Toimintakertomus vuodelta 1999
1. Yleistä
Vuosi 1999 oli Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands
Dvärghundsförening r.y.:n 13. toimintavuosi kääpiökoirarotujen
rotujärjestönä. Vuoden aikana yhdistys on toteuttanut tarkoitustaan
hoitamalla SKL-FKK:n rotujärjestöohjeen mukaisia velvoitteita
sekä tekemällä aktiivisesti aloitteita kääpiökoirarotujen
harrastuksen ja niiden jalostuksen edellytysten parantamiseksi. Rotujärjestön
omia rotuja koskevien aloitteiden lisäksi yhdistys on osallistunut
aktiivisesti yleisten koiranjalostusta edistävien aloitteiden ajamiseen
samalla, kun se on myötävaikuttanut asiallisen valistuksen jakamiseen
suurelle yleisölle.
SKKY:n rotujen rekisteröinnit ovat lisääntyneet
suhteellisesti vuoden aikana ja käsittivät vuoden 1999 lopussa
yli 6,5 prosenttia SKL-FKK:n kaikista rekisteröinneistä, minkä
ansiosta SKKY oli maamme toiseksi suurin rotujärjestö Suomen
Ajokoirajärjestön jälkeen.
2. Jäsenistö
Yhdistykseen kuului 31.12.1999 748 henkilöjäsentä (643
vuonna 1998), joista 616 vuosijäsentä, 59 nuorisojäsentä,
34 perhejäsentä, 12 kunniajäsentä, 13 ainaisjäsentä
ja 14 tuomarijäsentä.
Yhdistykseen kuului kymmenen jäsenyhdistystä (Chihuahua r.y.,
Havannalaiset r.y., Kingcharlesinspanieli r.y., Maltalaiset r.y., Pienpystykorvat
r.y., Suomen Bostonit r.y., Suomen Griffonyhdistys r.y., Suomen Papillon-
ja Phaleneyhdistys r.y., Suomen Ranskanbulldogit r.y. ja Yorkshirenterrieri
r.y.) rotujärjestön ja sen jäsenyhdistysten kokonaisjäsenmäärän
ollessa noin 3.200.
Yhdistyksen henkilöjäsenet muodostivat vuoden lopussa viiden
rodun epäviralliset alajaostot (coton de tulear, japanese chin, kiinanharjakoira,
löwchen ja schipperke).
Yhdistyksen vuosijäsenmaksu oli 60 mk vuosijäseniltä,
35 mk nuorisojäseniltä, 25 mk perhejäseniltä ja jäsenyhdistyksiltä
6 mk/jäsen.
Jäsenistön palvelemiseksi yhdistyksellä on ollut käytössään
ns. tavoitettavuuspuhelin numero.
3. Hallinto
Yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Kirsti Lummelampi, varapuheenjohtajana
Hans Lehtinen, sihteerinä Sirpa Ylätalo, jäsensihteerinä
Yrjötapio Kivisaari ja rahastonhoitajana Elizabeth Schauman.
Hallitukseen ovat kuuluneet: Yrjötapio Kivisaari, Anne Lindström,
Tuula Peldan, Pekka Pitkänen, Harri Raitala, Elizabeth Schauman,
Sari Tapaninen ja Sirpa Ylätalo.
Hallitus on kokoontunut toimintavuoden aikana 8 kertaa. Hallituksen jäsenet
ovat olleet läsnä kokouksissa seuraavasti: Kivisaari 4/8 , Lehtinen
2/8, Lindström 5/8, Lummelampi 8/8, Peldan 4/8, Pitkänen 5/8,
Raitala 4/8 , Schauman 5/8, Tapaninen 8/8 ja Ylätalo 7/8. Yhdistyksen
varsinaisina tilintarkastajina ovat toimineet Kim Peurala ja Helena Mäkinen
ja varatilintarkastajina Ann-Christine Aho ja Pia Varpio.
Yhdistyksen pentuneuvontaa on hoitanut Anneli Pietinen.
Rotujärjestön ulkomuototuomarikoulutuksesta vastaavaan koulutustoimikuntaan
ovat kuuluneet Hans Lehtinen ja Kirsti Lummelampi.
Jäsenistölle suuntautuvasta koulutuksesta vastaavaan toimikuntaan
ovat kuuluneet Anne Lindström, Tuula Peldan, Harri Raitala ja Sari
Tapaninen.
Rotujärjestön rotumääritelmäasioita ovat hoitaneet
Hans Lehtinen ja Kirsti Lummelampi.
Videovuokrauksesta on vastannut Anneli Pietinen.
Yhdistyksen tiedotteen päätoimittajana on toiminut Kirsti Lummelampi,
joka on myös vastannut rotujärjestön Internet-kotisivuista.
4. Yhdistyskokoukset
Yhdistys kokoontui vuosikokoukseen 20.3.1999 ja varsinaisen vuosikokouksen
vähäisen osanottajamäärän vuoksi ylimääräiseen
vuosikokoukseen 25.5.1999, sekä syyskokoukseen 27.11.1999. Ylimääräisen
vuosikokouksen yhteydessä järjestettiin lisäksi jäsenyhdistysten
ja alajaostojen puheenjohtajien ja sihteerien neuvottelutilaisuus.
5. Koulutustoiminta
Yhdistys järjesti yhdelle uudelle tuomarikurssilta valmistuneelle
tuomarille sekä tuomarioikeuksiaan laajentaville ulkomuototuomareille
erikoiskoulutuksen yorkshirenterriereissä. Kouluttajatuomarina toimi
Kirsti Lummelampi.
Uusien tuomareiden pätevöimiseksi järjestettiin tuomarikollegiot
seuraavasti:
- 17.6. 1999 yorkshirenterrieri (3 kokelasta), rotujärjestöä
edustavina tuomareina Hans Lehtinen ja Kirsti Lummelampi
- 23.10.1999 bostoninterrieri (2 kokelasta), ranskanbulldoggi (2 kokelasta),
yorkshirenterrieri (1 kokelas) ja chihuahuat (1 kokelas), rotujärjestöä
edustavina tuomareina Rainer Vuorinen ja Kirsti Lummelampi
- 9.11.1999 kingcharlesinspanieli (1 kokelas) yhteistyössä Suomen
Tiibettiläiset r.y.:n kanssa, rotujärjestöä edustavina
tuomareina Gitta Ringwall ja Kirsti Lummelampi.- 18.-19.12.1999 yhteistyössä
SKL-FKK:n näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnan kanssa erikoiskoulutus
ja kollegiot saksanpystykorvissa. Kleinspitz- ja pomeranian-koulutuksesta
vastasi rotujärjestön puolesta Kirsti Lummelampi. Kleinspitz-
kollegioihin osallistui 16 kokelasta ja pomeranian-kollegioihin 10 kokelasta.
Kollegioissa rotujärjestöä edustavina tuomareina toimivat
Gitta Ringwall, Marja Talvitie, Rainer Vuorinen ja Kirsti Lummelampi.
Vuoden aikana pidettyjen kollegioiden perusteella esitettiin ulkomuototuomarioikeuksien
myöntämistä seuraavasti:
- yorkshirenterrieri: Markku Kipinä ja Marja Salminen
- bostoninterrieri: Kirsi Laamanen
- ranskanbulldoggi: Jari Laakso ja Kirsi Laamanen
- chihuahuat: Unto Timonen
- kleinspitz: Tanja Ahlman-Hallikas, Gunnel Holm, Tuula Hämäläinen,
Jukka Kuusisto, Riitta Lahtovaara, Leni Nousiainen, Hannu Talvi ja
Raimo Viljanmaa
- pomeranian: Tanja Ahlman-Hallikas ja Gunnel Holm.
Yhdistys järjesti jäsenilleen ja jäsenyhdistysten jäsenille
tarkoitetun kasvattajaseminaarin 2.5.1999 Espoossa. Aiheina olivat mm.
ulkomuotoarvostelun perusteet kasvattajan näkökulmasta ja DNA:n
hyödyntäminen kasvatustyössä.
6. Näyttelytoiminta
Yhdistyksen vuotuinen päänäyttely pidettiin 15.8.1999
Otaniemen urheilukentällä Espoossa. Näyttelyyn oli ilmoitettu
503 koiraa (466 v. 1998). Bichon Frise r.y. järjesti oman erikoisnäyttelynsä
SKKY:n näyttelyn yhteydessä. Best in Show-tuomarina toimi amerikkalainen
Ann D. Hearn, joka valitsi näyttelyn kauneimmaksi koiraksi Jussi
Liimataisen ja Tuija Virtasen omistaman pomeranian-uroksen EST, LIT LV
FIN MVA Linnanhaltijan Delacroixin.
7. Julkaisu- ja PR-toiminta
Yhdistys on julkaissut vuonna 1999 neljä kertaa vuodessa ilmestyvää
SKKY-tiedotetta, joka on lähetetty kaikkien yhdistyksen jäsenten
lisäksi muille 9. ryhmän rotujärjestöille sekä
SKL-FKK:n hallituksen ja valtuuston jäsenille.
Vuoden aikana yhdistys on jatkanut suomeksi ja englanniksi olevien internet-kotisivujensa
ylläpitämistä ja päivittämistä säännöllisin
väliajoin. Sivuilla esitellään yhdistyksen rotuja sekä
muuta toimintaa samoin kuin julkaistaan yhdistyksen tiedotteessa julkaistuja
artikkeleita. Erityisesti vuoden 1999 aikana avattu keskustelufoorumi
on lisännyt sivuilla käyntejä, minkä lisäksi
sivut ovat osoittautuneet tehokkaaksi jäsenhankinta- ja tiedotuskanavaksi,
ja sähköpostitse saapuvien, yhdistyksen rotuja koskevien tiedustelujen
määrä on ollut kasvussa.
Yhdistys on tarjonnut Internet-sivuiltaan edullista ilmoitustilaa omille
ja jäsenyhdistystensä jäsenille.
8. Edustus SKL-FKK:ssa ja suhteet liittoon
Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsti Lummelampi on osallistunut SKL-FKK:n
valtuuston toimintaan. Hänen henkilökohtaisena varamiehenään
on ollut Sari Tapaninen. SKL-FKK:n syysvaltuusto hyväksyi yhdistyksen
edustajan aloitteesta kaksi lisäystä liiton vuoden 2000 toimintasuunnitelmaan,
eli vapaaehtoisen, koirien polveutumisen varmistavan DNA-sertifioinnin
periaatteiden luomisen sekä näyttelyihin ja kokeisiin osallistuvien
koirien ulkoista ja sisäistä koskevien doping-sääntöjen
luomisen toimintavuoden aikana.
Yhdistys on suorittanut vuoden aikana omien rotujensa edunvalvontaa sekä
SKL-FKK:ssa että muissa sidosryhmissä. Tärkeimpiä
vuoden aikana toimitettuja kannanottoja ovat olleet uusia näyttelysääntöjä
koskeva lausunto, joka annettiin alajaostoille ja jäsenyhdistyksille
suunnatun lausuntokierroksen jälkeen, sekä kannanotto siirtoa
rodusta toiseen koskevaan SKL-FKK:n esitykseen asianomaisille jäsenyhdistyksille
suunnatun lausuntokierroksen jälkeen.
Lisäksi on tehty mm. näyttelyjä koskevia esityksiä
sekä kahdessa tapauksessa pyydetty SKL-FKK:n kurinpitotoimenpiteitä
Ruotsin koirien maahantuontimääräysten rikkomisten vuoksi.
Vuoden aikana on edelleen todettu, että rotujärjestöjen
sananvalta omia rotujaan koskevissa asioissa on erittäin vähäinen,
eikä SKL-FKK:n entisestään lisääntynyt byrokratia
ja asioiden hidas käsittely aiheuttavat hankaluuksia.
9. Yhteistoiminta muiden rotujärjestöjen kanssa
Yhdistys on osallistunut aktiivisesti yhteistyöhön muiden rotujärjestöjen
kanssa esimerkiksi SKL-FKK:n valtuustossa esille tulleissa kysymyksissä.
10. Yhteydet jäsenyhdistyksiin ja alajaostoihin
Yhdistys on tiedottanut toiminnastaan jäsenyhdistyksille ja alajaostoille
pääasiallisesti yhdistyksen tiedotteen ja internetin välityksellä
sekä sääntömääräisten kokousten yhteydessä,
minkä lisäksi on pidetty yhteyttä päiväkohtaisten
kysymysten tiimoilta tarpeen mukaan.
11. Talous
Yhdistyksen taloutta voidaan pitää tyydyttävänä
vuoden 1999 tilinpäätöksen osoittaessa 13.898,92 markan
alijäämää.
|