AJANKOHTAISTA






JALOSTUSTOIMIKUNTA HAKEE LUOTETTAVAA JA OMATOIMISTA SIHTEERIÄ, JOLLA ON HALLINNASSA PERUSTIEDOT RODUSTA JA JALOSTUKSESTA.

MIKÄLI TUNNISTIT ITSESI JA KIINNOSTUIT, OTA YHTEYTTÄ
TARJA FLINKMANIIN. GSM 040 7123483



SUOMEN KENNELLIITTO
ROKOTUSMÄÄRÄYKSET MUUTTUVAT 1.8.2008


Kennelliiton hallitus hyväksyi kokouksessaan 30.5.2008 uudet rokotusmääräykset, jotka tulevat voimaan 1.8.2008 lähtien. Uusissa määräyksissä penikkatautirokotuksen voimassaoloaika on pidennetty kahdesta vuodesta kolmeen vuoteen. Jatkossa penikkatautirokotus suositellaan annettavaksi ensimmäisen kerran 12 viikon ikäiselle pennulle. Tehosterokote annetaan 4 viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta. Ensimmäinen tehosterokote on voimassa yhden vuoden ja tämän jälkeen annetut tehosteet ovat voimassa kolme vuotta.

Raivotautirokotuksen voimassaoloaika on uusissa rokotusmääräyksissä edelleen kaksi vuotta. Kennelliitto suosittaa, että raivotautirokotusta ei anneta samalla kertaa toisen rokotteen kanssa.

Koiranäyttelyissä, -kokeissa ja -kilpailuissa sekä muissa järjestetyissä koirien joukkotilaisuuksissa noudatetaan Kennelliiton hallituksen hyväksymiä rokotusmääräyksiä. Koiralla tulee olla voimassa oleva penikka- ja raivotautirokotus, jotta se saa osallistua näyttelyihin, kokeisiin tai kilpailuihin.

Rokotusmääräykset 1.8.2008 alkaen (pdf)




SUOMEN KENNELLIITTO
LISÄYS VOIMASSA OLEVAAN KOIRAREKISTERIOHJEESEEN

Hallitus päätti 30.5.2008 pidetyssä kokouksessa, että voimassaolevan koirarekisteriohjeen kohtaan
”2.1. Pentueen rekisteröinnin ehdot” tehdään seuraava lisäys: Pentuetta ei rekisteröidä, jos pentueen
kasvattaja(t) tai jalostusoikeuden haltija(t) on/ovat eläintenpitokiellossa. Lisäys tuli voimaan heti.


Koirarekisteriohje 2008 (pdf)




SUOMEN KENNELLIITTO
KURINPITOLAUTAKUNNAN TÄSMENNYKSIÄ

Kurinpitolautakunnan täsmennykset kurinpitolautakunnan määräämiin kieltoihin
Kennelliiton kurinpitolautakunta on kokouksessaan 2/08 (21.5.2008) täsmentänyt
kurinpitolautakunnan määräämiä kieltoja seuraavasti:

Kurinpitolautakunnan määräämä kielto osallistua näyttelyihin näytteilleasettajana tarkoittaa sitä, ettei
näytteilleasettaja voi olla läsnä näyttelyssä, johon on ilmoittanut koiran eikä hän voi esittää koiria
missään näyttelyssä kiellon aikana.

Kurinpitolautakunnan määräämä kielto osallistua kokeisiin koiran omistajana tai ohjaajana tarkoittaa
sitä, ettei omistaja voi olla läsnä kokeessa, jossa hänen omistamansa koira kilpailee eikä koiransa
minkään koiran ohjaajana kiellon aikana.

Kurinpitolautakunnan määräämä rekisteröintikielto alkaa ja päättyy päätöksessä mainittuna päivänä.
Tänä ajanjaksona kiellon saaja ei voi rekisteröidä kasvattamiaan pentuja Kennelliiton pitämään
rekisteriin riippumatta siitä, milloin narttu on astutettu tai milloin pentue syntyy, ellei päätöksessä ole
toisin mainittu.




SUOMEN KENNELLIITTO
UUSI JÄSENTIETOJÄRJESTELMÄ JA KOIRAREKISTERI OTETAAN KÄYTTÖÖN
Kennelliitto ottaa käyttöön uuden jäsentietojärjestelmän ja koirarekisterin keskiviikkona 16.4.2008. Uusien sovellusten myötä Kennelliiton laskutuksessa luovutaan postiennakoiden käytöstä. Postiennakkoja ei enää lähetetä, vaan asiakas saa laskun. Kun asiakas on maksanut laskun, toimitetaan asiakkaalle palveluun liittyvät asiakirjat, esimerkiksi pentuerekisteröinnin yhteydessä pentujen rekisteritodistukset.

Käteisellä maksettaessa asiakirjat noudetaan ja maksetaan Kennelliiton uuteen noutopisteeseen, joka sijaitsee Show Media Oy:n myymälän yhteydessä Kamreerintie 8:n katutasossa.

Uusien sovellusten käyttöönoton myötä myös uudet rotukoodit otetaan käyttöön. Uudistettu rotukoodilista on Kennelliiton internet-sivuilla osoitteessa www.kennelliitto.fi/FI/koira/rotumaaritelmat/.



SUOMEN KENNELLIITTO
TUNNISTUSMERKINTÄ PAKOLLISEKSI 1.1.2009


Kennelliiton hallitus on päättänyt, että kaikkien jalostukseen
käytettävien koirien ja rekisteröitävien pentujen on oltava
tunnistusmerkittyjä. Tunnistusmerkintäpakko jalostukseen käytettävillä
koirilla alkaa aikaisempien päätösten mukaan1.6.2008.
Koiranet-järjestelmään siirtymisen vuoksi hallitus tarkensi
tunnistusmerkintäkäytäntöä siten, että rekisteröitävien pentujen
tunnistusmerkintäpakko tulee voimaan 1.1.2009.

Tunnistusmerkintäpakko koskee 1.1.2009 tai sen jälkeen syntyneitä
pentueita. Ohjeet rekisteröitävien pentujen tunnistusmerkinnästä
annetaan syyskuussa 2008. Suomessa tunnistusmerkintänä käytetään
tatuointia tai mikrosirua. Merkinnän saa koiralle oman paikkakunnan
eläinlääkäriltä tai tunnistusmerkitsijäksi koulutetulta henkilöltä.


http://www.kennelliitto.fi/FI/kennelliitto/uutiset/2008/pentujentunnistusmerkintapakolliseksi080208.htm



SUOMEN KENNELLIITTO
TUNNISTUSMERKINTÄ PAKOLLISEKSI  JALOSTUKSEEN KÄYTETTÄVILLE KOIRILLE 1.6.2008