Toimintakertomus vuodelta 2001
1. Yleistä
Vuosi 2001 oli Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening
r.y.:n 15. toimintavuosi kääpiökoirarotujen rotujärjestönä.
Vuoden aikana yhdistys on toteuttanut tarkoitustaan hoitamalla SKL-FKK:n
rotujärjestöohjeen mukaisia velvoitteita sekä tekemällä
aktiivisesti aloitteita kääpiökoirarotujen harrastuksen
ja niiden jalostuksen edellytysten parantamiseksi. Rotujärjestön
omia rotuja koskevien aloitteiden lisäksi yhdistys on osallistunut
aktiivisesti yleisten koiranjalostusta edistävien aloitteiden ajamiseen
samalla, kun se on myötävaikuttanut asiallisen valistuksen jakamiseen
suurelle yleisölle.
SKKY:n rotujen rekisteröinnit ovat lisääntyneet suhteellisesti
vuoden aikana ja käsittivät vuoden 2001 lopussa n. 5,7 prosenttia
SKL-FKK:n kaikista rekisteröinneistä (6,7% v. 2000 laskun johtuessa
Suomen Papillon- ja Phalèneyhdistyksen siirtymisestä rotujärjestöksi),
minkä ansiosta SKKY oli maamme kolmanneksi suurin rotujärjestö
Suomen Ajokoirajärjestön ja Suomen Pystykorvajärjestön
jälkeen.
2. Jäsenistö
Yhdistykseen kuului 31.12.2001 755 henkilöjäsentä (767
vuonna 2000), joista 623 vuosijäsentä, 69 nuorisojäsentä,
29 perhejäsentä, 10 kunniajäsentä, 10 ainaisjäsentä
ja 14 tuomarijäsentä.
Yhdistykseen kuului 10 jäsenyhdistystä (11 v. 2000) eli Chihuahua
r.y., Havannalaiset r.y., Kingcharlesinspanieli r.y., Maltalaiset r.y.,
Pienpystykorvat r.y., Suomen Bostonit r.y., Suomen Griffonyhdistys r.y.,
Suomen Ranskanbulldogit r.y., Suomen Schipperkekerho r.y. ja Yorkshirenterrieri
r.y. rotujärjestön ja sen jäsenyhdistysten kokonaisjäsenmäärän
ollessa noin 3.000. Yhdistyksen henkilöjäsenet muodostivat vuoden
lopussa neljän (v. 1999 viiden) rodun epäviralliset alajaostot
(coton de tulear, japanese chin, kiinanharjakoira ja löwchen).
Yhdistyksen vuosijäsenmaksu oli 10,60 € vuosijäseniltä,
6,00 € nuorisojäseniltä, 4,50 € perhejäseniltä
ja jäsenyhdistyksiltä 1,10 €/jäsen.
Jäsenistön palvelemiseksi yhdistyksellä on ollut käytössään
ns. tavoitettavuus-puhelinnumero.
3. Hallinto
Yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Kirsti Lummelampi, varapuheenjohtajana
Pekka Pitkänen, sihteerinä Sirpa Ylätalo, ja rahastonhoitajana
ja jäsensihteerinä Tarja Voutilainen
Hallitukseen ovat lisäksi kuuluneet: Seppo Kajaani, Hans Lehtinen,
Jussi Liimatainen, Margit Sallinen, Elizabeth Schauman ja Sari Tapaninen.
Hallitus on kokoontunut toimintavuoden aikana 8 kertaa. Hallituksen jäsenet
ovat olleet läsnä kokouksissa seuraavasti: Kajaani 7/8, Lehtinen
0/8, Liimatainen 5/8, Lummelampi 8/8, Pitkänen 5/8, Schauman 6/8,
Sallinen 6/8, Tapaninen 6/8 , Voutilainen 6/8 ja Ylätalo 6/8. Yhdistyksen
varsinaisina tilintarkastajina ovat toimineet Kim Peurala ja Anita Rintala
ja varatilintarkastajina Pia Varpio ja Raija Aho.
Yhdistyksen pentuneuvontaa on hoitanut Anneli Pietinen.
Rotujärjestön ulkomuototuomarikoulutuksesta on vastannut Kirsti
Lummelampi. Jäsenistölle suuntautuvasta koulutuksesta vastaavaan
toimikuntaan ovat kuuluneet Seppo Kajaani, Margit Sallinen ja Sari Tapaninen.
Rotujärjestön rotumääritelmäasioita on hoitanut
Kirsti Lummelampi.
Videovuokrauksesta on vastannut Anneli Pietinen..
Yhdistyksen tiedotteen päätoimittajana on toiminut Kirsti Lummelampi,
joka on myös vastannut rotujärjestön Internet-kotisivuista.
4. Yhdistyskokoukset
Yhdistys kokoontui vuosikokoukseen 28.3.2001 ja syyskokoukseen 24.11.2001.
5. Koulutustoiminta
Yhdistys järjesti yhteistyössä 9. ryhmän alajaostojensa
ja jäsenyhdistystensä kanssa virallisen kaksipäiväisen
tuomarineuvottelun ja erikoiskoulutuksen 9. ryhmän ulkomuototuomareille
ja tuomarikokelaille. Jäsenyhdistykset ja alajaostot laativat neuvottelua
varten kolmivuotiset tuomaritilastot, minkä lisäksi ne osallistuivat
mallikoirien toimittamiseen tilaisuuteen.
Lisäksi järjestettiin seuraavat erikoiskoulutukset arvosteluoikeuksiaan
laajentaville tuomareille:
• saksalaisten pystykorvarotujen koulutus yhteistyössä
Suomen Keeshond r.y.:n ja Suomen Seurakoirayhdistyksen kanssa. Rotujärjestön
puolesta kouluttavina tuomareina toimivat Hans Lehtinen ja Kirsti Lummelampi.
• yorkshirenterrierikoulutus kouluttavina tuomareina Gitta Ringwall
ja Kirsti Lummelampi.
• englanninkääpiöterrierikoulutus kouluttavina tuomareina
Hans Lehtinen ja Kirsti Lummelampi.
Vuoden aikana pidettyjen kollegioiden ja tentin perusteella esitettiin
ulkomuototuomarioikeuksien myöntämistä seuraavasti (rotujärjestöä
edustavat tuomarit suluissa):
• englanninkääpiöterrieri: Markku Kipinä,
Veli-Pekka Kumpumäki, Maija Mäkinen, Tuire Okkola (Hans
Lehtinen ja Kirsti Lummelampi)
• chihuahua: Anna-Liisa Heikkinen (Hans Lehtinen ja Kirsti
Lummelampi)
• yorkshirenterrieri: Tapio Ranta (Gitta Ringwall ja Kirsti
Lummelampi)
Vuoden aikana on hyväksytty uudet rotumääritelmäsuomennokset
japanese chinille ja coton de tulearille.
6. Näyttelytoiminta
Yhdistyksen vuotuinen päänäyttely pidettiin 26.8.2001
Helsingin Kaivopuistossa Helsingin kaupungin kiinteistölautakunnan
myönnettyä yhdistykselle jo toistamiseen luvan koiranäyttelyn
pitämiseen puistossa. Ainutlaatuista PR-tilaisuutta hyödynnettiin
mm. järjestämällä erillinen kääpiökoirien
agility-näytös sekä jakamalla näyttely-yleisölle
rotujärjestön rotuja esittelevää ilmaisjakelulehteä.
Näyttely sai lisäksi tavanomaista enemmän julkisuutta pääkaupungin
tiedotusvälineissä. Lisäksi monet jäsenyhdistykset
ja alajaostot järjestivät omien rotujensa harrastajille oheistilaisuuksia.
Näyttely oli samalla rotujärjestön jäsenyhdistyksen,
Yorkshirenterrieri r.y.:n ja SKKY:n Japanese Chin-alajaoston 30-vuotisjuhlanäyttely.
Lisäksi Kromfohrländer-yhdistys oli nimennyt näyttelyn
päänäyttelykseen. Mukana näyttelyssä olivat kaikki
FCI:n 9. ryhmän rodut sekä muut SKKY:n rodut.
Näyttelyyn oli ilmoitettu 726 koiraa (466 v. 2000). Best in Show-tuomarina
toimi australialainen Steven H. Seymour, joka valitsi näyttelyn kauneimmaksi
koiraksi Dag Lökenin kasvattaman ja Dag Lökenin ja Susann Holmströmin
omistaman pomeranian-nartun N & S & DK & FIN MVA PMV-00 Tiny-Jewel’s
My Funny Valentinen.
Yhdistyksen koulutustoimikunta järjesti lisäksi match show-näyttelyn
hotelli Cumuluksen parkkialueella Vantaalla.
7. Julkaisu- ja PR-toiminta
Yhdistys on julkaissut vuonna 2001 neljä kertaa vuodessa ilmestyvää
SKKY-tiedotetta, joka on lähetetty kaikkien yhdistyksen jäsenten
lisäksi muille 9. ryhmän rotujärjestöille sekä
SKL-FKK:n hallituksen ja valtuuston jäsenille.
Vuoden aikana yhdistys on jatkanut suomeksi ja englanniksi olevien internet-kotisivujensa
ylläpitämistä ja päivittämistä säännöllisin
väliajoin. Sivuilla esitellään yhdistyksen rotuja sekä
muuta toimintaa samoin kuin julkaistaan yhdistyksen tiedotteessa julkaistuja
artikkeleita. Sivut ovat osoittautuneet tehokkaaksi jäsenhankinta-
ja tiedotuskanavaksi, ja sähköpostitse saapuvien, yhdistyksen
rotuja koskevien tiedustelujen määrä on ollut kasvussa.
Yhdistys on tarjonnut Internet-sivuiltaan edullista ilmoitustilaa omille
ja jäsenyhdistystensä jäsenille, minkä lisäksi
yhdistyksen jäsenyhdistyksille on tarjottu ilmaista serveritilaa
omien kotisivujensa ylläpitämiseen yhdistyksen www.toydogs.net
-domain-nimen alla.
Internet-sivut siirrettiin vuoden aikana kaupalliselle kotisivut.com’in
palvelimelle.
Yhdistys julkaisi 5.000 kappaleen painoksena rotujärjestön
rotuja esittelevän tabloidikokoisen sanomalehden, jota jaettiin ilmaisjakelulehtenä
sekä Kaivopuiston erikoisnäyttelyssä että SKL-FKK:n
Voittajanäyttelyssä.
Yhdistyksellä oli neuvontapiste SKL-FKK:n Voittajanäyttelyssä
Helsingin Messukeskuksessa.
8. Edustus SKL-FKK:ssa ja suhteet liittoon
Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsti Lummelampi on osallistunut SKL-FKK:n
valtuuston toimintaan. Hänen henkilökohtaisena varajäsenenä
on ollut Sari Tapaninen 18.11.2001 päättyneen valtuustokauden
loppuun, minkä jälkeen varajäsenenä SKL-FKK:n yleiskokouksessa
18.11.2001 valitussa valtuustossa on ollut Pekka Pitkänen.
Kirsti Lummelampi edusti yhdistystä SKL-FKK:n yleiskokouksessa edustaen
valtakirjoilla myös yhdistyksen ja sen jäsenyhdistysten henkilöjäseniä.
Yleiskokous valitsi SKL-FKK:n valtuustoon lisäksi rotujärjestöjen
ehdokkaana olleen yhdistyksen sihteerin Sirpa Ylätalon.
Yhdistys on suorittanut vuoden aikana omien rotujensa edunvalvontaa sekä
SKL-FKK:ssa että muissa sidosryhmissä.
Vuoden aikana on edelleen todettu, että rotujärjestöjen
sananvalta omia rotujaan koskevissa asioissa on erittäin vähäinen,
eikä SKL-FKK:n entisestään lisääntynyt byrokratia
ja asioiden hidas käsittely aiheuttavat hankaluuksia.
9. Yhteistoiminta muiden rotujärjestöjen kanssa
Yhdistys on osallistunut aktiivisesti yhteistyöhön muiden rotujärjestöjen
kanssa esimerkiksi SKL-FKK:n valtuustossa esille tulleissa kysymyksissä.
Ennen SKL-FKK:n syysvaltuuston kokousta ja yleiskokousta yhdistys oli
kokoonkutsujana ja järjestäjänä rotujärjestöjen
valtuustoedustajien neuvottelutilaisuudessa, jossa käsiteltiin kokouksissa
esille tulevia kysymyksiä sekä koordinoitiin ehdokaslistoja.
10. Yhteydet jäsenyhdistyksiin ja alajaostoihin
Yhdistys on tiedottanut toiminnastaan jäsenyhdistyksille ja alajaostoille
pääasiallisesti yhdistyksen tiedotteen ja internetin välityksellä
sekä sääntömääräisten kokousten yhteydessä,
minkä lisäksi on pidetty yhteyttä päiväkohtaisten
kysymysten tiimoilta tarpeen mukaan.
Vuoden aikana yhdistys on solminut Tapiola-yhtiöiden kanssa sopimuksen
seuran ja tilaisuuden järjestäjän vastuuvakuutukseta, joka
kattaa myös yhdistyksen jäsenyhdistysten ja alajaostojen tilaisuudet.
11. Talous
Toimintavuoden aikana yhdistys on solminut kolmivuotisen yhteistyösopimuksen
Tapiola-yhtiöiden kanssa, mikä yhdessä yhdistyksen osakkeista
saatavan tuoton kanssa muodostaa merkittävän lisän yhdistyksen
tuloihin ja näin mahdollistaa jäsenmaksujen pitämisen alhaisina.
Lisäksi sopimus tarjoaa kaikille yhdistyksen ja sen jäsenyhdistysten
jäsenille 10 prosentin alennuksen Tapiolan koiravakuutusmaksuista.
Kaivopuistossa jaetun ilmaisjakelulehden ilmoitustuotot sekä näyttelyn
myynti- ja esittelypaikkasopimukset puolestaan edesauttoivat näyttelyn
tulosta
Yhdistyksen vuoden 2001 tilinpäätös osoittaa 1.057,19
euron alijäämää (-2.161,96 v. 2000).
|