Hallituksen päätöksiä ja tiedotuksia
01/2003
Ulkomuototuomarikoulutus
SKKY on järjestänyt alkuvuodesta erikoiskoulutusta
ulkomuototuomarioikeuksiaan laajentaville kolmelle tuomarille
bolognese-, bichon havanais- ja coton de tulear-roduissa.
Havannalaiset r.y. ja SKKY:n Coton de tulear-alajaosto osallistuivat
järjestelyihin toimittamalla paikalle ns. mallikoirat.
Kiinanharjakoirissa järjestettiin tammikuussa kollegio,
jonka perusteella esitettiin SKL-FKK:lle Annukka Paloheimon
pätevöimistä rodun tuomariksi. Rotujärjestöä
edustavina tuomareina toimivat Hans Lehtinen ja Kirsti Lummelampi.
Alajaoston kollegioon toimittamia koiria hyödynnettiin
järjestämällä kollegion jälkeen erikoiskoulutus
kolmelle tuomarikokelaalle.
Lisäksi rotujärjestö järjesti erikoiskoulutuksen
yorkshirenterriereissä tuomarioikeuksiaan laajentaville
terrierituomareille Suomen Terrierijärjestön järjestämän
tuomarikoulutuksen yhteydessä helmikuussa. Kirsti Lummelampi
toimi rotujärjestön puolesta kouluttajana, ja Yorkshirenterrieri
r.y. järjesti paikalle koiria.
Alkuvuoden tuomarikoulutusputki jatkui helmikuun lopulla, kun
SKKY järjesti yhteistyössä Suomen Keeshond
r.y.:n ja Suomen Seurakoirayhdistys r.y.:n kanssa erikoiskoulutuksen
ns. saksanpystykorvissa, joihin rotujärjestön roduista
kuuluvat kleinspitz ja pomeranian. Pienpystykorvat r.y. osallistui
koulutuksen järjestämiseen.
Kleinspitzien väriristeytyspoikkeuslupa-anomukset
SKKY:n hallitus on päättänyt yksimielisesti,
että se ei puolla Tuula Rekikosken poikkeuslupa-anomusta
mustien kleinspitz-narttujen Lecibsin Melisa FIN 25258/99
ja Sinermäen Amoretta FIN 36209/00 astuttamisesta harmaalla
kleinspitz-uroksella Ikioman Int-Res-Antti FIN 17094/02.
Rotujärjestön hallitus totesi edellyttävänsä,
että koirat, joita väriristeytysanomukset koskevat,
täyttävät sen jäsenyhdistyksen, Pienpystykorvat
r.y.:n, jalostukseen käytettäville koirille asetettavat
vaatimukset. Näin ei tässä tapauksessa ollut.
Lisäksi rotujärjestö edellyttää,
että mahdolliseen väriristeytykseen käytettävillä
koirilla on näyttöä jälkeläisten
perusteella niiden jalostusarvosta ja kasvattajalla on yksityiskohtaiset
jatkojalostussuunnitelmat, mikäli poikkeuslupa myönnetään.
Tässä tapauksessa nämä edellytykset eivät
täyttyneet.
Hallituksen päätöksiä 02/2003
Ulkomuototuomarikoulutus
SKKY jatkoi tuomarikoulutusten ja - kollegioiden sarjaa pääsiäisen
jälkeisellä viikolla, jolloin järjestettiin
kollegiot uusien tuomareiden pätevöimiseksi maltankoirissa,
löwcheneissä ja ranskanbulldogeissa.
Maltankoirakollegiossa hyväksyttiin Annukka Paloheimo.
Rotujärjestöä edustavina tuomareina olivat
Hans Lehtinen ja Kirsti Lummelampi.
Löwchen-kollegiossa hyväksyttiin Tarmo Viirtelä
ja ranskanbulldoggikollegiossa kahdesta kokelaasta Annukka
Paloheimo. Rotujärjestöä edustavina tuomareina
olivat Hans Lehtinen ja Ritva Raita.
Maltankoirakollegion jälkeen annettiin erikoiskoulutus
Juha Karekselle ja Tiina Palosaarelle maltankoirissa ja edellisten
lisäksi Pirjo Aaltoselle ja Marja Kuritulle lhasa apsoissa.
Lisäksi Hans Lehtinen antoi erikoiskoulutuksen Tiina
Palosaarelle löwcheneissä.
Maltalaiset ry, Suomen Ranskanbulldogit ry ja SKKY:n löwchen-alajaosto
järjestivät koirat kollegioihin.
Tuomareiden pikakoulutus
SKKY:n hallitus on esittänyt SKL-FKK:n hallitukselle syvän
paheksuntansa tavasta, jolla tämä on valtuuston
päätöksistä piittaamatta sivuuttanut rotujärjestöt
toteuttaessaan ulkomuototuomareiden pikakoulutusta ja -pätevöintiä.
Rotujärjestön hallituksen mielestä osoittaa ennenkuulumatonta
arroganssia, että SKL-FKK:n hallitus ei edes katsonut
aiheelliseksi informoida rotujärjestöjä päätöksestään,
vaan rotujärjestöt saivat kuulla asiasta huhupuheina.
Rotujärjestön kirjelmässä todettiin, että
olisimme odottaneet koulutuksen suunnittelua yhteistyössä
rotujärjestöjen kanssa, joilla pitäisi olla
päävastuu rotujensa ulkomuototuomarikoulutuksesta,
ja sen koordinointia rotujärjestöjen omien erikoiskoulutuksien
kanssa, jolloin myös vähäisiä koulutusresursseja
olisi voitu hyödyntää paremmin.
Viittasimme vertailun vuoksi naapurimaahamme Ruotsiin, jossa
on käynnistymässä vastaavanlainen, pitemmälle
ajanjaksolle ajoitettu koulutusohjelma, jonka käynnistämisestä
on saatu tietoa jo suunnitteluvaiheessa SKK:n internet-sivuilla
olleista toimikuntien ja hallituksen pöytäkirjoista.
Paheksuimme myös tapaa, jolla SKL-FKK:n valtuustoa johdettiin
tahallisesti harhaan hyväksyttäessä tämän
vuoden toimintasuunnitelmaa, jossa ei ole minkäänlaista
mainintaa näin suurisuuntaisesta hankkeesta. Oletimme,
että hankkeen suunnittelu oli (tai olisi pitänyt
olla) käynnissä jo tuolloin, mutta valtuustoedustamme
muistuttaessa rotujärjestöjen tuomarikoulutusvastuusta
hallitus antoi ymmärtää, ettei mikään
ollut muuttunut, vaan rotujärjestöt vastaavat edelleenkin
rotujensa tuomarikoulutuksesta.
Totesimme kirjelmässämme, että rotujärjestöllämme
tuskin olisi ollut mitään kokeneiden tuomareiden
nopeutettua koulutusohjelmaa vastaan, mikäli se olisi
hoidettu suunnitelmallisesti ja asianmukaisesti yhteistyössä
rotujärjestöjen kanssa tämän päivän
järjestödemokratian hengessä sen sijaan, että
hallitus osoitti ennennäkemätöntä piittaamattomuutta
syrjäyttäessään totaalisesti koko liiton
toiminnan kannalta tärkeimmät toimijat.
Esitys uudesta rekisteröintimaksuluokasta
SKKY:n hallitus on kokouksessaan 21.5.2003 päättänyt
esittää SKL-FKK:n hallitukselle uuden, halvimman
rekisteröintimaksuluokan luomista edistämään
DNA-polveutumismääritysten yleistymistä.
Rotujärjestön hallitus esitti 15 euron /pentu rekisteröintimaksua,
kun pentueet pennut täyttävät seuraavat vaatimukset:
“ Kasvattajalla on kennelnimi ja hän on allekirjoittanut
kasvattajasitoumuksen sekä on SKL-FKK:n sekä rekisteröitävän
rodun rotujärjestön tai sen jäsenyhdistyksen
jäsen. Käyttökoirarotuun kuuluvan pentueen
molemmat vanhemmat on palkittu näyttelyssä ja rodunomaisessa
käyttökokeessa. Käyttökoirarotuun kuulumattoman
pentueen molemmat vanhemmat on palkittu näyttelyssä
laatupalkinnolla erinomainen. Pentueen molemmille vanhemmille
on tehty polveutumisen varmistamisen mahdollistava DNA-määritys.”
Lisäksi päätettiin esittää muihin maksuluokkiin
maininnan “kasvattaja on SKL-FKK:n ja rotuyhdistyksen
jäsen” korvaamista sanoilla: “kasvattaja
on SKL-FKK:n sekä rekisteröitävän rodun
rotujärjestön tai sen jäsenyhdistyksen jäsen.”
Antidoping sääntö
SKKY:n hallitus on samassa kokouksessa kiinnittänyt huomiota
SKL-FKK:n näyttelyihin ja kokeisiin osallistuvien koirien
sisäistä ja ulkoista dopingia koskevan säännöstön
puuttumiseen ja päättänyt tiedustella, mihin
toimenpiteisiin SKL-FKK:n hallitus on ryhtynyt ja ryhtyy toteuttaakseen
liiton valtuuston asiassa yksimielisesti ilmaiseman tahdon.
Rotujärjestön hallitus totesi, että tämän
säännön olisi pitänyt valmistua SKL-FKK:n
valtuuston hyväksymän toimintasuunnitelman mukaan
vuoden 2000 aikana. Lisäksi se mainitaan myös valtuuston
keväällä 2002 hyväksymissä näyttelysäännöissä,
eikä uskottavuus liiton päätöksentekoon
ja päätösten toimeenpanoon lisäänny,
mikäli hallitus ei ota valtuuston päätöksiä
vakavasti.
Uusien näyttelysääntöjen toimeenpano
SKKY:n hallitus on kokouksessaan 21.5.2003 päättänyt
kiinnittää SKL-FKK:n hallituksen huomiota vakaviin
puutteellisuuksiin hallituksen nimeämän näyttely-
ja ulkomuototuomaritoimikunnan sekä liiton toimisto-organisaation
toiminnassa vuoden alusta voimaan tulleiden uusien näyttelysääntöjen
toimeenpanossa.
Totesimme, että nämä vakavat puutteellisuudet
ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat hyvin paljon ylimääräistä
sekaannusta ja vaivaa niin näyttelyn järjestäjille,
näyttelyiden toimihenkilöille, näytteilleasettajille
kuin rotujärjestöjen ja rotuyhdistystenkin luottamustehtävissä
toimivillekin.
Erityisesti halusimme kiinnittää hallituksen huomiota
seuraaviin epäkohtiin ja esittää välittömiä
toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi:
1) Vieraskieliset arvosteluohjeet ulkomaisille tuomareille
Uudet näyttelysäännöt hyväksyttiin
jo yli vuosi sitten , mutta siitä huolimatta liitosta
ei ole saatavana vieraskielisiä arvosteluohjeita näyttelyissämme
arvosteleville ulkomaisille tuomareille.
Huomautimme, että vaikka näyttelysääntömme
seuraavat pääosin FCI:n sääntöjä,
eri FCI-maissa esiintyy sen verran erilaisia käytäntöjä
ja FCI:n säännöt sisältävät
sen verran valinnaisia vaihtoehtoja, että selkokielinen,
ulkomaisten tuomareiden lähtökohdista kirjoitettu
arvosteluohje on ehdottoman välttämätön.
Myöskin FCI:n ulkopuolisista ns. vanhoista kennelmaista
tulevat tuomarit ovat tottuneet saamaan tiivistelmän
näyttelysäännöistä kirjallisessa
muodossa etukäteen jo ennen näyttelyä sen sijaan,
että joutuvat turvautumaan useinkin hätiköityyn
ja puutteelliseen suulliseen briifaukseen vasta näyttelyä
edeltävänä iltana.
2) Toimivien arvostelulomakkeiden tuottaminen
Tällä hetkellä käytössä
oleva A4-kokoinen arvostelukaavake ei ole toimiva. Se aiheuttaa
runsaasti lisätöitä vasenkätisille kehätoimitsijoille,
jotka joutuvat poistamaan kunkin kaavakkeen kansiosta pystyäkseen
kirjoittamaan tuomarin sanelemat arvostelut. Lisäksi
joissakin kaavakkeissa päällimmäisen kappaleen
ja jäljennöksen ruudut eivät ole olleet samalla
kohdalla, joten on arvailujen varassa, mitä palkintoja
koirat ovat saaneet.
Rotujärjestöjen ja rotuyhdistysten näyttelytuloksia
ja vuosikirjoja kokoaville toimihenkilöille arvostelukaavake
tuottaa runsaasti ylimääräistä työtä,
sillä rotujärjestöille tulevassa päällimmäisessä
kappaleessa ei ole koiran tietoja, vaan ainoastaan koiran
rotu ja rekisteri-numero (ja näyttelysääntöjen
mukaan arvostelulomakkeen jäljennös, jossa koiran
ja sen omistajan tiedot näkyvät annetaan näytteilleasettajalle.)
Kun erityisesti pienemmissä yhdistyksissä rekisteröintitiedot
ovat paperiarkistossa ja kun rotujärjestöillä
ei ole toistaiseksi online-yhteyttä SKL-FKK:n koirarekisteriin,
koirien ja niiden omistajien tieto-jen kerääminen
manuaalisesti aiheuttaa runsaasti lisätyötä.
Lisäksi koirien omistajatiedot voivat vaihtua näyttelystä
toiseen, joten rotujärjestöllä olevat tiedot
eivät ole välttämättä ajan tasalla.Jos
näyttelyssä on ollut ulkomaisia koiria, näiden
koirien tietojen saaminen ulkomaisen rekisterinumeron perusteella
on lähes mahdotonta.
3) Ilmoittautumiskaavakkeet
Näyttelyyn ilmoittautumiskaavakkeiden laatimisessa on
ollut vakavia puutteita. Tietääksemme ilmoittautumiskaavakkeesta
jouduttiin vuoden 2002 lopulla ottamaan useampi painos kaavakkeessa
esiintyneiden virheiden ja puutteiden takia. Alkuvuodesta
totesimme, ettei ilmoittautumiskaavak-keessa ollut lainkaan
paikkaa rotujärjestöjen erikoisnäyttelyissä
sallittua pikku pentuluokkaa varten. Huomautettuamme asiasta
liiton toimistossa laadittiin erillinen kaavake erikoisnäyttelyjä
varten, mutta meille ilmoitettiin, että tavallisesta
ilmoittautumiskaavakkeesta poiketen tätä kaavaketta
ei saisi laittaa lainkaan internetjakeluun, vaikka jäsenemme
ovat tottuneet hakemaan kaavakkeensa internetistä ja
vaikka liitto on käynnistänyt laajamittaisen verkkopalveluhankkeen.
Vieraskielistä (lähinnä englanninkielistä)
ilmoittautumiskaavaketta ulkomaisia näytteilleasettajia
varten ei ole vieläkään saatavana.
Myöskin liiton viralliset tuomarikutsukaavakkeet ovat
ajastaan jäljessä ja hyvin puutteelliset sillä
seurauksella, että näyttelynjärjestäjät
joutuvat käyttämään omia, vapaamuotoisia
kutsukirjeitään tai omia sopimuskaavakkeitaan, joista
käy ilmi matkustus- yms. ehdot. Kun näyttelyn järjestäjien
taso ja kielitaito vaihtelee, myös näiden kutsukirjeiden
taso on kirjava eikä anna aina kovin hyvää
kuvaa suomalaisen kennelharrastuksen tasosta.
Sekarotuisten koirien myynti ja välitys
SKKY:n hallitus on pyytänyt SKL-FKK:ta suorittamaan tarvittavat
tutkimukset ja ryhtymään kurinpidollisiin toimenpiteisiin
mahdollisista koiranomistajan perusohjeen, kennelnimimääräysten
ja kasvattajan sitoumuksen rikkomuksista kahta kenneliä
vastaan, koska molemmat tuottavat ja myyvät sekarotuisia,
rekisteröimättömiä pentuja.
Toinen, Etelä-Suomessa toimiva kasvattaja ilmoittaa toistuvasti
mm. internetin lemmikkieläinpalstoilla myytävänä
olevista sekarotuisista pennuista. Toinen, Pohjois-Suomessa
oleva suuri kennel kasvattaa useita eri rotuja, joita rekisteröidään
kahdella eri kennelnimellä. Lisäksi toisen kennelnimen
mukaan nimetty osakeyhtiö myy sekarotuisia, mm. eri kääpiökoirarotujen
risteytyksinä tehtyjä pentuja, joista on säännöllisesti
myynti-ilmoituksia Pohjois-Suomen sanomalehdissä.
Kennelliittoa pyydettiin myös tutkimaan, voidaanko kasvatustoimintaa
osakeyhtiön puitteissa harjoitettaessa myöntää
osakeyhtiön osakkaille SKL-FKK:n jäsenyyden ja kasvattajasitoumuksen
allekirjoituksen perusteella annettavat rekisteröintialennukset.
Samoin esitettiin DNA-polveutumismääritysten käyttämistä
varmistamaan, että samoja narttuja ei ole käytetty
peräkkäisistä juoksuista teetettyjen rekisteröityjen
ja rekisteröimättömien pentujen tuotantoon.
Kleinspitzin rekisteröinnin peruuttaminen
SKKY on esittänyt Saksasta tuodun muunvärisen kleinspitz-uroksen
rekisteröinnin peruuttamista ja koiran kleinspitzinä
saavuttamien näyttelytulosten peruuttamista, sillä
koira on pomeranian-vanhemmista ja rekisteröity Saksassa
pomeranian-rotuisena, eivätkä siirrot pomeraninista
kleinspitziin ole sallittuja.
Rotujärjestö totesi lisäksi, että koiraa
rekisteröitäessä FIN-rekisteriin sen suomalainen
rekisterinumero olisi pitänyt lisätä alkuperäiseen
saksalaiseen rekisteritodistukseen.
Hallituksen päätöksiä 03/2003
Ulkomuototuomarikoulutus
Pirjo Aaltonen, Juha Kares ja Tiina Palosaari läpäisivät
SKKY:n järjestämän lhasa apso- kollegion keskiviikkona
24.9. Samana iltana järjestetyssä maltankoirakollegiossa
hyväksyttiin Juha Kares ja Tiina Palosaari. Rotujärjestöä
edustavina tuomareina toimivat Hans Lehtinen ja Kirsti Lummelampi.
Marraskuun alussa ulkomuototuomarikoulutusohjelmassa olivat
kollegiot kiinanharjakoirissa, bichon havanais' eissa ja coton
de tuléareissa sekä erikoiskoulutus kingcharlesinspanieleissa.
Syyskuun lopuksi yhdessä Suomen Keeshond ry:n kanssa suunniteltu
keeshondien, kleinspitzien ja pomeranianien kollegio jouduttiin
peruuttamaan sen jälkeen, kun SKL-FKK:n näyttely-
ja ulkomuototuomaritoimikunta oli ilmoittanut vain kaksi päivää
ennen suunniteltua kollegiota uusista määräyksistä
ja muutoksista ulkomuototuomareiden koulutus- ja pätevöimisohjeisiin,
joiden perusteella kollegioita ei olisi voitu järjestää
suunnitellulla tavalla.
Peruuttaessaan kollegiot rotujärjestöt ilmoittivat
SKL-FKK:lle, että pikapäätös loukkasi
rotujärjestöjen oikeutta nimittää omat
kollegiotuomarinsa ja järjestää tuomarikoulutus
ja tuomareiden pätevöimiseksi tarkoitetut koetilaisuudet
tavalla, joka palvelee parhaiten näiden rotujen etua.
Totesimme myös olleen epäselvää, olisivatko
ko. kollegiot olleet edes tarpeellisia, sillä aiemman
hallituksen päätöksen (5.12.2002) mukaan näissä
roduissa tuomarin pätevöiminen kaikille roduille
on tapahduttava samanaikaisesti, ja Kennelliitto oli jo aikaisemmin
pätevöinyt kaksi kokelasta grosspitzille ja mittelspitzille.
Rotujärjestöt odottavat nyt pöytäkirjaotetta
hallituksen kokouksesta, jossa viimeisin muutos on hyväksytty
ja palaavat sen jälkeen asiaan. Myös marraskuuksi
suunniteltu tuomareiden täydennyskoulutus saksanpystykorvissa
päätettiin peruuttaa epäselvän tilanteen
vuoksi.
9. ryhmän täydennyskoulutus
SKL-FKK:n näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunta on ilmoittanut
9. ryhmän rotujärjestöille esittävänsä
Kennelliiton marraskuussa kokoontuvalle valtuustolle vuoden
2004 toimintasuunnitelmassa uusien 9. ryhmän rotujen
ulkomuototuomareiden ns. täydennyskoulutusta, joka toteutettaisiin
yhteistyössä rotujärjestöjen kanssa vuoden
2004 alkupuoliskolla.
Toimikunnan puheenjohtaja Marja Talvitie vetoaa 9. ryhmässä
Kennelliiton käsityksen mukaan vallitsevaan tuomaripulaan.
Hän kertoo tarkoituksena olevan pätevöidä
uusia 9. ryhmän rotujen tuomareita niin, että tuomarikokelaille
järjestetään erikoiskoulutus ja heti sen jälkeen
kollegio, jolloin tuomareiden koulutus- ja pätevöimisohjeen
mukaisia harjoitusarvosteluja ei tarvitsisi suorittaa. Talvitien
mukaan täydennyskoulutus ei koskisi viimeisimmältä
tuomarikurssilta valmistuneita tuomareita.
SKKY:n ulkomuototuomarikoulutustoimikunta on ilmoittanut SKL-FKK:lle,
ettei sillä ole periaatteessa nopeutettua koulutusta
vastaan sillä edellytyksellä, että:
- Kennelliitto huolehtii koulutuksen kustannuksista
- kukin rotujärjestö vastaa oman rotunsa koulutuksen
sisällöstä
-rotujärjestö valitsee ja nimeää omat
kollegiotuomarinsa, ja kollegiot viedään läpi
normaalikollegioiden koiramäärällä
- täydennyskoulutusmenettelyä sovelletaan ainoastaan
niihin 9. ryhmän tuomareihin, joilla on jo ennestään
pätevyys vähintään puoleen ryhmän
roduista ja jotka ovat olleet tämän ryhmän
rodun/rotujen tuomareina vähintään viisi vuotta.
- täydennyskoulutuksen erikoiskoulutusosaan kutsutaan myös
muut tuomarioikeuksiaan laajentavat tuomarit, joilla on 9.
ryhmän laajennusoikeus, mutta heiltä edellytetään
pätevöimisessä normaalimenettelyä eli
harjoitusarvosteluja.
Katsomme, että uusien tuomareiden pätevöimistä
ei saa toteuttaa yhtä huterasti kuin viime kevään
pikapätevöintiä, jolloin mm. SKKY:n 9. ryhmän
roduille pätevöitiin Kennelliiton hallituksen toimesta
uusia tuomareita.
Rekisteröintisotkut
SKKY:n hallitus on jälleen kiinnittänyt Kennelliiton
hallituksen huomiota nykyisin voimassa olevassa koirarekisteriohjeessa
oleviin epäjohdonmukaisuuksiin ja sen tulkintojen aikaansaamiin
epäselvyyksiin, jotka ovat aiheuttaneet jatkuvia valituksia
rotujärjestön kasvattajien taholta. Samalla pyydettiin
kiireellisiä toimenpiteitä ongelmien ratkaisemiseksi.
SKKY:n hallitus huomautti mm. FCI:n rekisteröintimääräysten
virheellisestä tulkinnasta SKL-FKK:n koirarekisteriohjeessa.
Sen mukaan FIN-rekisteriin rekisteröidään koira,
jonka sukutaulussa on kolme sukupolvea FCI:n tunnustamaan
viralliseen rekisteriin kuuluvia koiria. SKL-FKK tulkitsee
määräyksen niin, että ko. koirien on kuuluttava
FIN-rekisteriä vastaavaan rekisteriin.
Kuitenkin FCI:n tunnustamien rekistereiden luettelossa on mainittu
myös ns. odotusrekisterit, jotka FCI tunnustaa, ja joiden
esiintyminen koiran sukutaulussa ei estä CACIB:ien vahvistamista
eikä kansainvälisen valionarvon myöntämistä.
Esimerkkinä mainitsimme 6.2.2003 rekisteröidyn coton
de tuléar-pentueen, joka on nyt merkitty ER-rekisteriin,
vaikka samasta yhdistelmästä 26.12.2001 syntynyt
pentue on rekisteröity FIN-rekisteriin. Pentueen emä
on kansainvälinen valio, jonka sukutaulussa on kolmannessa
sukupolvessa FCI:n hyväksymään Belgian odotusrekisteriin
eli ALSH:een merkitty koira.
Totesimme käytännön bichon havanais-rodulla olevan
vähintäänkin yhtä sekavan , eli kansainvälisten
valioiden jälkeläisiä on rekisteröity
kasvattajien näkökulmasta mielivaltaisesti välillä
FIN- ja välillä ER-rekisteriin. Syynä tähän
ovat ilmeisesti FCI:n hyväksymässä Alankomaiden
odotusrekisterissä eli NHSBG:ssä olevat koirat sekä
aika-naan USA:n havannalaisyhdistyksen HCA:n rekisteröimät
koirat, jotka USA:n kennelklubi AKC nykyisin tunnustaa.
Huomautimme, että tämän rodun osalta asian selvittelyä
SKL-FKK:n toimisto-organisaation kanssa on kasvattajien mukaan
vaikeuttanut virkailijoiden asenne, sillä toimistossa
on kieltäydytty edes keskustelemasta ongelmista. Samoin
kasvattajien kertoman mukaan SKL-FKK:n toimisto on kieltäytynyt
lähettämästä joidenkin koirien CACIB-vahvistuksia
FCI:lle omaan rekisteröintiohjeeseen vedoten. Kuitenkin
samojen koirien naapurimaista saamat CACIB:it FCI on vahvistanut.
Lisäksi totesimme, että karvattomat kiinanharjakoirat
ja karvalliset powderpuffit rekisteröidään
edelleenkin eri rotukoodeilla, vaikka kysymyksessä on
yksi, yhdestä CACIB:ista kilpaileva rotu, jossa karvattomia
ja karvaisia koiria voidaan (ja pitääkin) risteyttää
keskenään. Aikaisemmat yritykset rodun rekisteröintien
yhdistämieksi saman rotu-koodin alle eivät ole johtaneet
tuloksiin.
Kleinspitzeissä on päinvastainen ongelma, kun rodussa
on kolme eri värivariaatiota, jotka kilpailevat näyttelyissä
kolmena eri rotuna kukin omista CACIB:eistaan ja joiden välillä
risteyttäminen on kielletty. Siitä huolimatta rodut
rekisteröidään samalla rotukoodilla yhtenä
rotuna, mikä aiheuttaa sekaannusta ja epätietoisuutta
ilmoitettaessa koiria näyttelyihin tai suunniteltaessa
niiden jalostuskäyttöä.
Totesimme SKL-FKK:n hallitukselle, että kirjelmöityämme
näistä epäselvyyksistä vuoden 2002 alkupuolella,
meille ilmoitettiin, että SKL-FKK:n hallitus on asettanut
työryhmän selvittämään rekisteröintiepäselvyyksiä.
Nyt huomautimme, että työryhmän asettaminen
ei ole ongelmien ratkaisu, ellei työryhmälle anneta
selkeää määräaikaa, johon mennessä
sen on esitettävä ratkaisusuosituksensa. Edellytimme
hallitukselta ripeää aikataulua, jossa nämä
ongelmat selvitetään, sillä ne aiheuttavat
turhan paljon turhautumista ja suuttumusta kasvattajien ja
aktiiviharrastajien keskuudessa
FCI:n päätöksistä tiedottaminen
SKKY:n hallitus on huomauttanut Kennelliitolle FCI:n hallituksen
päätöksiä koskevan tiedotuksen puutteellisuuteen
ja esittänyt, että hallitus ohjeistaa liiton toimistoa
näiden itsestään selvien tiedotusrutiinien
luomisessa.
Totesimme ongelman tulleen esille rotujärjestömme
rotujen osalta viime keväänä ja tänä
kesänä, kun FCI:n hallitus oli hyväksynyt schipperke-
ja griffon-rotujen uudet rotumääritelmät. Itse
hallituksen päätöksestä emme saaneet mitään
tietoa (vaikka esim. griffon-rotujen osalta päätöksiä
oli odoteltu jo pari vuotta), ja FCI:ltä tulleiden rotumääritelmien
postittaminen rotujärjestölle kesti liiton toimistossa
kaksi kuukautta.
Totesimme, että erityisesti näissä tapauksissa
tiedon saaminen viipymättä oli äärimmäisen
tärkeää. Griffoneissa hyväksyttiin uusi
väri, ja mikäli tieto olisi tullut ajoissa, nämä
koirat olisi voitu ilmoittaa yhdistyksen vuoden 2003 erikoisnäyttelyyn.
Schipperkeissä taas oli ilmeistä, että onnettoman
rotumääritelmän korjaamiseksi tarvittiin nopeita
yhteispohjoismaisia toimenpiteitä.
Esitimme yksinkertaisesti Kennelliiton hallituksen ohjeistusta
toimistolle niin, että toimiston kansainvälisistä
asioista vastaavat virkailijat käyvät FCI:n hallituksen
kokousten pöytäkirjat läpi ja tiedottavat rotujärjestöjen
rotuja koskevista päätöksistä viipymättä
asianomaisille rotujärjestöille, minkä pitäisi
kuulua normaaleihin toimistorutiineihin.
Coton de tuléar-pentueen rekisteröiminen
SKKY:n hallitus käsitteli alaikäisen omistaman coton
de tuléar-nartun pentueen rekisteröimistä,
vaikka rodun PEVISA-ohjelman edellyttämä silmätarkastuslausunto
oli astutushetkellä vanhentunut.
Hallitus päätti, että se ei puolla ko. nartun
pentueen hyväksymistä FIN-rekisteriin. Totesimme
rotujärjestön johdonmukaisena ja periaatteellisena
kantana näissä tapauksissa olleen, että pentueen
vanhempien on täytettävä astutushetkellä
PEVISA-määräykset, ja vastuuntuntoisen kasvattajan
on huolehdittava, että kaikki rekisteröimisen edellytykset
täyttyvät.
Hallitus ei ole katsonut aiheelliseksi poiketa periaatteellisesta
kannastaan tässäkään tapauksessa. Se totesi,
että coton de tuléar-rodun liittymisestä
PEVISA-ohjelmaan oli saatavana riittävästi tietoa
sekä rotujärjestön että rodun oman alajaoston
lehdissä. Koiran omistajan alaikäisyys ei myöskään
voinut olla peruste PEVISA-määräyksistä
poikkeamiselle.
Kleinspitzin siirron peruuttaminen
SKKY:n hallitus on pyytänyt Kennelliittoa peruuttamaan
mustan kleinspitz-narttu Sinermäen Amoretta’n FIN
36209/00 siirron muunvärisiin kleinspitzeihin välittömästi,
sillä siirto on tehty SKL-FKK:n koirarekisteriohjeen
ja rodun rotumääritelmän vastaisesti.
Totesimme, että koirarekisteriohjeen kohdan 4.3. mukaan
kleinspitzeillä siirto rodusta toiseen joko koon tai
värin perusteella voidaan tehdä joko virallisessa
näyttelyluokassa annetun ulkomuototuomarin lausunnon
perusteella tai SKL-FKK:n toimistossa kahden rotujärjestön
nimeämän ulkomuototuomarin lausunnon perusteella.
Kyseinen koira oli jo esitetty useissa virallisissa luokissa
näyttelyissä mustana kleinspitzinä.
Huomautimme, että koirasta “Siirto rodusta toiseen”-lausunnon
29.3.2003 ja 31.3.2003 allekirjoittaneet ulkomuototuomarit
Jukka Kuusisto ja Tanya Ahlman-Stockmari eivät olleet
toimineet rotujärjestön nimeäminä ulkomuototuomareina.
Totesimme myös, että saksanpystykorvien rotumääritelmä
kleinspitzien osalta on hyvin täsmällinen eikä
se tunne “musta harmain merkein”-väriä
muunväristen kleinspitzien osalta, eli musta koira, jossa
on joitakin harmaita karvoja tai harmaita läikkiä,
on yksinkertaisesti huonovärinen musta.
Katsoimme, että siirto rodusta toiseen oli tehty SKL-FKK:n
rotukohtaisten erityismääräysten kiertämiseksi,
sillä nartun omistaja anoi ko. nartulle sekä Lecibsin
Melisa’lle (FIN 25258/99, kasvattaja Jukka Kuusisto)
poikkeuslupaa niiden astuttamiseksi harmaalla kleinspitz-uroksellaan.
Rotujärjestö ei puoltanut poikkeuslupaa, koska sille
ei ollut jalostuksellisia perusteita, ja SKL-FKK:n jalostustieteellinen
toimikunta eväsi anomuksen.
Hallituksen päätöksiä
4/2003
Ulkomuototuomarikoulutus
SKKY järjesti marraskuun alussa tuomarikollegiot uusien
ulkomuototuomareiden pätevöimiseksi kiinanharjakoirissa,
bichon havanais'essa ja coton de tuleareissa. Rotujärjestöä
edustavina kollegiotuomareina toimivat Kari Järvinen
ja Kirsti Lummelampi. Suomen Kiinanharjakoirat ry, Havannalaiset
ry ja SKKY:n Coton de Tuléar-alajaosto huolehtivat
koirien toimittamisesta paikalle.
Kiinanharjakoirissa hyväksyttiin kolmesta kokelaasta Juha
Kares, ja bichon havanais- ja coton de tuléar-roduissa
hyväksyttiin kahdesta kokelaasta samoin Kares.
Marraskuun alussa järjestettiin myös erikoiskoulutus
kingcharlesinspanieleissa kouluttajana Marja Kurittu. Koulutukseen
osallistuivat Juha Kares, Veli-Pekka Kumpumäki, Tiina
Palosaari, Jari Partanen ja Juha Putkonen.
Erikoiskoulutusohjeet
SKL-FKK:n näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunta on antanut
uudet ohjeet tuomarioikeuksiaan laajentaville tuomareille
järjestettävistä erikoiskoulutuksista.
Ohjeiden mukaan koulutuksessa on pitäydyttävä
ainoastaan FCI:n rotumääritelmään, ja
kaiken koulutusmateriaalin on oltava suomenkielistä.
Erikoiskoulutuksia järjestävien rotujärjestöjen
osalta tämä tarkoittaa, että ne joutuvat hankkimaan
oikeudet esim. ulkomaisissa vuosikirjoissa julkaistujen artikkeleiden,
rotumääritelmätulkintojen jne. suomentamiseen,
kun alkuperäismateriaalin pienimuotoinen valokopioiminen
koulutustarkoituksiin voitaisiin toteuttaa ilman erillistä
lupaa tekijöiltä. SKKY:n osalta uusi määräys
tarkoittaa myös, että emme saisi esittää
koulutuksessa käyttämiämme USA:n kennelklubin
AKC:n rotumääritelmävideoita, koska ne poikkeavat
FCI:n rotumääritelmistä ja selostus on englanninkielinen.
SKKY:n hallitus on päättänyt pyytää
asiaan lisäselvennystä SKL-FKK:n hallitukselta,
koska uusilla määräyksellä rajoitetaan
mielivaltaisesti koulutuksen sisältöä. Totesimme,
että monissa roduissamme rodun kanta saattaa olla hyvinkin
korkeatasoinen FCI:n ulkopuolella, joten näiden maiden
rotumääritelmäerojen tunteminen kuuluu jo rodun
yleissivistykseen, vaikka tuomarit arvostelevatkin FCI-maissa
FCI:n rotumääritelmien mukaan.
SKL-FKK ei voi myöskään kieltää ruotsinkielisen
materiaalin jakamista koulutuksissa, koska kysymyksessä
on toinen kotimainen kieli ja SKL-FKK:n sääntöjen
mukaan liiton viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi.
Rotujärjestössä on oltu myös siinä
uskossa, että tuomarikurssien valintaperusteisiin kuuluvan
ainakin yhden FCI:n virallisen kielen taito.
9. ryhmän täydennyskoulutus
SKL-FKK:n näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunta on päättänyt,
että sen alkuvuodesta järjestämään
9. ryhmän tuomareiden täydennyskoulutukseen voivat
osallistua tuomarit, joilla on jo pätevyys vähintään
puoleen 9. ryhmän roduista ja jotka ovat saaneet ensimmäisen
ryhmän rodun arvosteluoikeuden vähintään
viisi vuotta sitten. Täydennyskoulutus tarkoittaa, että
tuomarit saavat rodun erikoiskoulutuksen, jonka jälkeen
he voivat osallistua kollegioon ilman normaalisti vaadittavia
harjoitusarvosteluja.
Toimikunta on myös päättänyt, että
rotujärjestöjen sijasta SKL-FKK nimeää
kollegiotuomarit ja päättää kollegioissa
vaadittavista koiramääristä, koska "se
vastaa koulutuksen kustannuksista".
SKKY:n hallitus käsitteli asiaa marraskuun kokouksessan
ja totesi, että se ei ole valmis "myymään"
valtuuston hyväksymän rotujärjestön ohjesäännön
mukaista oikeuttaan kantaa pääasiallinen vastuu
tuomarikoulutuksesta, joka sisältää mm. rotujärjestöä
kollegioissa edustavien tuomareiden nimeämisen ja niissä
esitettävän koiramateriaalin määrittelemisen.
Kennelliitolta ei ole saatu luetteloa tuomareista, joita täydennyskoulutus
koskisi, minkä lisäksi liiton toimittama lista 9.
ryhmän rotuihin laajennusoikeuden omaavista tuomareista
ei pitänyt paikkaansa.
Kun SKKY:n käsityksen mukaan täydennyskoulutuksen
ehdot täyttäviä tuomareita on vain muutama,
ja hekin ovat saaneet halutessaan erikoiskoulutuksen useampaankin
kertaan, rotujärjestön hallitus päätti,
että asiallisten kollegioiden järjestäminen
on tärkeämpää kuin pienet säästöt
koulutuskuluissa. Niinpä SKL-FKK:lle ilmoitetaan, että
SKKY tulee järjestämään omat koulutuksensa
ja kollegionsa, ja SKL-FKK voi halutessaan osallistua kustannuksiin.
Suomen Karvattomat Rodut ry:n anomus
Suomen Karvattomat Rodut ry-niminen yhdistys on toistamiseen
pyytänyt SKKY:ltä puoltoa jäsenanomukselleen
SKL-FKK:ssa sekä kiinanharjakoirien siirrolle Suomen
Seurakoirayhdistys ry:n alaisuuteen.
SKKY:n hallitus on päättänyt yksimielisesti,
että se ei voi puoltaa kumpaakaan anomusta. Huomautimme,
että Kennelliiton hallitus on hylännyt ko.yhdistyksen
jäsenhakemuksen jo kerran aikaisemmin tänä
vuonna.
Totesimme, että yhdistys ei täytä edelleenkään
SKL-FKK:n sääntöjen 5§:n jäsenedellytyksiä,
sillä sen säännöissä mainitaan kiinanharjakoirat,
joille on jo olemassa oma rotuyhdistys, SKKY:n jäsenyhdistyksenä
toimiva n. 170 jäsenen Suomen Kiinanharjakoirat ry (entinen
SKKY:n Kiinanharjakoira-alajaosto.) Kennelliiton sääntöjen
mukaan “samaa rotuja edustavia rotujärjes-töjä,
rotua harrastavia yhdistyksiä ja rotuyhdistyksiä
voi samanaikaisesti olla liiton jäsenyhdistyksenä
vain yksi”.
SKKY:n hallituksen kannanotossa todettiin, ettei kiinanharjakoirien
siirtämiselle Suomen Seurakoirayhdistys ry:n alaisuuteen
ei ole minkäänlaisia jalostuksellisia tai muita
perusteita. Rotu on FCI:n 9. ryhmään kuuluva kääpiökoirarotu,
jolla ei ole jalostuksellisesti mitään yhteistä
muiden Suomen Karvattomat Rodut ry:n harrastamien 5. ryhmään
kuuluvien karvattomien rotujen kanssa.
Vuolasvirta-palkinnot
SKL-FKK on myöntänyt Vuolasvirta-palkinnot seuraaville
SKKY:n rotujen kasvattajille:
Jari Partanen, Wanted-löwchenit
Laura Ruotsalainen, Tempore-kleinspitzit.
Tänä vuonna Vuolasvirta-palkinnon sai yhteensä
27 kasvattajaa. Palkintojenjakotilaisuus pidettiin Messukeskuksessa
Voittaja-2003-näyttelyn yhteydessä. Palkintoja on
jaettu sen olemassaolon aikana yhteensä 571.
Rekisteröintimaksualennukset?
SKKY on esittänyt SKL-FKK:lle lisäalennusta rekisteröintimaksuihin
niille pentueille, joissa vanhemmat ovat DNA-tunnistetut.
Esitys on kiertänyt nyt ensin Kennelliiton jalostustieteellisessä
toimikunnassa ja sitten hallituksessa, josta se on palautettu
takaisin jalostustieteelliselle toimikunnalle päätöksellä,
että toimikunnan tulee valmistella kokonaisesitys rekisteröintimaksuista.
Jalostustieteellinen toimikunta totesi ensimmäisessä
kannanotossaan, ettei SKKY:n esitys ollut hyvä, vaan
DNA-polveutumismääritys olisi ollut vaihtoehto halvimman
maksuluokan muille vaatimuksille, eli näyttely- ja käyttökoirarotujen
koepalkinnolle sekä kasvattajan jäsenyydelle rotujärjestössä,
mikä olisi merkinnyt nykyisen järjestelmän
perusteiden romuttamista.
Pomeranianin rekisteröiminen kleinspitzinä
SKL-FKK:n hallitus on pidättänyt voimassa saksalaisen
pomeranianin rekisteröimisen SKL-FKK:n koirarekisterissä
kleinspitzinä, vaikka koiran alkuperäisen saksalaisen
rekisteritodistuksen mukaan koira on pomeranian, eivätkä
siirrot pomeranianin ja kleinspitzin välillä ole
sallittuja.
SKL-FKK:n hallituksen päätöksen perusteissa
todetaan, että koira oli siirretty kleinspitziksi Tanskassa,
ja SKL-FKK hyväksyy muiden maiden tekemät siirrot
huolimatta siitä ovatko ne sallittuja vai eivät.
Samoin SKL-FKK:n hallituksen päätöksessä
todettiin virheellisesti, että kaksi koiran kolmannen
polven esivanhempaa ovat pomeranian-rotuisia, mutta se, että
koiran vanhemmat olivat pomeranian-rotuisia, jätettiin
mainitsematta!
Tanskan Kennelklubi tutkii parhaillaan koiran Tanskassa tapahtunutta
siirtoa kleinspitziksi, joten ylisuurten pomeranianien siirto
kleinspitzeiksi tuskin enää onnistuu Tanskassa.
Copyright © Suomen Kääpiökoirayhdistys-Finlands Dvärghundsförening ry
|