Toimintakertomus vuodelta 20041. YleistäVuosi 2004 oli Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening r.y.:n 18. toimintavuosi kääpiökoirarotujen rotujärjestönä. Vuoden aikana yhdistys on toteuttanut tarkoitustaan hoitamalla Suomen Kennelliitto-Finska Kennelklubben ry.:n rotujärjestöohjeen mukaisia velvoitteita sekä tekemällä aktiivisesti aloitteita kääpiökoirarotujen harrastuksen ja niiden jalostuksen edellytysten parantamiseksi. Rotujärjestön omia rotuja koskevien aloitteiden lisäksi yhdistys on osallistunut aktiivisesti yleisten koiranjalostusta ja –harrastusta edistävien aloitteiden ajamiseen samalla, kun se on myötävaikuttanut asiallisen valistuksen jakamiseen suurelle yleisölle. SKKY:n rotujen rekisteröinnit ovat säilyttäneet suhteellisen osuutensa SKL-FKK:n kaikista rekisteröinneistä. Vuonna 2004 rekisteröitiin 2809 yhdistyksen rotuihin kuuluvaa koiraa (2527 v. 2003) eli 6,7 prosenttia kaikista SKL-FKK:n rekisteröinneistä, minkä perusteella SKKY oli suurin SKL-FKK:n jäsenenä oleva rotujärjestö. 2. JäsenistöYhdistykseen kuului 31.12.2004 596 henkilöjäsentä (521 vuonna 2003), joista oli 486 varsinaista jäsentä, 42 nuorisojäsentä, 31 perhejäsentä, 15 kunniajäsentä, 11 tuomarijäsentä ja 14 ainaisjäsentä. Yhdistykseen kuului toimintavuoden lopussa 12 jäsenyhdistystä eli Chihuahua ry, Havannalaiset ry, Kingcharlesinspanieli ry, Lhasa Apsot ry, Maltalaiset ry, Pienpystykorvat r.y., Suomen Bostonit ry, Suomen Griffonyhdistys ry, Suomen kiinanharjakoirat ry, Suomen Ranskanbulldogit ry, Suomen Schipperkekerho ry ja Yorkshirenterrieri ry. Rotujärjestön ja sen jäsenyhdistysten kokonaisjäsenmäärä oli vuoden lopussa noin 3.300. Yhdistyksen henkilöjäsenet muodostivat vuoden lopussa kolmen rodun epäviralliset alajaostot (coton de tuléar, japanese chin ja löwchen). Yhdistyksen vuosijäsenmaksu oli 12,00 € vuosijäseniltä, 8,00 € nuorisojäseniltä, 5,00€ perhejäseniltä ja jäsenyhdistyksiltä 2,00 €/jäsen. Uusilta jäseniltä perittiin 5,00 € liittymismaksu. 3. HallintoYhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Kirsti Lummelampi, varapuheenjohtajana Elizabeth Schauman, sihteerinä Marjo Heikka ja rahastonhoitajana ja jäsensihteerinä Laura Ruotsalainen. Muut hallituksen jäsenet olivat Nina Enqvist, Marja Kurittu, Satu Leino (ent. Lampi), Turo Rantanen ja Marja Törmä sekä Hans Lehtinen 24.11.2004 saakka. Hallitus on kokoontunut toimintavuoden aikana 7 kertaa. Hallituksen jäsenet ovat olleet läsnä kokouksissa seuraavasti: Enqvist 4/7, Heikka 7/7, Kurittu 7/7, Leino 4/7, Lehtinen 0/5, Lummelampi 7/7, Rantanen 4/7, Ruotsalainen 7/7, Schauman 5/7, Törmä 7/7. Yhdistyksen varsinaisina tilintarkastajina ovat toimineet Raija Aho ja Merete Lindgren ja varatilintarkastajina Jenny Oksanen ja Minna Virta. Yhdistyksen rotu- ja pentuneuvontaa on hoitanut Anneli Pietinen. Rotujärjestön ulkomuototuomarikoulutuksesta on vastannut ulkomuototuomarikoulutustoimikunta, johon ovat kuuluneet Hans Lehtinen (9.11.2004 saakka), Kirsti Lummelampi ja Elizabeth Schauman. Jäsenistölle suuntautuvasta koulutuksesta vastaavaan toimikuntaan ovat kuuluneet Marja Kurittu kokoonkutsujana, Satu Lampi ja Marja Törmä Rotujärjestön rotumääritelmäasioita ovat hoitaneet Hans Lehtinen (9.11.2004 saakka) ja Kirsti Lummelampi. Videovuokrauksesta on vastannut Anneli Pietinen. Yhdistyksen tiedotteen päätoimittajana on toiminut Kirsti Lummelampi, joka on myös vastannut rotujärjestön Internet-kotisivuista. PC- ja internettukihenkilönä on toiminut Turo Rantanen. 4. YhdistyskokouksetYhdistys kokoontui vuosikokoukseen 31.3.2004 ja syyskokoukseen 24.11.2004. 5. KoulutustoimintaYhdistys järjesti yhteistyössä alajaostojensa ja jäsenyhdistystensä kanssa ulkomuoto-tuomarikoulutusta seuraavasti: Erikoiskoulutukset arvosteluoikeuksiaan laajentaville tuomareille
seuraavissa roduissa: (koulutettujen tuomarikokelaiden määrä
suluissa): Vuoden aikana pidettyjen kollegioiden perusteella esitettiin
ulkomuototuomarioikeuksien myöntämistä seuraavasti
(rotujärjestöä edustavat kollegiotuomarit suluissa): Koulutustoimikunta järjesti huhtikuussa jäsenyhdistystensä ja alajaostojensa puheenjohtajille, sihteereille ja rahastonhoitajille tarkoitetun yhdistystoiminnan seminaarin, jossa luennoitsijoina olivat yhdistyslakiasiantuntijana Risto Riitesuo, KHT-tilintarkastaja Johanna Perälä (PriceWaterhouseCoopers Oy) ja Tapiolan sopimus- ja vastuuriskien riskipäällikkö Sanna Elg kertomassa yhdistysten vakuutusturvasta. 6. NäyttelytoimintaYhdistyksen vuotuinen päänäyttely pidettiin 29.8.2004 Helsingin Kaivopuistossa Helsingin kaupungin kiinteistölautakunnan myönnettyä yhdistykselle jo viidettä vuotta peräkkäin luvan koiranäyttelyn pitämiseen puistossa. Näyttelyn PR-arvoa hyödynnettiin lehdistölle suunnatulla tiedotustoiminnalla, ja mm. kennellehdissä kerrottiin näyttelystä jo etukäteen. Näyttelyn jälkeen mm. Ruotsin kennelklubin SKK:n Hundsport-lehti käytti chihuahua-rotuesittelyssään Kaivopuistossa otettuja kuvia. Monet SKKY:n jäsenyhdistykset ja alajaostot järjestivät omien rotujensa harrastajille oheistilaisuuksia. Mukana näyttelyssä olivat kaikki FCI:n 9. ryhmän rodut sekä muut SKKY:n rodut. Näyttelyyn oli ilmoitettu 794 koiraa (810 v. 2003) huolimatta samana päivänä järjestetyistä Heinolan kaikkien rotujen näyttelystä ja Tallinnan kansainvälisestä näyttelystä Virossa. Best in Show-tuomarina toimi Renée Sporre Willes Ruotsista, joka valitsi näyttelyn kauneimmaksi koiraksi tiibetinterrieri KANS & FIN &S & N & EST MVA, PMV-98, V-98-00-03 SV-01 BaltV-03 Sadi-Ya’s Magic Perhaps’in. Näyttelyn yhteydessä järjestettiin DNA-näytteiden ottotilaisuus, jonka ansiosta koiranomistajat saivat koiransa polveutumisen määritykseen tarvittavan DNA-tunnisteen alennettuun hintaan. Lisäksi kaikille ennen ilmoittautumisajan päättymistä DNA-tunnistetuille koirille annettiin alennus ilmoittautumismaksusta. Näyttelytoimikuntaan kuuluivat Kirsti Lummelampi puheenjohtajana, Elizabeth Schauman rahastonhoitajana, Marja Kurittu sihteerinä ja Kristiina Kästämä toimistopäällikkönä. Järjestelypäällikön tehtäviä hoiti toimikunnan ulkopuolelta Pekka Pitkänen. 7. Julkaisu- ja PR-toimintaYhdistys on julkaissut vuonna 2004 neljä kertaa vuodessa ilmestyvää SKKY-tiedotetta, joka on lähetetty kaikkien yhdistyksen jäsenten lisäksi muille 9. ryhmän rotujärjestöille sekä SKL-FKK:n hallituksen ja valtuuston jäsenille. Vuoden aikana yhdistys on jatkanut suomeksi ja englanniksi olevien internet-kotisivujensa ylläpitämistä ja päivittämistä säännöllisin väliajoin, ja internetsivut ovatkin toimineet pääasiallisena ja nopeimpana tiedotuskanavana. Sivuilla esitellään yhdistyksen rotuja ja muuta toimintaa sekä julkaistaan yhdistyksen tiedotteessa olleita artikkeleita ja uutisia. Sivuille on pyritty lisäämään englanninkielisen materiaalin osuutta, sillä kävijätilastojen mukaan kävijöistä on suomalaisia 87 prosenttia. Seuraavaksi suurin vierailijoiden osuus on Yhdysvalloista (n. 6%), minkä jälkeen seuraavat Ruotsi, Kanada, Iso-Britannia, Tanska, Viro, Australia, Saksa ja Norja. Ulkomaisten kävijöiden määrä selittyy osittain yhdistyksen kotisivujen edullisella sijoituksella eri hakukoneilla suoritetuissa hauissa. Yhdistys on tarjonnut Internet-sivuiltaan edullista ilmoitustilaa omille ja jäsenyhdistystensä jäsenille, minkä lisäksi yhdistyksen jäsenyhdistyksille on tarjottu ilmaista palvelintilaa omien kotisivujensa ylläpitämiseen yhdistyksen www.toydogs.net-domainnimen alla. Yhdistyksellä ei ollut neuvontapistettä SKL-FKK:n Voittajanäyttelyssä Helsingin Messukeskuksessa jäsenyhdistysten ja alajaostojen vähäisen kiinnostuksen sekä työvoimapulan vuoksi. Sen sijaan yhdistys julkaisi mainoksen Showring News-lehden joulunumerossa. 8. Edustus SKL-FKK:ssa ja suhteet liittoonYhdistyksen puheenjohtaja Kirsti Lummelampi on osallistunut SKL-FKK:n valtuuston toimintaan. Hänen henkilökohtaisena varajäsenenään on ollut Pekka Pitkänen. Yhdistyksen hallituksen jäsen Marja Törmä on osallistunut valtuuston työskentelyyn Suomen Samojedinkoirayhdistys ry.:n edustajana. Marraskuussa 2004 pidetyssä SKL-FKK:n valtuuston kokouksessa yhdistyksen puheenjohtaja Kirsti Lummelampi valittiin liiton hallitukseen. SKL-FKK:n yleiskokouksessa yhdistyksen valtuustoedustajaksi valittiin Kirsti Lummelampi (varajäsen Marjo Heikka), minkä lisäksi ns. vapailta listoilta valtuustoon valittiin yhdistyksen varapuheenjohtaja Elizabeth Schauman (varajäsen Marja Kurittu.) Yhdistys on pyrkinyt suorittamaan vuoden aikana omien rotujensa edunvalvontaa sekä SKL-FKK:ssa että muissa sidosryhmissä. Vuoden aikana on edelleen todettu, että rotujärjestöjen sananvalta omia rotujaan koskevissa asioissa on entisestään pienentynyt SKL-FKK:n hallituksen pyrkiessä siirtämään valtuuston hyväksymän rotujärjestön ohjesäännön mukaista rotujärjestöjen itsenäistä päätösvaltaa liiton hallitukselle ja sen toimikunnille. Räikeimpiä esimerkkejä tästä oli rotujärjestön sivuuttaminen kleinspitz- ja pomeranian-rotujen tuomarikoulutuksessa ja uusien tuomareiden pätevöiminen liiton hallituksen toimesta ilman normaalisti vaadittavia kollegioita. Rotujärjestöjen jäsenyhdistysten ja alajaostojen sääntömääräinen perustoiminta eli jalostustiedon kokoaminen ja julkaiseminen on vuoden aikana ollut lähes mahdotonta SKL-FKK:n keskeytettyä yksipuolisesti koirien rekisteröinti-, terveys- ja näyttelytietojen toimittamisen rotuyhdistyksille keväällä 2004 tietosuojaan ja koiratietojen omistusoikeuteensa vedoten. 9. Yhteistoiminta muiden rotujärjestöjen kanssaYhdistys on osallistunut aktiivisesti yhteistyöhön muiden rotujärjestöjen kanssa koko kennelharrastusta koskevissa kysymyksissä. Yhdistys oli kokoonkutsujana ennen SKL-FKK:n syysvaltuuston kokousta järjestetyssä rotujärjestöjen valtuustoedustajien neuvottelussa. Vuoden aikana on pyritty tiivistämään yhteistyötä erityisesti 9. ryhmän rotujen rotujärjestöjen kanssa. 10. Yhteydet jäsenyhdistyksiin ja alajaostoihinYhdistys on tiedottanut toiminnastaan jäsenyhdistyksille ja alajaostoille pääasiallisesti yhdistyksen tiedotteen ja internetin välityksellä sekä sääntömääräisten kokousten yhteydessä, minkä lisäksi on pidetty yhteyttä päiväkohtaisten kysymysten tiimoilta tarpeen mukaan sekä annettu neuvoja varsinkin yhdistysteknisissä kysymyksissä. Vuoden aikana yhdistyksellä on ollut voimassa Tapiola-yhtiöiden kanssa seuran ja tilaisuuden järjestäjän vastuuvakuutus, joka on kattanut myös yhdistyksen jäsenyhdistysten ja alajaostojen tilaisuudet. Yhtiön kanssa voimassa olevan yhteistyösopimuksen puitteissa kaikki SKKY:n jäsenet ja sen jäsenyhdistysten jäsenet ovat saaneet 10% alennuksen Tapiolan koiravakuutuksista. Yhdistys jatkoi vuoden aikana ilmoitusyhteistyösopimustaan NestléPurina PetCare Finland Oy:n kanssa. Sen puitteissa kaikki yhdistyksen jäsenyhdistykset ja alajaostot saivat kaksi kokosivun ilmoitusta julkaisuihinsa. 11. Muu toimintaYhdistyksen hallitus on käsitellyt vuoden aikana 29 kennelnimianomusta. Seuraaville SKKY:n rotujen piirissä toimiville kasvattajille myönnettiin vuoden aikana Vuolasvirta-palkinto: Aino-Inkeri Huurinainen (Bellezza’s bichon havanais) Tarja Hyvärinen (Barroco’s bostoninterrieri) Pekka Jäppinen (Fuinrando japanese chin) Pirjo Lehmustola-Franzen (Durante schipperke) 12. TalousYhdistyksen talous on ollut vuonna 2004 vakaa. Tulokseen ovat vaikuttaneet positiivisesti osinkotuotot ja yhteistyösopimukset, jolloin yhdistyksen henkilöjäsenmaksut on voitu pitää toimintavuonna vastaavia yhdistyksiä alemmalla tasolla ja varoja voitiin suunnata edellisvuotta enemmän tuomarikoulutuksiin sekä jäsenyhdistyksille ja alajaostoille järjestettyyn yhdistystoiminnan seminaariin. Yhdistyksen vuoden 2004 tilinpäätös osoittaa 2394,53 euron ylijäämää (12 986,79 v. 2003, jolloin pääosa ylijäämästä muodostui kertaluontoisesta myyntivoitosta.)
|