sekä annettu neuvoja varsinkin yhdistysteknisissä kysymyksissä.
Vuoden aikana yhdistyksellä on ollut voimassa Tapiola-yhtiöiden kanssa seuran ja tilaisuuden järjestäjän vastuuvakuutus, joka on kattanut myös yhdistyksen jäsenyhdistysten ja alajaostojen tilaisuudet.
Yhdistys jatkoi vuoden aikana ilmoitusyhteistyösopimustaan NestléPurina PetCare Finland Oy:n kanssa. Sen puitteissa kaikki yhdistyksen jäsenyhdistykset ja alajaostot saivat kaksi kokosivun ilmoitusta julkaisuihinsa.
11. Muu toiminta
Yhdistyksen hallitus on käsitellyt vuoden aikana 71 kennelnimianomusta sekä kaksi Vuolasvirtapalkintoanomusta. Yhdistys antoi vuoden aikana vakuutusyhtiöille 17 koirien hinta-arviolausuntoa.
12. Talous
Yhdistyksen talous on ollut vuonna 2007 vakaa. Tulokseen ovat vaikuttaneet positiivisesti yhteistyösopimukset ja mainostuotot, jolloin yhdistyksen henkilöjäsenmaksut on voitu pitää toimintavuonna vastaavia yhdistyksiä alemmalla tasolla.
Vuoden aikana yhdistys hyväksyi Lite-Technologyn ostotarjouksen yhdistyksen Perlos Oyj:n osakkeista. Osakkeiden myynnistä saadut varat sijoitettiin edelleen Rautaruukki Oyj:n osakkeisiin.
Yhdistyksen vuoden 2007 tilinpäätös osoittaa 10537,09 euron ylijäämää (4076,84 v. 2006.)