 |
|
|
|
|
RanskistarinoitaTarinoita ranskanbulldogin arjesta Lähetä oma ranskistarinasi osoitteeseen ranskis@toydogs.net
|
|
Perjantaina 20.7 2001 soitin Nina Puukalle. Asiani koski koiranpentuja. Rotuna oli Ranskanbulldoggi ja päätimme avomieheni Tommin kanssa mennä niitä katsomaan. Jäljellä oli enää yksi urospentu, jonka suhteen olimme hiukan epävarmoja, koska olisimme mieluummin ottaneet nartun. Jokainen, joka on nähdyt pennun, minkä tahansa pennun, tietää että ne ovat vastustamattoman söpöjä. En olisi voinut kuvitellakaan, että olisimme sanoneet ei pennun kasvattajalle. Varsinkin kun koiran hankinnasta oli puhuttu jo yli vuoden, ja rotukin oli jo valmiiksi päätetty. Viikkoa myöhemmin sunnuntaina 29.7.2001 meille tuli sitten ranskanpulla Andy (nimi tulee tietenkin Andy McKoysta, koska pennun ruttuinen naama ihan selvästi muistutti kyseistä miestä). Pentu oli pentueesta kaikkein villein ja sen saimme huomata hyvinkin pian. Tuo nukkuessaan niin uskomattoman herttaiselta näyttävä otus muuttui herätessään Tappajaksi. Se saalisti ihmisvarpaita tarkoituksenaan teroittaa raatelumaitohampaitansa niihin. Mitään se ei tuhonnut. Ei tuolinjalkoja, ovenpieliä, kukkia eikä se naapureiden mukaan edes haukkunut yksin jäädessään. Kasvattajan mukaan sen mielipuuhaa oli pentulaatikossa ollut sisarustensa kisusaaminen, repiminen ja häirintä niiden nukkuessaan. Kun muut sisarukset olivat hereillä, se itse kuorsasi täysin rinnoin nähden unta makoisasta ruuasta. Huomasimme myös tavan, jolla se sisaruksiaan häiritsi. Ulina alkoi heti, jos pennun jätti illalla yksin nukkumaan koriin. Sen OLI Päästävä meidän väliin nukkumaan ja sinne päästyään se pissasi heti tyynyjen väliin. Aluksi se suostui nukkumaan korissa lattialla, jos Tommi tai minä riiputimme kättä, josta Andy sai hakea turvaa ja jonka päälle se saattoi käpertyä pysyäkseen lämpimänä. Oma unensaantimme huonossa asennossa oli kuitenkin lähes mahdotonta, joten päätimme vieroittaa pennun kunnolla itsenäiseksi nukkujaksi. Veimme sen keittiöön yksin nukkumaan ja suljimme oven. Tunnin Andy jaksoi meitä käytöksestämme moittia kunnes uupui ja nukkui yönsä päästellen sahausääniä. Andy oppi reippaasti nukkumaan yksin, vaikka se välillä yrittikin saada meidän mielemme muuttumaan. Toruminen ja kulmien kurtistelu sai sen kuitenkin vakuuttumaan siitä, että korissa on parempi nukkua. Toinen ongelma oli pissaaminen. Andyn rakko oli ehtymätön ja se tuntui valuvan tyhjäksi heti, kun sinne jotain ilmestyi. Se ei tahtonut millään ymmärtää, että sen oikeasti pitäisi pissata jonnekin niinkin epämiellyttävään ja kosteaan paikkaan kuin ulos. Sana ulos sai sen hälytyskellot soimaan ja pari kertaa se ryömikin pöydän alle pakoon välttyäkseen ulkoilulta. Mieli muuttui kun se kolmen kuukauden ikäisenä sai luvan nuuskia ja tutustua muihin koiriin. Leikkikavereita tuli nopeasti ja koko ajan lisää. Andy oli riemuissaan. Se sai vihdoinkin tehdä kiusaa muillekin kuin omistajilleen: se rakasti muiden pelottelua naamataulunsa avulla, koirien naamakarvoissa roikkumista ja niiden kaikenlaista ärsyttämistä. Mutta edelleen se pissasi sisälle. Sen lisäksi, että tuo ruttunaama pissasi sisälle, sai se meidät ulkoillessa lähes hulluuden partaalle. Se ei tyytynyt pelkästään muiden koirien kiusaamiseen. Koska sen nälän tunne oli ehtymätön ja vatsa kuin pohjaton kaivo, alkoi se riemumielin nyhtämään teiltä ja pihoista ihmisten maahan sylkemiä vanhoja purukumien jämiä. Hiuksia päästä raastaen me sitten yritimme saada noita epämääräisiä kökkäreitä sen neulashampaiden välistä pois. Koska koira oli epäluuloinen saadessaan näitä hienoja saaliita, syöksähteli se hihnassa edestakaisin, jotta emme saisi sitä kiinni ja voisi poistaa hyvää hampaille tekevää jenkkiä lerppuhuulista. Naapurit katselivat kauhuissaan kuinka lapsen suusta viedään ruuatkin. Onneksi Andy oppi hyvin pian sanan EI merkityksen. Miksi ei olisi oppinut, kun sitä niin ahkerasti otuksen tekemisien yhteydessä käytettiin. Lopulta saimme sen ymmärtämään myös sen, että sisätiloissa ei saisi pissata pitkin ja poikin. Ulkona olisi pissalle oikea paikka. Se lakkasikin pissaamasta sisälle silloin, kun olimme kotona, MUTTA. Mutta jos uskalsimmekin kohdella sitä niin kaltoin, että jätimme sen viideksi minuutiksikin yksin kotiin, oli varmaa, että löytäisimme sen protestipissan jääkaapin edestä. Mikäs sen riemastuttavampaa, kuin kotiin tullessaan huomata varpaiden välistä tirisevän syvästi loukkaantuneen koiran pissa? Hiljalleen Andy unohti kostaa jokaisen kotoa poistumisemme, koska palkitsimme sitä yksinjäämisestä. Se sai herkkupalan aina kun jätimme sen yksin. Lopulta herkkupalojen jakaminen lähtiessä johti siihen, että tuntui kuin kotona olisi ollut murrosikäinen poika, jonka silmät pyytävät meitä häipymään. Tätä kirjoittaessani retkottaa Andy vaarattoman näköisenä tyytyväinen ilme ryppyisellä naamallaan keskellä sänkyämme. Nykyään varpaat saavat olla jo jonkin verran rauhassa kunhan ei niitä kovin paljon heiluttele. Pahemmaksi on muodostunut piereskely, aamu-unisuus ja kyltymätön näläntunne. Andy syö mitä vain mihin aikaan tahansa ja ruuan perusteella sen pierut haisevat enemmän tai vähemmän pahalle. Aamulla taas kun on kiire töihin, ei tähän vetelään hännättömään lepakkoon tunnu saavan minkäänlaista eloa. Kaikesta huolimatta on Andy maailman paras koira emmekä luopuisi siitä mistään hinnasta. Olemme tulleet siihen tulokseen, että Ranskanbulldoggi oli oikea rotuvalinta. Ranskanbulldoggin pusut ovat kuitenkin todella vastustamattomia. Mitä siitä, että joskus sen antaessa pusun, huomaat että poskessa roikkuu jotain limaista ja haisevaa, tai että se heti aamulla herätessään hieraisee silmärähmät tyynysi kulmaan? Tiina Houtsonen
Totti, oikealta nimeltään Fii-Biin Lapponia Sir, syntyi 8.9.2002. Totin kutsumanimeksi ei alun perin pitänyt tulla Totti, vaan Ozzy. Se piti nimetä myös rokkariksi kuten aikaisempi ranskiksemme Andy. Nimi muuttui, kun kasvattaja lähetti meille pennusta kuvan, jossa se telmi pallon kanssa. Pentu oli ilmiselvä TOTTI. Piste. Aamulla ennen lähtöä hakemaan Tottia Helsingistä kerroimme Andylle, että se saa ystävän. Pienen mustavalkoisen ruttunaaman leikkikaveriksi. Andy näytti välinpitämättömältä. HÄN oli valtias ja perheen lellikki. Sitä paitsi, Andyhän oli jo päättänyt, etteivät huonekalut ja kukat tarvitse uutta muotoilua, mitä me sillä pienellä rääpäleellä tekisimme? Sisustushan on ihan hyvä, Andyn silmät sanoivat. Helsingissä tehdessämme kauppasopimusta Totti pureskeli kuljetusboksin verkon läpi sormiani. Uskomattoman suloinen otus! Niin, näin ajattelimme silloin… ensivaikutelmakin voi muuttua, sanotaan. Koko bussimatkan Totti sitten nukkui uupuneena. Kotiin päästyämme Andy raivostui. Se haistoi ihan selvästi, että joku ulkopuolinen oli astunut HÄNEN reviirilleen ja että sen rakkaat omat ihmiset olivat sitä otusta käpälöineet! Andy siis lähti isäntänsä kanssa jäähylle ulos ja minä menin Totin kanssa heitä sitten puolen tunnin kuluttua vastaan takapihalle. Kaikki sujui hyvin, Andy otti Totin ystävällisesti vastaan ja yritti leikkiä sen kanssa. Totti olisi paljon mieluummin syönyt tupakantumppeja. Ei auttanut, vaikka kerroimme sille, etteivät urheilijat saa polttaa. Sisällä Andy yritti tehdä Totista itselleen uuden tyttöystävän ja hylätä siihen asti rakkaan pantterin. Musta suuri pantteri pääsi kuitenkin hyvin nopeasti takaisin lähelle Andyn sydäntä, kun Totti puraisi Andyä rakkaudenosoituksista kostoksi sukukalleuksiin. Totti sai olla rauhassa, mutta Andy ei. Totti teki Andylle loistavasti kiusaa. Roikkui poskissa, varasti leluja, kulki koko ajan perässä, puri kiveksiin, kiusasi Andyä ruokailuaikana ynnä muuta. Lista oli loputon. Eikä Andy missään tapauksessa saanut nukkua yksin, Totti tahtoi ehdottomasti nukkua aivan Andyn kyljessä kiinni ja Andy oli tästä kovin vaivaantunut. Mutta kaikkeen sopeutuu, Andy näytti ainakin sopeutuvan. Ulkona Totti ei syönyt mitään, tosin jään kätköistä ei varmaan ollut kovin mukavaa mitään kaivaakaan. Totti kulki myös nätisti hihnassa, mitä nyt joskus riehaantuessaan tarttui taluttajaansa lahkeesta kiinni ja lähti armotta kiskomaan. Lisäksi se veti naisia puoleensa magneetin lailla. Isännän sinkkuystävät pilailivatkin, että Totin avulla olisi hyvä metsästää itselleen nainen, kukaan naispuolinen kun ei tuntunut pystyvän vastustamaan noita suuria nappisilmiä, jotka hellyttävinä tuijottivat ja anelivat paijausta. Emäntä ei tästä lausahduksesta kovasti ilahtunut. Isäntä ei kyllä enää yksin saanut lähteä pikkumiehen kanssa koivin kauas ulkoilemaan! Joka paikkaa tuon valkoisen otuksen piti myös narskuttaa. Se juoksi koko ajan kuin hullu ja mihin tahansa se sitten törmäsikin, niin siihen se myös iski purukalustonsa. Erään kerran olin unohtanut vieraspatjan puoleksi tunniksi lattialle ja kun menin laittamaan patjaa kaappiin, oli kangas raavittu puhki ja keskellä patjaa oli suunnaton jyrsitty reikä. No, onneksi patja olikin tarkoitettu vieraille, eivätpähän yövy ainakaan kovin pitkään… Jostakin syystä tuo otus oli myös keksinyt, että minun alushousujeni vilauttelu isännän ystäville on myös tehtävä. Pyykkiteline kaatui näppärästi kun veti sillä kuivumassa olevasta pyyhkeestä ja sitten vain valkkaamaan parhaimpia nöpsyjä. Sitä, miksi emäntä ei tästä kovinkaan riemastunut, kummastutti kovin pikkumiestä. Isännän työkavereillahan on ollut todella hauskaa valkoisen riiviön vilahdellessa ympäri asuntoa sohvan takaa toisen taakse ja sieltä makuuhuoneeseen sängyn alle ja takaisin olohuoneeseen, alushousut suussa. Ja raivostunut tulipunainen emäntä perässä. Koska Totti joutui alkuaikoina nukkumaan yksin korissa itsenäistyäkseen, oli sen lempipuuhaa herättää meidät kasvattajalta saamallaan leijonavinkulelulla. Sitä pureksimalla tuli lelusta karmea ääni. VIK-VII, VIK-VII!!! Ääni raastoi nukkuvia päästä, mutta herätys oli tehokas. Tosin herääminen tällä tavalla tapahtui useimmiten väärällä jalalla ja kun pimeässä astui vielä pikkumiehen lehden ohi menneeseen pissaan, oli päivä kruunattu. Pikkumiehen sisälle pissaaminen meni aluksi Andyn ymmärryksen yli. Se ei voinut käsittää miten joku saattoi käyttäytyä niin huonosti! Alkuaikoina Andy tulikin nopeasti pyytämään minua jalasta raapimalla katsomaan miten pikkumies teki jotain kamalaa. Pissasi lehdellä peitetylle parketille! Katso nyt mamma!!! Andyn kauhusta kankeat pälyilevät silmät sanoivat! Minä se en ollut! Andyn silmät sanoivat, mutta lopulta Andykin tyytyi vaan tyynenä nyrpistelemään nenäänsä sohvalta moisen pikkuotuksen tekemisille. Rohkeakin Totti tuntuu olevan, hullun rohkea, sanovat Andyn silmät sen katsellessa pelokkaana sohvalta, miten Totti hyökkäili kammottavan lohikäärme-pölynimurin kimppuun. Mutta ehkä tuokin pikkumies vielä ajan kanssa rauhoittuu ja kasvaa mieheksi. Ainakin toivottavasti. Eläinlääkärissä se kyllä viimeksi kakkosrokotusta haettaessa ja laitettaessa sirua kakkasi kunnon käärmekakan lääkärin huoneeseen osoittaakseen mieltään. Ei niistä rokotuksista sun muista nyt ollut väliä, mutta miksi sitä ei sellaisessa upeassa suuressa tilassa saisi juosta hepulin vallassa? Sitä ei pikkumies voinut käsittää. Totti on myös kova pusittelemaan ja piereskelyssäkin se aika ajoin voittaa jopa Andyn. Se on jo saavutus! Pusuihin ei ainakaan vielä voi kovin paljoa luottaa, koska se voi hämätä muka halulla pusitella ja seuraavassa hetkessä sinulla onkin reikä nenässä. Ei onneksi lävistyksen mentävä. Nimi ainakin pikku veijarille on osuva. Se ihan selvästi pitää palloilla leikkimisestä. Mikään ei kyllä sen hampaissa kovin kauaa kestä. Sählypallokin näyttää jo epämääräiseltä möhkäleeltä, mutta mitä sitä ei pikku mussukalle soisi? Olen joskus miettinyt, että naapurit, jotka aina huomauttelevat kuinka söpöjä pennut ovat, muuttaisivat taatusti mieltään jos Totti pääsisi heille pariksi tunniksi kyläilemään… Tiina Houtsonen
Ranskistarina parin vuoden takaa Olin lähdössä viikoksi mökille ja pakkasin laukkuja edellisenä iltana. Alma oli tietysti lähdössä mukaan, mutta eihän se sitä tiennyt, kun ei koskaan ollut vielä reissannut kanssani. Olin pakannut ison matkakassin vasta puolilleen, kun totesin, että ranskishan se siinä kassissa istuu eikä halua hievahtaakaan. Sen näköisenä katsoi, että "et varmaan lähde yksinäsi minnekään". Hätistin koiran pois, mutta se meni aina vaan kassiin takaisin kunnes vedin vetskarin kiinni. Yöllä se olisi halunnut nukkua laukun päällä, etten varmasti unohda sitä matkasta vaikken pakannutkaan sitä mukaan. Aamulla aloin sitten kantaa kamppeita alas autolle. Alma pyöri eteisessä ja sanoin, että odota. Vielä mitä. Kun ovea raotin, Alma luikki rappuun (mitä se ei ikinä tee) korvat luimussa. Pudotin kantamuksen ja menin perään. Ranskis oli jo hipsinyt portaita alas alatasanteelle ja katsoi anteeksipyytävästi. Sanoin että paikka siinä ja lähdin perään, mutta koira meni portaita alas, vilkuili vain surkeana taakseen. Näin mentiin alas saakka kolmannesta kerroksesta ulko-ovelle ja vasta siellä Alma pysähtyi kun joutui umpikujaan. Siinä se LIRAUTTI PISSAN ja kellahti kyljelleen. Olin aivan äimänä, sillä Alma on luonteeltaan äärimmäisen peloton, huoleton ja itsevarma. Vasta silloin tajusin, miten huolissaan pieni koiraparka oli. Siinä sitten yritin sössöttää sille, että pääset kyllä mukaan, älä huoli, mutta eihän se koira tietenkään puhetta ymmärrä vaikka viisas onkin. Ei auttanut muu kuin ottaa ottaa onneton tuhisija syliin ja kantaa se kotiin. Sitten vasta keksin, mikä auttaa: laitoin sille pannan kaulaan. Jopas ilme kirkastui ja koira pomppi ilmaan kuin kumipallo. Äiskä ei sittenkään jätä! Jippii! Se ottaa sittenkin mukaan! Sain ihan rauhassa kantaa kaiken autoon ja lopuksi hain myös ranskiksen, joka virnuili kuin hangon keksi ja kiemurteli onnesta. Näinpä sitä ihminenkin oppii vanhoilla päivillään puhumaan koiraa... Annukka Hämäläinen, Alman "kielitaidoton" emäntä
Kerran, alku keväänä äiti Marina tuli kotiin ja hänellä sylissä oli joku pieni ja musta. Marina laittoi sen olennon lattialle ja se alkoi juoksennella niin nopeasti, ettei sitä ollut mahdollisuutta nähdä. Minä kutsuin meidän kavereita; kissa Dusjas, kissa Dimaaja vanhaa pientä koira Soilia katsomaan sitä olentoa ja ne tuli heti. Me katsoimme ja emme voineet ymmärtää, miksi äiti Marina toi sen hirviön. Sillä tassut ovat väärät, häntäkin on väärä ja niin pieni, että pylly näkyy, hyi! Kuono myös on ruuma. Poskella on ryppyjä, niin kuin vanhalla ukolla. Hänellä on kaksi reikää nenän asemesta, mutta suu on niin iso, korvasta korvaan. Silmät ovat pyörät ja tummanruskeat. Se olento katsoo silmillä tarkasti ja minä ajattelin että hän näkee minun sisimpääni. Korvat ovat samanlaiset, kuin jäniksillä. Minä ajattelen, että se olento niillä pitkillä ja isoilla korvilla voi kuulla minun ajatukseni. Pää myöskin on minun mielestäni liian iso. Meidän äiti Marina pussaa ja hyväilee sitä. Hyi, minä en voi katsoa sitä. Äiti Marina sanoi, että se on koiran pentuja sen nimi on Ksusa. Rotu on joku omituinen ulkomainen - ranskan bulldoggi. Tämä pentu juoksi ja juoksi ja sitten se istui rauhassa herkin lattialla. Kun se lähti paikalta pois, lattialle jäi pikku lätäkkö. Vähän aikaa sitten lattialle tuli jo kakka. En ymmärrä, miksi äiti Marina ei kiroile Ksusalle. Hän siivosi kaikki ja näytti Ksusalle, mihin pitää mennä tekemään pissa j a kakka. Tämä pikku pentu näytti heti, että hän on pomo perheessä. Ksusa puraisi Dusjan häntää, söi Soilin ruokaa. On hyvä, että Ksusa ei tykkää tuoreesta kalastaja ei syö minun ruokaa. Me olemme viisaita kotieläimiä, emme halua riidellä Ksusan kanssa, mutta oli pakko opettaa koiraa hyville tavoille. Me pidimme kokouksen ja päätimme julistaa boikotin Ksusalle. Olen viisas kissa ja jos te ette tietä mitä tarkoittaa sana "boikotti", voin selittää. Se tapahtui kauan aikaa sitten. Englannin armeijassa palveli upseeri sukunimeltään Boikot. Hän oli huono mies, niin vihainen ja koko ajaa huusi sotilaille. Sotilaat eivät voi tehdä mitään upseerille. He päättivät olla puhumatta ja näkemättä tätä upseeria. Ja nyt, silla tavalla, jos kukaan ryhmästä ei puhu yhden kanssa, puhutaan että tämä ihminen on boikotissa. Se sana tuli tämän nimiseltä huonolta upseerilta. Meidän uusi asukas sai myös saman boikotin. Pitkään aikaan me emme leikkineet Ksusan kanssa. Aika meni nopeasti ja tämä pentu kasvoi myöskin nopeasti. Meillä ei ollut rauhaa kotona. Hyvä, että kesä oli tulossa ja voimme olla paljon ulkona... Nyt on kulunut jo kolme vuotta. Ksusa on kasvanut ja käy tottelevaisuus -ja agility koulussa. Nyt hän on viisas, kiltti ja hyvä kaveri. Hän on ahkera opiskelija ja sai 7 pokaalia kilpailusta. Kotona on nyt rauhallista. Ksusa auttaa hoitamaan kissan pentuja, kun Dima tai Dusja synnyttävät niitä. Valitettavasti Soili ei voinut nähdä sitä. Hän oli liian vanha ja kuoli vuosi sitten. Mutta Soili eli pitkän ja kauniin elämän ja me kaikki muistamme pienin valkoisen ja iloisen koiran. Tämän kertomuksen kirjoitti meidän äiti Marina, minun, kissa Gohsan kertomuksen mukaan. Kirjoitta oikein, todistan sen, Gohsa.
Vuoden 2006 loppupuolella minut valtasi suunnaton "hauvakuume".
Niin voimakas, että asialle oli yksinkertaisesti aivan pakko
tehdä jotakin! Selasin kuumeisesti Internet-sivustoja, kasvattajien sivuja ja
muita ilmoituksia. Löytyihän niitä ilmoituksia monenlaisia, mutta ei
ainuttakaan minulle sopivaa. Pakottava, polttava tarve omaan koiraan vaimeni
hiljaiseksi kaipuuksi. Kasvattaja Rymättylästä etsi 3-vuotiaalle ranskanbulldoggi nartulleen
uutta kotia. Sijoitettavan koiran nimi oli Mazli. Hän oli kotoisin Unkarista,
hyväsukuinen ja toinen koira nykyisessä perheessä ei voinut häntä enää
sietää. Mazlin sijoituksen ehtona oli yksi pentue. Siinä lähestulkoon
kaikki, minkä tytöstäni tiesin ennen kuin lähdin häntä noutamaan. Mazli Minulla oli epäilykseni aikuisen koiran ottamisesta, alun perin olinkin ajatellut pentua. Pelkäsin, että täysikasvuisella kaverilla olisi vaikeuksia sopeutua uuteen kotiin ja kiintyä uuteen perheeseen. Epäilykset ja pelot varjostivat matkaani Turkuun, missä meidän oli määrä tavata. Jatkoinpa matkaa kuitenkin ? teko, mitä ei ole tarvinnut tulla katumaan! Onpa se pieni, taisi olla ensimmäinen ajatukseni Turun rautatieasemalla.
Kuva koirasta oli valehdellut, eikä mitenkään tämän kaverin eduksi. Olin
suorastaan järkyttynyt ihastuksesta, ja ensimmäiset minuutit kohtelinkin
koiraa kuin särkyvää, hentoa posliininukkea. Naurattaa näin jälkikäteen.
Koira on toki lyhyt ja matala, mutta muuten melko raskasranteinen, etten sanoisi
roteva. Tässä kaverissa ei ole mitään nukkemaista! Astuessamme sisään Mazli ymmärsi heti tulleensa kotiin. Voi sitä riemua,
kun hän tajusi kaikkien koirakamppeiden olevan täällä vain ja ainoastaan
häntä varten - JUURI HÄNTÄ varten! Toinen ei tiennyt, miten päin olla. "Yhdet päiväunet" muuttuivat pian useiksi päivä- ja yöuniksi. Puolen viikon ajan Maz nukkui yöt sängyssä kanssamme, päiväunia nukumme vieläkin yhdessä. Viikossa tämä liikuttava, pieni lyttypäinen musta porsas on valloittanut sydämemme, ymmärtänyt tilanteen ja miten kaikin keinoin sitä voi käyttää hyväksi. Alkuun niin arka ja vaatimaton ressukka on muuttumassa hyvinkin röyhkeäksi vintiöksi! Näin tuli Mazli taloon ja osaksi perhettämme. Tanja Burtsoff |
|
