Vuoden Lhasa apso säännöt
VUODEN LHASA APSO –KILPAILUUudistetut säännöt
Korjattu vuosikokouksessa 19.02.2011
Astuvat voimaan 01.01.2012
1. Kilpailuun voivat osallistua kaikki puhdasrotuiset Lhasa apsot.
2. Kaikki viralliset Suomessa järjestetyt näyttelyt ja rodun oma mahdollinen Club Show otetaan huomioon.
3. Kilpailussa lasketaan korkeintaan viiden (5) parhaan näyttelyn pisteet viideltä (5) eri tuomarilta.
4. Pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti. Pisteet lasketaan paikalla olleiden koirien mukaan. Kansainvälisistä näyttelyistä, rodun erikoisnäyttelystä sekä rodun omasta mahdollisesta Club Show’sta annetaan jokaiselle PU ja PN-kilpailuissa sijoittuneelle kaksi (2) lisäpistettä.
5. Ryhmä- ja Best In Show sijoituksista ei jaeta lisäpisteitä.
6. Kilpailussa sijoitetaan viisi eniten pisteitä saanutta urosta ja narttua, joista parhaan pistemäärän saavuttanut koira on Vuoden Lhasa apso eli ROP ja vastakkaisen sukupuolen paras on vuoden VSP Lhasa apso.
7. Jos kaksi tai useampaa koiraa saa saman pistemäärän, ratkaistaan voittaja seuraavin perustein:
7.1 Viiden (5) parhaan näyttelyn suurempi yhteenlaskettu ROP-pistemäärä.
7.2 Viiden (5) parhaan näyttelyn suurempi kansainvälisten näyttelyiden lukumäärä.
8. Säännöt voidaan muuttaa vuosikokouksessa, mutta muutokset astuvat aina voimaan vasta seuraavan kilpailuvuoden alusta. Nämä säännöt astuvat voimaan 1.1.2012 alkaen.
VUODEN VETERAANI KILPAILU
Säännöt:
Pisteet lasketaan Vuoden Lhasa apso -kilpailun pistetaulukon perusteella siten, että ROP- ja
VSP –veteraani saavat pisteensä ROP ja VSP kohdan mukaan.
Ilmoittautuneiden koirien määrä vaikuttaa myös veteraanien pisteisiin.
Veteraani voi kilpailla myös Vuoden Lhasa apso -kilpailussa normaalisti PU- ja PN- sijoitustensa mukaan.
Vuoden Veteraani-kilpailussa otetaan huomioon viiden (5) parhaan näyttelyn pisteet, joissa koira on ollut joko ROP- tai VSP-veteraani, ja ne tulee olla viideltä (5) eri tuomarilta.
Kansainvälisistä näyttelyistä, rodun erikoisnäyttelystä sekä rodun omasta mahdollisesta Club Show’sta ROP- ja VSP -veteraani saavat molemmat kaksi (2) lisäpistettä.
Viisi parasta veteraania sijoitetaan Vuoden Veteraani -kilpailussa.
Muilta osin noudatetaan samoja sääntöjä kuin Vuoden Lhasa apso-kilpailussa.
VUODEN PENTU KILPAILU
Säännöt:
Pennut saavat pisteensä aina pistetaulukon ensimmäisen kohdan mukaan, siten että ROP -pentu saa kuusi (6) pistettä ja VSP -pentu neljä (4) pistettä.
Koiramäärät eivät vaikuta pentujen pisteisiin.
Koska pentuluokat ovat epävirallisia, otetaan huomioon myös kaikkien epävirallisten pentunäyttelyiden ROP- ja VSP –pentu sijoitukset.
Kansainvälisistä näyttelyistä, rodun erikoisnäyttelystä sekä rodun omasta mahdollisesta Club Show’sta saavat ROP - ja VSP -pentu myös kaksi (2) lisäpistettä.
Viisi parasta pentua sijoitetaan Vuoden Pentu -kilpailussa.
Pentu voi osallistua kesken vuotta myös Vuoden Lhasa apso -kilpailuun sen tullessa juniori-ikään. Muilta osin noudatetaan samoja sääntöjä kuin Vuoden Lhasa apso -kilpailussa.
| Ilm.koirat (ei pentuja) |
ROP | VSP | Pu/Pn 2 | Pu/Pn 3 | Pu/Pn 4 |
| 1-4 | 6 | 4 | 3 | 2 | 1 |
| 5-8 | 7 | 5 | 4 | 3 | 2 |
| 9-12 | 8 | 6 | 5 | 4 | 3 |
| 13-16 | 9 | 7 | 6 | 5 | 4 |
| 17-20 | 10 | 8 | 7 | 6 | 5 |
| 21- | 11 | 9 | 8 | 7 | 6 |
Kilpailussa lasketaan kaikkien kalenterivuoden aikana Suomessa näyttelyissä käyneiden lhasa apsojen mahdolliset pisteet.
Hallitus nimeää keskuudestaan tai hallituksen ulkopuolelta kaksi pisteiden laskijaa/tarkastajaa. Kenenkään ei tarvitse itse laskea koiransa pisteitä eikä lähettää niitä minnekään. Jokaisen on tietenkin hyvä myös itse tarkastaa koiransa pisteet.
Kun pisteet on vuoden lopussa laskettu ja koirien mahdolliset sijat on tiedossa, otetaan koirien omistajiin yhteyttä ja kysytään, haluavatko he koiransa osallistuvan kilpailuun. Kyse on kuitenkin vapaaehtoisesta kilpailusta.
Kaikkien sijoittuneiden koirien tiedot valokuvan kera julkaistaan yhdistyksen lehdessä ja kotisivuilla, jos koirasta toimitetaan valokuva ilmoitettuun määräaikaan mennessä.
